Sivut

torstai 28. huhtikuuta 2016

Broccoliini grillissä

Pakkohan se oli kun kaikki muutkin. Kokeilla hyvin trendikästä broccoliinia eli versovaa parsakaalia. Olimme grillaamassa luomubroileria ja päätimme nakata samoille tulille myös broccoliinia. Halsteriin vangittuna broccoliinit oli helppo kypsentää, kun kaikki sai käännettyä samalla kertaa. 
Minusta broccoliini on hurjan kaunis. Grillattuna se tuoksui todella vahvasti, houkutellen. Grillattu broccoliini oli myös hurjan maukas. Hiukan hiiltyneet latvaosat saivat erityisesti ihastelua osakseen. Näitä teemme taatusti toistekin!

Idea broccoliinien grillaamisesta lähti Ripaus tryffeliä-blogistaRouva Kasvis on höyryttänyt broccoliinia ja kertonut kasviksesta enemmänkin. Haarukkavatkain blogissa kasvis on sujahtanut juustoiseen piirakkaan. Kokit ja Potit blogin Hannele on paahtanut herkullisen näköistä broccoliini-fetasalaattia. Hannan Sopassa broccoliinia on nautittu aamupalalla pekonin ja munien kanssa. Liemessä Jennin pannulla broccoliini on maustettu aasialaisittain. Peggyn keittiössä broccoliini on surrautettu keittoon. Sauvajyvänen on tarjonnut broccoliinia ihan sellaisenaankin. Mari Moilanen on fritannut broccoliinitempuraa. Mama Gastro tarjoaa paistetut broccoliinit kylmällä sitruunakastikkeella. Kananpoikien Bistrossa kastikkeeksi on loihdittu soija-seesamikastiketta. Kamera ja Kauha-blogissa broccolia on paahdettu simppelisti uunissa. Mitäs minä sanoin, KAIKKI muutkin. 

GRILLATTU BROCCOLIINI

nippu broccoliinia
oliiviöljyä
limemehua
sormisuolaa
seesaminsiemeniä

Huuhtele ja kuivaa broccoliinit. Lorauta öljyä kasvisten päälle ja sivele öljyä joka puolelle. Grillaa (halsterissa) noin viisi minuuttia käännellen. 
Laita broccoliinit tarjoiluastiaan. Lorauta päälle halutessasi vielä oliiviöljyä. Purista päälle limemehua, ripsi sormisuolaa ja seesaminsiemeniä. 

6 kommenttia:

  1. Mun veikkaus on että broccoliini on the grillikasvis tänä keväänä. Vappuna meinaan taas grillailla :).

    VastaaPoista
  2. Kyllä! Kevään kasvis se on jo.

    VastaaPoista
  3. Tosiaankin sitä on ollut joka toisessa blogissa.Täällä tutustuin siihen vuonna 2009,jolloin postasin siitä ekan kerran,ja sitä niin toivottiin Suomeenkin,
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2009/06/paistettua-broccolinia.html

    Toukokuun aikana olen syönyt sitä ihan överiksi asti ,kun sitä sai niin halvalla halpissuperista täällä.Mutta ei siihen koskaan kyllästy:)

    VastaaPoista
  4. Ei meidän kaupasta vielä ole löytynyt broccoliinia, joten jälkijunassa tullaan.

    VastaaPoista
  5. Sä olet ollut Jael aikaasi edellä. Rouva Kasviksen sivuilla joku kommentoikin, että suomessakin broccoliinia viljellään jo. Hienoa!

    Sari: oletko vinkannut kauppiaalle?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat