Sivut

tiistai 23. helmikuuta 2016

Ilve tuli taloon - kaasulieden hankinta

yhteistyössä Gasum
Uusi uuni ja kaasuliesi. Ainahan se oli mielessä sen jälkeen kun vanhasta yli vuosi sitten hajosi termostaatti. Jouluaattona. Kiroilutti hiukan silloin kokkailujen keskellä ja monesti jälkeenkinpäin. Uuden hankinta jäi roikkumaan, muttei olisi tehnyt sitä jos olisimme tienneet miten jouhevasti homma Gasumin kanssa Ilve-lieden tiimoilta menisi. 
Pohdimme alusta asti uutta kaasuliettä, mutta ehdottomasti sähköuunilla. Kaasuliedessä ihastuttaa paitsi nopeus, tehokkuus ja helppo lämmönsäätö, myös elävän liekin tunnelma. Sähköuuni sen sijaan on meille oikea vaihtoehto kokeiltuani kaasuvastaavaa Venetsian aikoina tuloksettomasti. Meillä kokataan nestekaasulla, mikä tarkoittaa käytännössä kaasupulloa. 
Saimme Gasumilta kotiin etukäteistutustuttavaksi kunnioitettavan muhkean esitekirjan. Selailimme sitä hetken tuskastuen vaihtoehtojen edessä. Hermojenmenettämisen uhatessa teimme miehen kanssa yhteispäätöksen luottaa myyjän ammattitaitoon liikkeessä. 
 
Lampsimme sovittuna ajankohtana Herttoniemen liesimyyntinäyttelyyn koko perhe. Lapset löffääntyivät kirjojensa kanssa sohvalle ja me aikuiset kävimme ihastelemaan eri vaihtoehtoja myyjän kanssa. 
 
60 senttinen rako keittökalusteiden välissä alkoi tuntua tilanpuutteelta tiirailtuamme muhkeita yli metrisiäkin uuneja erilaisine liesivaihtoehtoineen. Leveys kavensi kylläkin mukavan tuntuisesti vaihtoehtoja värien ja mallien osalta. Fiilispohjalta, joka onneksi oli meillä molemmilla samanlainen, päädyimme rosteripintaiseen kaunokaiseen. Muut esitellyt vaihtoehdot tuntuivat meistä vain hitaaseen kokkailuun houkuttelevilta, hieman maalaismaisilta. Valitsemamme liesi-uuniyhdistelmä tuntui taas ammattimaiselta, tehokkaalta, joskin myös kestävältä ja soveltuvalta monenlaiseen toimintaan. Sitten valittiin säätimet ja niiden koot sekä jalat joissa niissäkin olimme huojentavan samanmieliset. 

Lopuksi alkoi lisävarusteiden miettiminen. Meille suositeltiin ehdottomasti kiskoja, joiden avulla voi kätevästi vetää koko pellin tai ritilän ulos uunista kannattelematta sitä. Naureskellen totesin että tämähän poistaa myös sen vaihtoehdon että voisi vahingossa laittaa pellin eritasoisiin lokosiin uuniin jolloin vaikkapa piirakka valuisi uuninpohjalle. Yhdelle tuttavalleni kävi muutaman kerran niin. Otimme siis kiskot. 
Halusimme myös pizzakiven, jonka mukana tuli lyhytvartinen, ujutuspuolelta oivallisesti oheneva pizzalapio.
Lisäksi päädyimme ottamaan liesiritilän tilalle tai päälle asetettavan valurautaisen, raidoitetun paistolevyn, jossa on myös urat mahdollisille valuville nesteille. Mielessä siinsi jo upeiden pihvien paistaminen. 
Käytetyin lisävaruste tullee olemaan halkaisijaltaan suurin kaasulevy, jossa on mahdollisuutena myös kolmen poltinkehän tehokas yhteiskäyttö. 

Koko tilaustapahtuma kävi lupsakkaasti, mutta samalla asiantuntevasti. Kaikkiin kysymyksiimme osattiin vastata epäröimättä. Fiilispohdintojamme ei naureskeltu vaan niihin suhtauduttiin asiallisesti. Ilve tehtiin Italiassa sovitussa aikataulussa juuri toiveidemme mukaan. 

Yhden vinkin voisimme kaupoille lähtiessä antaa. Jos on etukäteen mietittyjä toiveita, ne voisi vaikka kirjoittaa lapulle ylös. Mietimme kuvastoa plaratessa miten kätevä olisi jos uunissa olisi sisäänrakennettu paistomittari. Muistimme asian seuraavan kerran kun meille tuli viesti uunin saapumisesta Suomeen. Samoin kannattaa kiinnittää huomio peltien lukumäärän. Uunin mukana tuli vain yksi syvää mallia oleva. Saimme toki helposti jälkitilattua toisen matalamman. 
Kotiinkuljetus ja paikalleenasennus tapahtui sujuvasti noin viisi viikkoa tilaamisen jälkeen. Gasumin asentajat ilmestyivät uunin kanssa ovemme taakse yhteisesti sovittuna ajankohtana. Asentaessaan uunia paikoilleen ja säätäessään jalkoja oikealle korkeudelle asentajat vaihtoivat kanssamme ravintolakokemuksia meiltä ja maailmalta. Se oli minusta ilahduttavan hauskaa. Asentajat antoivat myös lieden ja uunin käyttöönottovinkkejä ja kokeilivat että kaikki todella toimii. Työmiehet veivät myös vanhan uuninrohjon pois.
Ensimmäisenä liedellä keitettiin spagetit carbonaraa varten ihmetellen tehokkaasti kiehuttavaa kaasulevyä. Uuni testattiin paahtamalla bataattia, perunaa, maa-artisokkaa, sipulia ja valkosipulia. Ilve-kaasulieden ja sähköuunin käyttökokemuksista lisää myöhemmin, kuten myös asiaa kaasun turvallisuudesta. 

24 kommenttia:

  1. Onnea uuden hellan johdosta! Kaasulieden ja sähköuunin nimiin vannon minäkin, tosin yksi sähkölevykin on kätevä etenkin jälkilämmön hyödyntämiseen. Mutta kaasuliekki on kyllä paras paistamiseen.

    Suuri kysymys: mihin te laitoitte kaasupullon? Onko se sellainen sisä- vai ulkokaasupullo? Onko niitä helppo saada Suomesta?

    VastaaPoista
  2. Onnea uuden keittiöjäsenen johdosta! Hieno peli!

    Meillä pohditiin keittiöremontin yhteydessä ankarasti valintaa. Lopulta päädyin induktioon kun meille vakuutettiin että tehot on samat. Mulla painoi ratkaisussa aika paljon siivoamisen helppous, se on kyllä näppärää tasaisella tasolla. Kaipaisin kyllä mahdollisuutta kallistella paistinpannua, mikä on olisi joskus kätevää. Voihan sitä kallistella induktiollakin, mutta turvapiippaus alkaa välittömästi :).

    VastaaPoista
  3. barnajovis: Meillä oli tässä asunnossa tosiaan muuttaessamme ihan perinteinen sähköliesi- ja uuni, jotka myimme korkkaamattomina pois kun ostimme kaasulieden ja sähköuunin. Kaasupullo sijoitettiin viereiseen kaappiin piiloon ja kaappiin porattiin reikä kaasuletkua varten. Letku pullon ja lieden välillä saa olla enintään 120 cm. Kaasupullo on ihan sama mitä käytetään ulkogrilleissäkin, huoltoasemilta saa uusia ja täyttöpulloja taas kun sen aika tulee. Kaasupullon voi laittaa asunnossa muuallekin kuin viereiseen kaappiin, mutta silloin pitää vetää ihan putket. Asennuksen meillä on tehneet aina ammattilaiset. Ekalla kerralla piti kutsua sähkömies kun sähkölieden ja kaasulieden sähkökytkentä oli erilainen.

    Merja: Olen kuullut samaa että induktio olisi nykyään ainakin yhtä tehokas, mutta meillä se kuuluisa fiilis voitti. Pidän myös kaasulieden ulkonäöstä kovasti, induktio olisi meille liian "kliininen" jos ymmärrät mitä tarkoitan. Hauska yksityiskohta tuo turvapiippaus, sellaisesta en tiennytkään. Minulla tosin on induktiokokkaamiskokemukset tosi minimissä.

    VastaaPoista
  4. Hieno liesi! MInä en millään luopuisi kaasusta enää, mutta nyt jos osaisin uuden tason, niin siinä saisi kyllä olla hieman allasta, tuollainen aivan tasainen on tuskastuttava, kun/jos jotain kiehuu yli. Kaikki menee pitkin matin vatia. Mutta muuten induktion ja kaasun yhdistelmä liedellä ja sähköuuni ovat hyvä setti myös. Uuni on alkanut meillä vähän oireilla, voi olla että uusiminen on edessä jonkun ajan kuluessa.

    VastaaPoista
  5. Niin on Campis! Olemme kovasti tyytyväisiä.

    Onko sellaisia altaisia? Tämäkin on uusi juttu minulle. En tullut ajatelleeksi yhtään kun meillähän kaikki sujuu aina mallikkaasti eikä mikään kuohu koskaan yli (tähän iso röhönauru).

    Teillä on siis induktion ja kaasun yhdistelmä?

    VastaaPoista
  6. Joo, meillä on kaksi kaasupoltinta ja vieressä kaksi induktiolevyä ja ihan tasainen eikä reunat yhtään nouse. Enemmän minulla on tapahtunut ylikiehumisia tuolla induktiolla kuin kaasulla. Viiden kilon kaasupullo kestää helposti 5-6 kk, vaikka suuren osan teen kaasulla ja induktiolla pidemmät hauduttamiset. Kaikki nopea tulee kaasulla.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vastauksesta! Olen niin tykästynyt kaasuhellaan, että olisi varmaan vaikea palata takaisin pelkkään sähkölieteen. Joskus aikoinaan oli kaupungin kaasuverkkovaihtoehto, mutta en tiedä, onko sellaista enää olemassakaan. Taidan seuraavalla kerralla katsella huoltsikoiden pihoja uusin silmin :)

    VastaaPoista
  8. Campis meillä on 11 kilon pullo joka kestää noin 4 kk. Yleensä se loppuu silloin kun Jukka on työmatkalla, mutta viimeisin kerta oli muutama päivä sitten kesken miehen kokkailun. Jukka nappasi "varapullon" käyttämättömän kaasugrillin alta ja homma jatkui taas.

    Barbajovis: Helsingissä tiedän olevan kaasuverkkoakin ja Gasumin sivulta kurkin että sellaisia rakennetaan kyllä. Siitä en tiedä enempiä. Pullo on kyllä kätevä!

    VastaaPoista
  9. Merituuli: Onko teillä se pullo ulkona? Ainakin silloin, kun meille laitettiin oli viiden kilon pullo suurin, jonka sai sisätiloihin asentaa. Se on voinut tietty muuttua, eikä meillä ollut mahdollisuutta saada pulloa talon ulkopuolelle. Meilläkin on aina varapullot niin grilliä kuin sisäliettä varten varastossa ja sitten ihan extravarana olisi vaunun pikkupullo, jos kaikki kertakaikkiaan olisi lopussa. :)

    VastaaPoista
  10. Barbajovis: Pulloja täytyy kysellä kassalta, ne on aina lukkojen takana.

    Campis saa olla iso pullo, kysyttiin jo edellisen lieden kohdalla.

    VastaaPoista
  11. Ja olinpas epäselvä. Siis saa olla 11 kiloinenkin pullo sisällä. Letkujen pituus lieteen ja mahdollisiin putkiin on olennainen. Meillä on ammattilaiset olleet asentamassa liitännät sun muut joten ovat just eikö melkein ;)

    VastaaPoista
  12. Tukesin ohje kertoo että asuinrakennuksessa saa säilyttää enintään 25 kg nestekaasua. Sivu 14 tästä ohjeesta kertoo muutakin hyödyllistä tietoa: http://www.tukes.fi/tiedostot/vaaralliset_aineet/esitteet_ja_oppaat/kayta_nestekaasua_oikein_opas.pdf

    VastaaPoista
  13. Meilläkään ei enää luovuta kaasuliedestä. Meillä on Smegin taso upotettuna saarekkeeseen ja kaasupullolle varattiin aikoinaan valmiiksi jo oma kaappi. Meillä se iso komposiittipullo kestää vajaan vuoden, vaikka liettä käytetään kyllä ihan päivittäin. Seuraavaan keittiöön tulee kyllä Ilven yhdistelmä, sen olen päättänyt jo ajat sitten :).

    VastaaPoista
  14. Hyvä tietää, meillä ei tosin kaappiin mahtuisikaan isompi pullo ja tuo viisikiloinenkin tosiaan on riittoisa kuin mikä. Hassua, miten pelkäsin aikoinaan kaasulla keittämistä, sehän on aivan loistava juttu :)

    VastaaPoista
  15. Muistan myös miten oudoksuin kun ystävä Hollannissa kokkasi kaasulla. Tosin heillä oli liesi mallia joka saattoi jättää kaasun päälle. Kun itse sitten kokeilin kaasua Venetsiassa, en mitenkään halunnut palata muuhun.

    VastaaPoista
  16. Onneksi olkoon! Meillä on Ilve liesi (joka ehkä näkyy tässä ylemmässä kuvassa;)) enkä voi olla tyytyväisempi. Sanoinkin miehelleni, etten voi muuttaa mihinkään muualle minun keittiön takia:)

    VastaaPoista
  17. Oi mikä kaunotar,onnea sen johdosta. Minulla on Boschin kaasuliesi ja siinä sähköuuni.Sähkölieteen paluu olisi suuri pettymys,kaasuliesi on niin paljon mukavempi:)

    VastaaPoista
  18. Onpa upea uusi liesi! haaveksin kaasuliedestä kun muutimme tähän asuntoon, mutta se haave ei toteutunut. Ehkä ensi asunnossa :)

    VastaaPoista
  19. Mama Gastro: tuoko kauniin ruskea joka on ensimmäisenä? Jos muutatte teidän pitää ottaa Ilve-matkaan ja ostaa jokin muu tilalle :).

    Jael: Kiitos, mekin tykkäämme kovasti! Tavallisella sähköliedellä on nykyään tuskallisen hidasta kokata kun on tottunut kaasuun.

    anne: Hyvä olla haaveita ja tavotteita.

    VastaaPoista
  20. Tosi mielenkiintoinen postaus, kiitti! Olen itsekin haaveillut kaasuliedestä kotiin, kun ulkomailla asuessani totuin kokkaamaan sellaisella, mutta on mietityttänyt juuri se kaasupullojen kanssa pelaaminen. Että jaksaisko sitä sitten kuinka kauan vai tottuisko siihen ja tulisiko se vain osaksi arkea.

    Kommenteista löytyikin jo vastaus siihen, että minkä kokoinen pullo on ja kauanko kestää. Jään lurkkimaan keskustelua eteenpäin. Ehkä itsekin vielä muuton ja remontin yhteydessä taivun kaasun puolelle.

    Ja kyl, ehdottomasti sähköuunilla. :)

    VastaaPoista
  21. Kaasupullo tuppaa meillä loppumaan aina silloin kun Jukka on työmatkalla. Vaihto nyt ei ole kummakaan homma enää kun sen on oppinut. Meillä on vaihtopullo tosiaan grillin alla, joka päätyy sinne takaisin heti kun täyttöpullo kaappiin taas on hommaattu. Meidän pullo on vanhanmallinen, joten siitä ei lainkaan nää jos se on loppumassa. Eikä se anna viitteitä ennen kuin muutamaa sekuntia ennen loppumista alkaa "röpsöttää".

    Siinä kuinka kauan pullo kestää on aika paljon eroja kokkaamisen mukaan, mutta meillä tosiaan tuo 11 kilon pullo kestää melekinpä tasan 4 kuukautta. Ja me kokataan paljon :).

    VastaaPoista
  22. Onnittelut hyvästä valinnasta! Seitsemän vuotta mustalla Ilvellä kokkailua, enkä vaihtaisi mihinkään. Meillä on myös grillipullovaihturi, se on hyvä systeemi kun aina toisessa varmasti on kaasua. Paprikoiden paahtaminen kaasuliekillä on muuten sekä kätevää että jotenkin sisäistä pyromaania viehättävää.

    VastaaPoista
  23. Kiitos kiitos. Ollaan toistaiseksi oltu supertyytyväisiä.

    Tuo paprikan paahtaminen on totta. Ollaan monesti hykerrelty että tämä ei ei sähköliedellä onnistu :D. Pienet ne on ilot.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat