Sivut

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Bistro Bay, Uusikaupunki

Bistro Bay on mukava ruoka- ja juomapaikka Uudessakaupungissa, Kaupunginlahden rannalla. Paikalliset kutsuvat viimeksimainittua Paskalahdeksi. Ihan vain sillä jos joskus joudut kaupungissa koordinaatteja kysymään. 

Olen käynyt ravintolassa nyt kaksi kertaa. Viime syksynä maistelimme äitini ja lasten kanssa brunssin. Muutama viikko sitten etkoilimme bistrossa ystävien juhlia Jukan kanssa. Me olemme saapuneet paikalle aina autolla, mutta veneelläkin voisi parkkeerata paikan omille venepaikoille. Sen lahden rantaan. 
Sisustus ravintolassa on tunnelmallinen ja kekseliäs erilaisten pintojen myötä. Vanhojen makasiinien puu on jätetty näkyville, mutta vastapäistä seinää koristaa nahkamainen tapetti. Tummuus yhdistettynä auringonpaisteeseen tai hämäryyteen luo paikkaan aivan eri tunnelmat. 
Brunssilla parasta antia olivat kalaisat herkut ja paella. Tarjolla oli myös savulohta, joka oli omistajapariskunnan rouvan isoisän reseptillä tehty. Lapset söivät valtavan määrän valmislihapullia, joiden läsnäoloa minä ihmettelin muuten itsetehtyjen ruokien joukossa. Tyttäremme rakastui snapsilasista tarjottuun smoothieen. 
Jukan kanssa nyt keväällä ravintolaan astuessa mietinnässä olivat pelkät viinilasilliset, mutta menu pikkusyötävineen muutti mielemme. Jukka nauroi ruokalistaa lukiessaan että tajusi "inan"-sanonnan oltuaan kanssani yksissä reilut viisitoista vuotta. Itse en murresanaa edes hoksannut. 
Minä otin Bistro Bayn sinisimpukat ja Jukka racleten. Sulanut juusto tarjottiin mainiosti pieneltä valurautapannulta, jolloin mietimme että tästä saisi vaikkapa brunssipöytään lisäkäyttöä blinipannuille. Omistaja-Niko kertoikin idean lähteneen Etelä-Afrikkalaisesta ravintolasta, jossa hän oli käynyt nautiskelemassa vaimonsa kanssa. 

Tarjoilu paikassa on toiminut aina ystävällisen hymyilevästi ja oikea-aikaisesti. Tykkään paikan tunnelmasta, vaihtoehdoista ja mauista, joten poikkean varmasti kolmannenkin kerran. Kesällä terassi houkuttanee yhdelle skumppalasilliselle. 
Bistro Bay on toistaiseksi ainoa ravintola missä olen nähnyt kullanvärisen syöttötuolin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä teksti, mutta omistajan nimi on Niko.:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos korjauksesta. Sain siitä toisenkin huomautuksen. En ymmärrä mistä minä tuon janin olin repinyt :). Nyt on korjattu.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat