Sivut

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Leppoisa brunssi kotona

Kutsuimme pitkästä aikaa ystäviä kylään. Brunsseilimme monta tuntia turisten. Ihania tällaiset leppoisat sunnuntait!
Brunssiruoat koostuivat pääosin pitkään kokeilulistalla olleista jutuista, joten aika sekalaista settiä tuli. Hyvin näytti maistuvan kaikille. Vaikka valmisteluun meni paljon aikaa, se tuntui kivalta kun sai puuhastella rauhaisaan tahtiin. Vieraat oli kutsuttu vasta kello 14, kun lasten harrastukset olivat päättyneet. 
Toinen ystäväperhe toi tullessaan rose-kuohuvaa ja muitakin juomia. Toinen perhe toi gluteenittoman, sitruunaisem toscapiirakan - tietämättä että sen toisen perheen isän suosikkileivonnainen on nimenomaan toscapiirakka. 
BRUNSSIMENU 

lihapullat
kananmaksa ja mustikka
pataleipä
patonki
suolakeksejä
hedelminä viinirypäleitä, hunajamelonia, vesimelonia, omenaa ja päärynää
Viinitarhurinjuusto
valkohomejuusto
sinihomejuusto
gluteeniton toscapiirakka
vaahtokarkkeja suklaalla ja ranskanpastillilla
Herkkujen ohjeistuksia naputtelen kun kerkiän ja linkitän niitä sitten tähän tekstiin. 

4 kommenttia:

  1. Niin minustakin! Kasvispainotteinen tuli :). Kaloja olisi toki voinut olla enemmän, mutta kyllä nämäkin eväät riitti.

    VastaaPoista
  2. Ai että mitä herkkkuja.. nälkähän tässä tulee sun kuvia katsellessa :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat