Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Nopeaa arkiruokaa: siskonmakkarakeitto nuudeleilla

Tulin tänään kotiin kiljuvan nälän kanssa. Odotin ovella kohtaavani maukkaan lämpöisen keiton tuoksun, mutta sen sijaan kuulinkin mieheni puhuvan työpuhelua. Puin siis phuuhkautettuani essun päälleni, höyläsin pari juustosiivua ensinälkään ja aloin pilkkomaan sipuleita. Olin jo edellisenä iltana ottanut pakkasesta jääkaappiin sulamaan lihalientä ja siskonmakkaroita. Ensinmainittu loiskahti kattilaan saaden pian seurakseen pieneksi pilputun sipulin. Sitten pilkkomisveitsen alle joutuivat porkkanat, palsternakka, pari kaalinlehteä ja kesäkurpitsa. Höylän alle päätyi juusto, jonka siivun nakkasin suuhun ruuantekoruuaksi. Meinasin pilkkoa mukaan myös perunoita, mutta kasvislokerossa törröttänyt sitruunaruoho sai ajatukset kääntymään itään, jonka tuloksena rapistelin esille nuudelinloput jostain nyssäkästä. Tuumailin eikös Chez Jasukin tehnyt jotain nuudelikeittoa vasta. Jatkoin tuumailemalla että tekisin postauksen minäkin Jasun tämänkertaisen mallin mukaan ilman varsinaista reseptiä. Ajatellessani pilpuin mukaan sen sitruunanruohon tuomaan raikasta tuoksua. Plumpsautellessani siskonmakkarapalluroita kuumaan keittoon laskin aikaa menneen varmaan vajaa puoli tuntia kotiintulosta, joten pikaruoan ääressä siinä pakerrettiin mausta ja tuoreudesta tinkimättä. Lopuksi nakkasin sekaan nuudelit, laitoin kaasuliekin pois päältä ja jäin odottamaan että koko perhe olisi koolla. Ja otin vielä yhden juustosiivun ikäänkuin alkupalaksi. 

2 kommenttia:

  1. Oih, tuo nuudelien lisääminen on hyvä idea. Pitää kokeilla!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Minusta oli sellainen kiva uusi juttu. Syömiseen kyllä kannattaa varata myös puikot.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat