Sivut

perjantai 8. tammikuuta 2016

Puerto de la Cruz, Teneriffa

Marraskuun jonakin pimeänä iltana se iski. Totaalinen väsymys pimeään. Melkein yhtä aikaa totesimme Jukan kanssa että joululomalla olisi pakko päästä näkemään ja kokemaan aurinkoa. Ihan sama minne, kunhan viikon setti riittäisi eivätkä kustannukset hipoisi taivaita. Parin illan etsiskelyn jälkeen päädyimme tilaamaan valmismatkan yhdelle Kanariansaarista, Teneriffan pohjoisrannikolle Puerto de la Cruziin. Myöhäisherännäisinä emme tietysti saaneet enää isoa huonetta koko perheelle, mutta onneksi viereiset huoneet samasta hotellista. Ilman tarkempaa etukäteistutustumista napautimme matkat ostetuiksi ja taas oli mitä odottaa. 
Kun laskeuduimme kohteeseen joulupäivänä, tietomme paikasta oli melkeinpä nollissa. Olemme neljä vuotta sitten lomailleet Teneriffan eteläpuolella mustekalaa keitellen ja ravintolatarjontaa tarkastellen, mutta ikuisen kevään saaren vehreämpi pohjoisosa oli meille ihan uutta seutua. Reippaan tunnin bussiköröttelyn päätteeksi laskimme laukkumme Plaza del Charcon vierelle ja huokasimme helpotuksesta hotellin sijainnin suhteen. Lähellä näytti olevan paljon ravintoloita ja muutama kauppakin. Vilkkaus kostautui tietenkin metelinä varsinkin uuden vuoden yönä. 
Ilman pitäisi olla takuuaurinkoisempi etelässä, mutta tänä talvena myös pohjoinen Teneriffa on välttynyt sateilta ja kuumuutta on piisannut. Meidänkin lomamme aikaan sattui vain yksi puolipilvinen päivä ja muuten aurinko porotti niin että maatessakin tuli hiki. Calimakin kiusasi vain tulopäivänä lentokentällä. 
Päivämme kuluivatkin pääosin leppoisasti altaalla maaten ja pientä aktiviteettia keksien. Emme viitsineet vuokrata autoa ajelua varten emmekä lähteneet shoppailemaan. Meille riitti toistemme seura, kirjat, aurinko, ruokailut lähiravintoloissa ja muutama tekeminen. 
  
Kanarianreissut eivät osaltamme ole olleet oikein onnistuneita ravintoloiden suhteen, muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta. Puerto de la Cruzista löytyi kuitenkin yllättävän paljon kivoja ruokapaikkoja varsinkin Plaza del Charcon läheisyydestä ja itäpuolelta. Mitään tajunnanräjäyttävää emme saaneet, mutta monesti hyvin tehtyä ja maukasta ruokaa, josta kelpasi maksaa usein pieneltä tuntunut lasku. Annoskoot yllättivät kerta toisensa jälkeen suuruudellaan. Parhaimmillaan tapas-paikassa tarjoilija tuumasi meille "stop" kun olisimme halunneet vielä jatkaa tilaamista. Onneksi niin sillä emme millään jaksaneet syödä kaikkea. Ruokapaikoista teen myöhemmin oman juttunsa.


Puerto de la Cruzissa hyvää oli se että paikallistakin meininkiä näkyi. Kaupunki ei siis ollut rakennettu vain turisteja varten, joskin hotellit ja pääosin iäkkäät turistit valloittivat maiseman. Hotellia tuumiessa kannattaa miettiä tarkkaan haluaako rauhallisen sijainnin kukkuloilta josta on porrasmatka tai bussikuljetus keskustan alueelle vai haluaako meidän tyyppisesti kaupungin sykkeeseen mahdollisella meluhaitalla mutta helpolla kulkemisella. 
Seuraavassa muutama vinkki touhuiluun Puerto de la Cruzin maisemissa: 
  
LORO PARQUE
Jostain syystä meidän pelkäksi papukaijapuistoksi mieltämä Loro Parque olikin täynnä mielenkiintoisia eläimiä valkoisista tiikereistä ja pingviinivauvoista miekkavalaisiin. Eläinten tähdittämiä esityksiä oli kaikkiaan 5 sisältäen myös lyhyen 3D leffan. Ehdimme hyvin kiertää tasaisessa tahdissa kaikki esitykset kun aloitimme 9.35 alkaneesta humoristisestakin merileijonien esityksestä. Sisäänpääsy oli aikuiselta 34 euroa ja lapselta 23 euroa. Puistoon on ilmainen kaupunkijunakuljetus Casinon nurkilta, joskin me turvauduimme 3,5 euron taksimatkaan. 
 
Miekkavalasesitykseen kannattaa todella ostaa sadeviitat tai kivuta suosiolla ylemmille katselupaikoille ellei halua kastua totaalisesti.

MERIALTAAT
Hotellissamme oli pieni uima-allas katolla, mutta vaihtelun vuoksi halusimme yhtenä päivänä mennä kokemaan merialtaat, Lago Martianez. Ne on suunnitellut Kanariansaarilta, Lanzarotelta lähtöisin oleva Cesar Manrique. Altaat on täytetty merivedellä ja ne olivat sitämyöten melko viileitä. Reunoilla on mukavasti auringonottopaikkoja joihin kuului hienosti meren aaltojen jylhä kumu. Sisäänpääsy oli lapselta 2,50 ja aikuiselta 5,50 euroa. 



MINIGOLF ja NÄKÖALA
Moniportainen kävelymatka Piramides ostoskeskukselta etelään, ylöspäin, vie melkein väistämättä näköalapaikalle nimeltä Plaza mirador de la Paz. Sieltä on kauniit näkymät alas merialtaille ja loputtomalta tuntuvalle merelle kuten myös kaupunkiin ja hotellien katoille.
Melkein nurkan takana on 18 reikäinen minigolfrata, joka ei häikäise uutuudellaan joskaan ei ole niitä huonoimpiakaan pelattuja. Golfaus maksoi 3,50 per nuppi. 
PLAZA DEL CHARCO
Charcon aukio on keskeinen paikka Puerto de la Cruzin keskustassa. Aukion ympärillä on paljon ravintoloita, kauppoja sekä mukavan ginivalikoiman omaavia baareja. Keskellä aukiota on kiva leikkipaikka pikkulapsille keinuineen ja liukumäkineen.
Ihan liki rannalla on myös tivoli jossa lapsemme tykkäsivät piipahtaa muutama iltana vanhempien korvien kauhuksi. Tivolissa olisi saanut ostaa kolariautoilun ja onnenpelien jälkeen hampurilaiskiskalta myös viskiä palan painikkeeksi, mikä tuppasi hieman naurattamaan meitä.
 


 
KATUTAIDETTA 
Charconaukiolta itään oli rakennusten seinissä valtavan kokoisia, upeita seinämaalauksia joita oli kävellessä hauska bongailla. Laitan näistä ihan oman postauksensa lähiaikoina. Nyt täällä.


Loma oli oikein onnistunut piipahdus "kesässä". Puerto de la Cruz oli odotettua parempi lomakohde meille juurikin ruokansa ja nyt sattuneiden ilmojen vuoksi. Tänne voisi mennä toistekin.

Lisäsin tämän jutun myös blogimme MATKAT-välilehdelle, josta löytyy kaikki blogiimme kirjatut matkajutut maittain aakkostettuna. 

5 kommenttia:

  1. Kiva raportti:) Olen viettänyt Puerto de la Cruzissa kaksi joululomaa,silloin kun poikani oli varhaisteini,ja tietenkin ihana Loro Parque tuli myös testattua,kummallakin kerralla.

    VastaaPoista
  2. Kertaalleen Puerto de la Cruzissa käyneenä sama tuntuma jäi. Oikea kaupunki eikä pelkkä turistirysä kuten monet eteläpuolella olevat kohteet Teneriffalla. Ja meilläkin aikanaan sää suosi :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Jael: Meille Loro Parque oli todella iloinen yllätys monipuolisuudessaan!

    Virpi: Juu, sama fiilis. Tästä myös opas puhui.

    VastaaPoista
  5. Eu adicionei a esta história no nosso blog

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat