Sivut

torstai 22. tammikuuta 2015

Bali, paratiisi?

Taannoisen Singaporen visiitin jälkeen suuntasin Indonesian Balille. Balista oli etukäteen muodostunut minulle kuva paratiisisaarena, jossa on hienoja hiekkarantoja ja leppoisasti löhöillään palmujen katveessa. En tiedä miten minulle oli tällainen kuva muodostunut, mutta näiden mielikuvien kanssa saavuin Balin saaren pääkaupunkiin Denpasariin. Denpasarin varsinainen lomailukohde on Kuta-rannan seutu Denpasarin länsirannalla. Minun hotellini vastaavasti sijaitsi itäpuolella Denpasaria ja lentokentältä hotellille siirryttäessä alkoi ennakkokuva karisemaan. Katukuva taksin ikkunasta näytti aika likaiselta, monia hökkelitä oli jäänyt kesken tai purettu. Kaupparakennuksia oli tyhjillään ja tienvarret näyttivät jokseenkin epäsiisteiltä. Vietnamista tutut katuruokakojut loistivat poissaolollaan.    
Perillä suunnistin lounaalle kollegoiden kanssa. Minun johdolla yritimme hakea autenttista, paikallisten suosimaa lounaspaikkaa. Turhaan. Hotellin kulmilla oli vain turisteille suunnattuja, brittimättöä ja muita eurooppalaisia makuja tarjoavia baareja. Aikamme käveltyä nälkäkiukku otti voiton ja päädyttiin Bali Pub nimiseen mestaan.  
Nasi Goreng oli niin perus kuin voi olla. Paistettua riisiä ja hiukan vihannesta lautasen reunalla. Kollega pelkäsi raa'aksi jäänyttä munaa ja jätti sen syömättä.
Oma kana-annokseni oli luokaton perussuoritus. Tai no, onhan kana ihan ok kun sen kastelee soijaan. Mutta siinä sen suorituksen kohokohdat.
Alkuillasta piipahdimme Sindhu nimisellä rannalla, joka on itäisen Denpasarin pääranta. No siellä oli ihan seeseteinen tunnelma, mutta ei mitenkään paratiisimaisen houkutteleva.

Singaporessa piti mennä Gastronomi Kiisken kanssa syömään satay-tikkuja ennen rapujuhlia, mutta aikatauluongelmien takia jäi satay-tikut maistamatta. Paikkasin tilanteen Balilla. Jälleen annoksessa oli riisi kumottu lautaselle kupin avulla tasaiseksi puolipalloksi. Hoisin-kastikkeen tai muun soosin kanssa satay tikut on yleensä aika suurella varmuudella herkullista. Niin nytkin.
Arkkitehtuurissa tai rakennelmissa ei ollut kovin paljoa ihmettelmistä Balin saarella. Paikoin näkyi vanhoja patsaita, kuten yllä oleva sammaloitunut hahmo.
Liikenne on Balilla tyypillistä aasialaista. Mopoja on paljon ja kokonaisuutena suhteellisen vilkas liikenne. Ei silti mitenkään verrattavissa Vietnamin moposirkukseen. Aika usein näki länkkäreitä mopokuskeina, joten ilmeisesti täällä pärjäisi liikenteen seassa.
No ei se Bali nyt pelkkää surkeuttakaan ollut. Päätimme lähteä illalla yösafarille. Hotellin respasta buukkasimme täyden palvelun retken Bali Safari & Marine Parkiin. Noin 50 euron lippuun sisältyi kuljetukset hotellilta, yösafari sekä illallinen kohteessa. 
Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen aloitimme Safarin kävelemällä. Kevyen naruaidan takana oli nuori leijona nauttimassa iltapalaa auton konepellillä. Opas käski pysymään porukassa sillä leijona kuulemma kiinnostuu jos joku jää ryhmästä yksin. Taisi opas vaan nostattaa meidän tunnelmaa tällaisella tarinoinnilla. 
Lyhyellä kävelysafarilla nähtiin mm. leijona, norsu, papukaijoja ja matelijoita. Varsinainen safari toteutettiin autolla jonka lavalla oli häkki. Me turistit nousimme häkkiin ja kuski ajoi läpi safarialueen. Safarilla näkyi leijonia, tiikereitä, virtahepoja, seeproja, jne. Yllättävän monipuolisesti erilaisia eläimiä ja tiikerit jopa hyppäsivät meidän häkin katolle, kun opas houkutteli niitä raa'alla kanalla. Tämä oli kokonaisuutena hieno elämys. Tällä tavalla pääsi paljon lähemmäksi eläimiä kuin yleensä eläintarhoissa.    
Safarin jälkeen alkoi Indonesialainen show, jossa oli tanssia, tulennielentää, temppuilua ja musiikkia. Tämä osuus tuli mukavana yllätyksenä. 
Värikylläisen shown jälkeen oli barbeque illallisen aika. Buffet oli monipuolinen ja maut ihan kohdillaan. Parempaa kuin odotin. Kaikelleen yösafari olli onnistunut keikka. Kokonaisuutena reissu kesti noin neljä tuntia. 
Safarin jälkeen oli niin uupunut, että reissussa väsähtynyt matkamies tarvitsi drinkkiä. Valitsin Sitruunaruoho-Mojiton. Toimiva yömyssy. Olen tehnyt matkan jälkeen tätä kotonakin seuraavasti:

Sitruunaruoho-Mojito
2 cm sitruunaruohoa silputtuna
4 cl vaaleaa rommia
1-2 tl ruokosokeria
puolikkaan limen mehu
pidennä juoma ginger ale limsalla 
jäitä

Viimeisenä päivänä kävin Kutan puolella. Kuta oli täynnä turistikrääsäkojuja ja t-paita kauppiaita. Avauskuva on Kutan ranta, joka on saaren tunnetuin. Tämä ranta on pitkä, hienoa hiekkaa ja runsaasti vuokrattavia rantatuoleja. Aallokkoa on Kutalla ilmeisesti riittävästi surffailuun, sillä surffilautailijoita ja surffauksen opettajia oli paljon. 
Kutan rannalle johtaa näyttävä portti. En saanut missään vaiheessa sitä ennakkoon muodostamaani paratiisikuvaa verkkokalvoille. Kotimaiset matkanjärjestäjät tekevät talvikaudella 2014-2015 seuramatkoja Balille, joten Suomesta olisi sinne helppo päästä lomailemaan. Voi olla että lyhyessä visiitissäni en vaan osunut Balin parhaille paikoille, enkä löytänyt aitoa ja alkuperäistä Indonesialaista ruokaa. Menisin paljon mieluummin uudelleen Vietnamin Phan Thietiin kuin Balille. 

10 kommenttia:

  1. Meidän taannoisella (lokakuisella) Balin reissulla jätimme tietoisesti koko eteläosan unholaan suunnaten pois turistimestoista kohti pohjois- ja itä-Balia. Kannatti ehdottomasti. Turisteja oli pienissä kalastajakylissä kourallinen ja pääsimme omasta mielestämme näkemään sitä aitoa Balia. Niin ja myös niitä paratiisirantoja, joillakin olimme ihan vain kahdestaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kahdella Balin-matkalla olemme viettäneet lomaa mm. Balin itärannikolla, Gilin ja Nusa Lembonganin saarilla sekä Balin sisämaassa riisipeltojen äärellä. Voi sitä rauhaa,ihania maisemia, hyvää ruokaa ja palvelua. Menemme kolmannenkin kerran!
    Mutta lentokentän läheisyydessä kyllä oli juuri tuollaista mitä kuvailit.
    terveisin Ulla

    VastaaPoista
  3. Hei

    On hyvin hämmentävää miten erilaisia kokemuksia näinkin pienestä saaresta voi saada. Itse matkailimme siellä viime syyskuussa ja kokemuksemme ei olisi voinut olla erilaisempi. Me tosin uskoimme lukemiamme kokemuksia ja otimme tukikohdaksemme Ubudin josta tutkimme saarta melko laajastikin.

    Kuta oli päiväretken perusteella juuri niin meluisa ja epämiellyttävä (upeaa rantaa kuitenkaan unohtamatta) että tiesimme tehneemme oikean valinnan. Dempasar taas oli ... noh, lentäkentän tukikohta eikä juuri muuta.

    Suosittelen vahvasti antamaan Balille ja etenkin sen luoavalle luonnolle toisen mahdollisuuden :)

    t. Maija

    VastaaPoista
  4. Balilla ei todellakaan kannata jäädä Denpasarin ja Kutan alueelle! Monet eivät pidä Balista siksi, koska ovat jääneet Denpasariin pariksi päiväksi ja kuvitelleet, että koko Bali on samanlainen.

    VastaaPoista
  5. No hö, tulee ihan mieleen meikäläisten madeiran keikka :) Joskus käy näin.

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti tämä pikareissu rajoittui vain Denpasariin. Tosiaankin koin ja näin niin turistille suunnattua tarjontaa että oksat pois. Uskon että Balilla on myös toiset kasvot. Voisin helposti antaa Balille uuden mahdollisuuden, vaikka tämä kokemus oli mitä oli. Ihan mahtavaa kun kuulee teidän kaikkien kokemuksia!

    VastaaPoista
  7. Matkustamisen kääntöpuoli - me etsimme aina kadotettua paratiisia ja petymme kun massat ovat jo löytäneet sen, karrikoiden. Ja näin aina uudet paikat massoittuvat.

    Meillä oli osittain samanlainen kokemus Phu Quocin saarella.

    VastaaPoista
  8. En tiedä onko aika kultanut muistoni, mutta skidinä oltiin perheen kanssa Balilla ja muistan sen nimenomaan paratiisina. Mutta ei me missään kaupungissa oltu. Me oltiin Nusa Duassa. En sit tiedä millanen Nusa Duan alue on nykyään, mutta parikymmentä vuotta sitten ihan mieletön... siitä on siis aikaa ;)

    VastaaPoista
  9. Denpasarin ja Kutan perusteella Balista ei todellakaan muodostu oikeaa kuvaa. En ikinä jäisi kyseisille alueille. Bali on mieletön sekä luontonsa, arkkitehtuurinsa, kulttuurinsa että ruokansa osalta, kunhan poistuu Kutan-Denpasarin alueelta "oikealle" Balille.

    Saavuin itse viikonloppuna Vietnamista, josta pidin myös kovasti. Vietimme aikaa HCMC:ssa, vanhassa Hoi Anin kaupungissa, joka on Unescon maailmanperintökohde ja paratiisimaisella Phu Quoc-saarella.

    Kuitenkin juuri viimevuotinen Bali on jäänyt aivan erityisenä ja uniikkina mieleen ja lähtisin sinne ehdottomasti uudelleen.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikista vinkeistä ja kommenteista! Tällainen ajatustenvaihto on tosi arvokasta blogeissa!

    Missä päin Anonyymi olitte Phu Quocilla? Olen hiukan kuullut tuosta saaresta Merjan yllä kertomia kaikuja ja jos sinne päädytään, haluaisin löytää ihanaa rauhaa ja hyvää paikallista ruokaa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat