Sivut

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Siemennäkkäri

TIE-DÄN! Kaikki ovat tehneet siemennäkkäreitä jo useamman vuoden. Olen minäkin niitä syönyt ja lahjaksi antanut kuiva-aineina, mutta vasta nyt toimeennuin ensimmäisen kerran itse tekemään. Homma oli juuri niin helppoa kuin sen on hehkutettukin olevan. Lopputlos palkitsee maulla. 

Meillä varioitiin ohjetta hiukan auringonkukkasiemenisempään suuntaan, sillä pellavansiemenet loppuivat kesken. Ainakin oli rouskutettavaa! 

Siemennäkkärin ohje on loistavasta Suupaloja-kirjasta, josta löytyy myös kuvassa muikisteleva ihana punajuuri-cashewtahna. 

SIEMENNÄKKÄRI
pellillinen 60 cm uunissa

1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
3/4 tl suolaa
3/4 dl vehnä- tai spelttijauhoja
3/4 dl ruisjauhoja
2 rkl öljyä
2 dl vettä
1 tl tai enemmän tuoretta rosmariinia tai timjamia hienonnettuna

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Sekoita kulhossa kuivat aineet sekä halutessasi hienonnettu yrtti. Lisää öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä noin 5 minuuttia. 
Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä taikina ohueksi. Paista uunissa 30-40 minuuttia tai kunnes näkkäri on rapeaa. Jäähdytä ritilän päällä. Taita pieniksi paloiksi. Säilytä huoneenlämmössä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat