Sivut

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Erityishyvät kuorrutetut naurisviipaleet Juuri Nyt

Juuri nyt-kirja on koristanut hyllyämme jo kauan. Aika ajoin se on avattu inspiroitumista varten, mutta varsinaisesti kokkailuasteelle ei olla taidettu päästä loistavan rapuliemen lisäksi. Resepteistä on kuitenkin merkitty sellaisia herkkuja kuin puolukkalohi, rapu-maalaisjuustotäytteiset kaalikääryleet tillivoisulalla, savusilakkarullat ja paahdettu mustajuuri hillotulla omenalla. 

Juuri nyt-kirjan maut ovat kymmenen vuoden ajan kehittyneet ravintola Juuressa Helsingissä. Ravintolassa vierailleet tunnistavat kirjan sivuilta varmasti tuttuja annoksia. Esimerkiksi Kulinaarimurulan Jaana oli löytänyt Taste of Helsingissä maistamansa ja kehumansa punajuurimakaronilaatikon ohjeen kirjasta.  
Mikään pikaruokakokkaajan kirja Juuri nyt ei ole, sillä kaikki tehdään huolellisesti itse. Kirjasta onkin helppo koota pöytäseuruetta säväyttäviä kokonaisuuksia, kun annoksen kaikki komponentit on ohjeistettu ja tyylikäs asettelukin on houkuttelevien kuvien myötä saatuvilla. 
Muiden herkkujen lisäksi olen ajat sitten merkinnyt kokeiltavaksi myös kuorrutetut naurisviipaleet. Ne muistuivat mieleen kun jääkaapissamme möllötti pussillinen kaskinauriita. Kun kaikki muutkin raaka-aineet kaapista löytyivät, saivat päivälliseksi grillattavat lammaspalat kaverikseen naurista. Kokonaisuudesta tuli ihan loistava, sillä naurisviipaleiden tapaan lampaankin marinadista löytyi rosmariinia. Jukka keitteli lammasliemestä vielä kastikkeen ja minä frittasin lautaselle väriksi muutaman lehtikaalisipsin. 
Juuri nyt-kirjassa naurisviipaleet löytyvät sapas-osuudesta (ns. pikkusyötävistä), mutta toimivat lisäkkeenäkin oikein hienosti. Pellavansiemenet ovat viipaleissa hieno rouskuntalisä ja laventeli tuo kokonaisuuteen upeaa kukkaisuutta viipymällä kuitenkin taka-alalla jolloin maut jäävät ensisijaisesti maanläheisiksi ja tummiksi. Näitä tehdään ehdottomasti toistekin, niin hyviä ja helppoja ne olivat!

KUORRUTETUT NAURISVIIPALEET JUUREN TAPAAN

4 naurista
0,5 dl rypsiöljyä
suolaa
1 tl laventelia
1 tl oreganoa
1 tl rosmariinia
2 rkl pellavansiemeniä
50 g pitkään kypsynyttä emmentaljuustoa

Kuori nauriit. Leikkaa ne noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Asettele (leivinpaperoidulle) uunipellille. Lorauttele päälle öljyä. Sekoita mausteet keskenään ja ripsi niitä öljyttyjen naurisviipaleiden päälle. Lykkää 180 asteiseen uuniin 10 minuutiksi. Raasta tällä aikaa juusto. Ota uunipelti ulos, lisää juustoraastetta siivujen ylle ja lykkää takaisin uuniin 10-minuutiksi tai kunnes juusto on kauniisti sulanut ja naurisviipaleet ottaneet hiukan väriä. Tarjoile hiukan jäähtyneinä. 

***
Aikaisempia Juuri-juttuja blogissamme:
Sydän lautasella (resepti löytyy myös Juuri Nyt- kirjan sivulta 101)

4 kommenttia:

  1. Ihan huippu kekseliäs ohje! En ikinä itse olisi keksinyt yhdistää näitä makuja, mutta nyt kun lopputuloksen näkee niin en epäile yhtään ettei toimisi! :)

    VastaaPoista
  2. No en todella minäkään. Ihmetytti laventeli tässä porukassa, mutta se oikeasti oli se ihana loppusilaus ja erityisyys makuun.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näkönen. Mäkin voisin kokeilla näitä. Just mietin viikonlopulla että mitä nauriista keksisi - niitä kun oli tarjolla runsaasti.

    VastaaPoista
  4. Tykkäät Nelle varmasti, juurikin tuosta laventelin lempeästä kukkaisuudesta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat