Sivut

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Herkkutatticeviche

Ceviche tehdään perinteisimmin kalasta. Me teimme sen nyt sienestä. 
Normaalisti herkkutattisesonki on korkattu herkkutatticarpaccion muodossa, mutta tänä vuonna halusimme vaihtelua tähän. Nyt päätimme pilkkoa  kauden ensimmäisen, pienen ja kiinteän herkkutatin kahden hengen herkkutatticevicheen. Avokadon ja herkkutatin kaunis yhteismaku tuli tutuksi jo viime vuonna, joten kovin suurta riskiä emme kokeiluun lähtiessä kokeneet ottavamme. 
Laitoin ylläolevan kuvan mukaisen palan savustettua, kuivattua chiliä eli pasillaa cevichen joukkoon hyvin silputtuna. Chilin lisäämismäärä menee tietytsi oman maun mukaan, mutta makumaailman terävöittäminen sen avulla on todella tärkeää. Kokonaisuus jää muuten turhan pliisuksi. 
Lopputuloksena oli aivan ihana, raikas ja tekstuureiltaan mielenkiintoinen cheviche. Kokeile vaikka!

HERKKUTATTICEVICHE
pienet annokset kahdelle

50 g tattia paloina(=yksi pieni herkkutatti, noin 1 dl paloina)
½ avokado paloina
limemehua
pieni pala kuivattua, savustettua chiliä pasillaa TAI tuoretta chiliä silputtuna
suolaa
mustapippuria
tuoretta korianteria pilkottuna

Sekoita ainekset keskenään makuja maistellen. Anna maustua noin 20 minuuttia. 

3 kommenttia:

  1. No tässähän on mun suosikkiainekset, niiden on pakko olla hyvää yhdessä! Nyt kun tattikausi vaan alkaisi kunnolla. Täällä Tampereella ei ole näkynyt kuin yksittäisiä. Vaan eihän tämä vaadi kuin sen yhden :)

    VastaaPoista
  2. Mulle onkin sopivasti kohta lähdössä Meksikosta paketti, joka pitää sisällään jos jonkinlaisia chilejä, muita mausteita ja hominya. Toivottavasti ehtii perille ennen kuin tattikausi loppuu, nimittäin näyttää kyllä hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. Merja: Mekin on bongattu vasta kaksi herkkutattia, joista toinen kuvassa. Toivotaan viime vuoden kaltaista supertattisyksyä!

    Anna: Tuo meidän chili oli kuivattua, pasillaa. Toivotaan että sullakin olis jotain kuivattua (tai sitten kuivatta itse) niin saat tehtyä herkkuja myöhemminkin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat