Sivut

torstai 9. kesäkuuta 2016

Salonkikelpoinen särki suupalana

Särki coctailpalana. Ei kovin usein kuultu yhdistelmä. Vielä. Me toivomme ja uskomme että asia muuttuu, sillä niin hyviä suupaloja ennen hyljeksitystä järviemme kalasta saa.
Kuten ennenkin on kuultu, olemme kovasti ihastuneet JärkiSärki-säilykkeisiin ja ilolla saaneet tehdä tuotteen tiimoilta yhteistyötäkin kalaisan perunasalaatin myötä. Tällä kertaa kokeilimme miten miedosti, mutta selkeästi valkosipulin makuinen, savustettu särki taipuisi suupalana. Halusimme hyödyntää säilykepurkista kaiken, myös öljyn, joten surrautimme siitä majoneesin. Kalaisa kokonaisuus maistui loistavalta yhdessä happamanmakean limpun ja toisaalta myös siemennäkkärin kanssa. Lehtipersiljan lehti paitsi koristi myös raikasti kokonaisuutta.

Joissakin JärkiSärki purkeissa osa paloista on muhjuuntunut. Tämä ei luonnollisesti vaikuta makuun, mutta ulkonäköön kylläkin. Varaa siis riittävästi kalapurkkeja mikäli haluat kaikkiin suupaloihin priimannäköisiä kalapaloja.

Helppo ja herkullinen suupala juhlaan jos toiseenkin!

Jos lähikauppasi ei vielä myy Järki Särkeä, voit päästä maistamaan herkkua osallistumalla särkisen hunajaiseen kilpailuun täällä Järki Särki facebooksivulla
JÄRKI SÄRKI MAJONEESI
noin 18:aan suupalaa

1 munankeltuainen
2 tl sinappia 
2 tl valkoviinietikkaa
1-1,5 dl Järki Särki purkin öljyä, tarvittaessa lisäksi rypsiöljyä
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen sokeria

Sekoita korkeassa, kapeassa kulhossa munankeltuaiset, sinappi ja etikka. Vaahdota seosta sähkövatkaimella ja lisää laitteen käydessä joukkoon öljy ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana. Valmis majoneesi on vaaleaa ja kuohkeaa. Mausta suolalla. 

SIEMENNÄKKÄRI 
hiukan vajaa 60 cm pellillinen 

3 ½ dl erilaisia siemeniä (esim. pellavansiemeniä, seesaminsiemeniä ja auringonkukansiemeniä)
½ -1 tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä 
½ dl öljyä 

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 
Sekoita siemenet ja suola kulhossa. 
Keitä vesi ja kaada se kuumana siementen sekaan. Lisää öljy. Anna turvota 10 minuuttia. 
Kumoa seos leivinpaperoidulle pellille. Laita päälle toinen leivinpaperi, jonka avulla on helppo tasoittaa seos melkein koko pellin kokoiseksi levyksi. Älä tee kuitenkaan liian ohutta levyä, sillä silloin näkkäri murenee helposti. 
Paista uunissa 50-60 minuuttia tai kunnes siemennäkkäri on saanut hiukan väriä ja rapeutunut. 
Anna jäähtyä. 
Murra sopiviksi paloiksi. 
JÄRKI SÄRKI SUUPALA

Leikkaa limppu tai murra siemennäkkäri sopivaksi palaksi. 
Laita päälle Järki Särki-majoneesia. 
Laita päälle lehtipersiljan lehti. 
Nosta ylle Järki Särki-pala haarukalla (jotta ylimääräiset öljyt valuvat pois).

2 kommenttia:

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat