Sivut

tiistai 16. elokuuta 2016

Lampaankääpäpiirakka

yhteistyössä ARLA
Lampaankääpä on nyt hurjan satoisa, ainakin uudessa metsäpaikkalöydössämme. Yhtenä päivänä emme edes jaksaneet kantaa kaikkia potentiaalisia yksilöitä kotiin. Monet sienistä ovat kovin toukkaisia, joten metsässä sienen kanssa tarkistushalkominen on oikein hyvä idea. 

Lampaankääpä on lihaisan herkullinen ja kovasti kauniskin jos minulta kysytään. Se on helppo sieni tunnistaa valkoisen värinsä ja laakean muotonsa ansiosta. Joskus sen voi sekoittaa typäskääpään, joka on tyypillisimmillään lampaankääpää hieman tummempi ja reunoiltaan mutkaisempi. Viimeistään pannulla sienet saa erotettua hyvin: lampaankääpä muuttuu keltaiseksi, typäskääpä ei. Myrkyllinen typäskääpäkään ei ole, mutta kuulemma varsinkin vanhemmiten kitkerä.

Kokeilin pilkkoa lampaankääpää piirakkaan ja olin lopputulokseen kovasti tyytyväinen. "Pohjaresepti" löytyy jo blogista herkkutattisena versiona. Halusin piirakkaan täyteläisen pehmeää makua, joten käytin Arlan vanhanajan täysmaitoa ja Arlan täyteläistä ranskankermaa. Muokkasin reseptiä paitsi käyttämällä eri sientä myös lisäämällä yrtiksi hyvin tähän piirakkaan passaavan salvian.

Jukka tuumasi salvian olevan paikoitellen turhan voimakas, minä pidin taas makua juuri sopivana. Mitä sinä tuumaat? Vai korvaisitko salvian esimerkiksi rosmariinilla, sitruunatimjamilla tai timjamilla, jotka käyvät metsäisiin makuihin melkeinpä poikkeuksetta?

Blogimme muut lampaankääpäreseptit löytyvät linkkien takaa:
Tomaattinen lampaankääpäpasta tillillä 
Leivitetty lampaankääpä ja ciapatta 

Säilömiseen kokeilen Nellen vinkkiä lampaankääpän vakumoinnista ja pakastamisesta
LAMPAANKÄÄPÄPIIRAKKA
piirakkavuokaan

pohja:
100 g Arla laktoositon vähemmän suolaa meijerivoi + nokare voiteluun
3 dl spelttijauhoja
2 rkl kuivattua suppilovahveroa murskana
1 tl suolaa
½ dl vettä

täyte:
300 g lampaankääpää
1 rkl öljyä paistamiseen
1 dl Arla Keittiö Täyteläinen Crème fraîche
1½ dl Arla Luomu vanhanajan täysmaito Suomesta
3 kananmunaa
1 tl suolaa
1 dl parmesaania raastettuna
5 tuoretta salvianlehteä silputtuna

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää hiukan jäähtynyt voi. Lisää myös vesi. Sekoita hyvin. Siirrä jääkaappiin siksi aikaa että valmistelet täytettä.
Pilko lampaankäävät paloihin. Paista sienipalat öljyssä pannulla kunnes vesi on haihtunut ja palat ovat saaneet hiukan väriä. Kumoa kulhoon. Laita joukkoon muut aineet ja mausteet. Sekoita hyvin.
Voitele piirakkavuoka voilla. Tasoita piirakkataikina pohjalle sormin.
Kumoa sienitäyte piirakkapohjan päälle. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

4 kommenttia:

  1. Mä tulin Top100 ruokablogien kautta katsomaan, että mikä ihmeen lampaanpääpiirakka :D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapas hyvältä! Ei ole tullut mieleen näitä piirakkaan laittaakaan, vasta kun tutustuin näihin leivitettyinä niin jumituin niihin. :D
    Laitan ohjeen talteen. :)

    VastaaPoista
  3. Vein piirakkaa töihin ja ainakin muutama työkaveri tykkäsi. Monelle lampaankääpä tuntui olevan sienenä uusi. Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat