Sivut

maanantai 23. toukokuuta 2016

Suupalat grillimakkarasta

Suupalat makkarasta ja perunasta. Kyllä! Sopivan ronskia, tarpeeksi fiiniä ja loistavasti maistuvaa. Laadukkaista raaka-aineista tehtynä makkaraiset suupalat eivät kalpene lainkaan fiineille virityksille. 
Käytimme suupaloihin Makulihan makkaroita grillattuna. Toiseen versioon tuli Olivia Välimeren grillimakkaraa, jossa makuina on aurinkokuivattua tomaattia, yrttejä ja suomalaista lihaa. Osa makkaran rasvasta on oliiviöljyä. Jatkoimme samaa ideaa makujen suhteen lisäämällä tikkuihin buffalamozzarellaa, aurinkokuivattua tomaattia ja basilikaa perunan pitäessä tikkua pystyssä.
 
Ihastuimme Makulihan makkaroiden maistelun myötä myös Kantri Maalaismakkaraan, jossa kotimaisen lihan lisäksi maistui ja tuntui peruna. Jukka löysi makkarasta ryynimakkaran fiilistä, mutta Kantri maistui hyvin myös minulle joka en ryynisyydestä makkarassani niin välitä. Rustiikkisen Kantrimakkaran kanssa tikutettiin perunaa ja kovin trendikkääksi noussutta voikukanlehteä. 
Makujuju näissä makkarasuupaloissa on grillattu pinta. Makkarat pitää pätkiä ennen parilalla grillaamista, jolloin leikkuupinta rapsakoituu oivallisesti. Sama rapsakoituminen käy keitetyille, pilkotuille perunapaloillekin, jotka on ensin kuumana kieritelty maustavassa öljyssä. 

GRILLIMAKKARA SUUPALATIKKUINA

Keitä perunat napakan kypsiksi. Pilko perunat. Perunapalojen pitää pysyä pystyssä, mutta olla yhdessä makkarapalan kanssa smaan aikaa suuhun sopivia.
Laita kahdelle lautaselle öljyä. Toiseen  aurinkokuivattujen tomaattien purkin öljyä, toiseen oliiviöljyä johon sekoitat mustapippuria ja suolaa. Kierittele kuumat, vastapaloitellut perunat jommassakummassa öljyssä. Näin ne imevät itseensä makua hyvin.

Pilko makkarat.

Valmistele muut ainekset valmiiksi odottamaan: Pese ja kuivaa voikukanlehdet, revi buffalamozzarella, nipsi irti basilikanlehdet, nosta aurinkokuivatut tomaatit purkista ja tarvittaessa pienennä. 

Kuumenna grilli ja parila kuumaksi. Lisää parilalle oliiviöljyä. 
Paista makkarat ja keitetyt perunapalat yhtä aikaa parilalla. Kääntele paloja välillä niin että kaikki pinnat rapsakoituvat. 

Kokoa tikut alla olevan ohjeen mukaan ja tarjoile. 

Jos perunankieritysöljyä on jäänyt, se toimii oivana "dippinä" valmiille tikuille. Emme suosittele tätä viimeksimainittua juhlaklänninkien kanssa. 
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
revitty (buffala)mozzarellapala
 basilikanlehti
uutta perunaa ja aurinkokuivatun tomaattipurkin öljyä
 voikukan lehti
uutta perunaa ja oliiviöljyä, mustapippuria sekä suolaa keskenään sekoitettuna

Tarjoile makkaraiset suupalat yhdessä hyvin viilennetyn roseviinin tai oluen kanssa. Jos väkästät tikkuja tarpeeksi, et muuta ruokaa tarvitsekaan. Makkarasuupalat toimivat oivasti myös alkupaloina tai grillaajan huikopaloina. 

Makulihan sivuilta löytyy kilpailu, jossa haetaan lisukevinkkejä Olivia-tuoteperheen nakille tai makkaralle. Palkintona on yö kahdelle Långvikissa. 

Viikon välein Blogiringin kampanjasivulle nousee uusia vinkkejä Makulihan makkaroiden grillaamisen tiimoilta. 
Yhteistyössä Makuliha

4 kommenttia:

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat