Sivut

lauantai 3. syyskuuta 2016

Teriyakipossu

 
Etsiessään kivaa ohjetta luomupossun kylkipalalle Jukka nappasi hyllystä Barcelonan tuliaisena ostetun Ferran Adriàn "The Family Meal"-opuksen. Sen ohjeet on sävelletty kotikeittiöitä varten maailmankuulun, nyt jo kuopatun elBullin henksuruuista. Idea on minusta hykerryttävän ihana. Miten syö huippuravintolan henkilökunta ennen päivän serviisiä? 

Jukka löysi possulle herkulta kuulostavan teriyakiohjeen, jossa ohjeistettiin myös teriyakikastikkeen teko. Se oli yllättävän helppoa! 
Hauskaa kirjassa on se, että ohjeet on laskettu kahdelle, kuudelle, kahdellekymmenelle ja seitsemällekymmenelleviidelle syöjälle. Meillä tehtiin teriyakipossua kuuden hengen mukaan ja söimme siitä neljän hengen perheen voimin hyvinkin myös lounaana seuraavan päivänä.

Meillä possupalat leikattiin suupaloiksi jotta ne olisi helpompi syödä syömäpuikoilla. Seuraavalla kerralla irrotamme varmaan tarjolle laittaessa possun nahan, sillä osassa paloja se oli turhan sitkeää syötävää.

Nesteet vuoan pohjalta kannattaa ottaa talteen ja vaikka pakastaa tulevaa käyttöä varten. Ihan loistavan makuista lientä!
Teriyaki possu tarjottiin meillä riisin kanssa ripsien päälle paahdettua sipulia ja ihanan tuoreita versoja. Kyllä oli erinomaista! 

Olemme aiemmin tehneet kirjasta Caesar-salaatin ja cointreau-mandariinit jälkiruuaksi.

TERIYAKIGLASEERATTU POSSU
kuudelle

1,2 kg possunkylkeä
2,5 l vettä
2 tl suolaa
12  mustapippuria
3 valkosipulinkynttä
1 sipuli 

Laita possupala(t) uunivuokaan ja peitä vedellä. Lisää suola ja pippurit. Pilko sipuli ronskisti. Lisää possun kanssa vuokaan. Lisää myös valkosipuli. Peitä vuoka kannella tai foliolla. Kypsennä possua 175 asteisessa uunissa 1½ tuntia kunnes se on kunnolla kypsynyt. Ota pois vuoasta ja laita leikkuualustalle. 
Leikkaa possu noin 2cm paksuiksi siivuiksi. Laita uuteen uunivuokaan. Lorota päälle teriyaki-kastiketta. Paahda uunissa 30 minuuttia lihapaloja käännellen, jotta teriyaki-kastike tarttuu joka puolelle. 
Tarjolle laittaessa voit poistaa paloista nahan ja pilkkoa lihan suupaloiksi. 

2 kommenttia:

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat