Sivut

tiistai 27. syyskuuta 2016

Punajuurisiirappi

Punajuurisiirappi on suora laina Mari Moilasen ihanasta kirjasta "Syötäviä vietäviä"

Marin ohjeessa käytetään pohjana punajuurimehua, minä keittelin sokerin ja veden kanssa kokoon puhtaiden punajuurien keitinlientä. Punajuuren maku jää näin vaisummaksi, mutta tulee kuitenkin selkeästi esille. 

Punajuurisiirappia olen lorottanut cookie-ohjeeseen joka löytyy samaisesta inspiroivasta kirjasta. Mikä jottei tätä voisi laittaa vaikka cupcake-kuorrutteen joukkoon taikka jäätelön tai makeiden lettujen päälle.

PUNAJUURISIIRAPPI
noin 2 dl

2 ½ dl vettä
3 ½ dl punaajuurien keitinlientä tai punajuurimehua
3 dl sokeria

Laita kaikki ainekset kattilaan. Keitä noin 30 minuuttia kunnes seos hieman saostuu. Purkita kannelliseen purkkiin tai pulloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat