Sivut

lauantai 15. lokakuuta 2016

Latva-artisokka alkupalaksi ja ranskalainen menu

 
Latva-artisokka on meidän leveysasteillamme aika harvinainen herkku. Nähdessäni moisia terhakan näköisenä marketin hyllyssä toivoin niitä heti alkupalaksi Jukan suunnittelemaan ranskalaiseen menuun. Eikä mies hangoitellut vastaan yhtään. 

Muilta osin Jukan ajatukset olivatkin jo koossa ja pelkkä ajatus sai herkkunystyrät hyrisemään. Vai mitä sanotte kun pääruuaksi oli burgundinpataa paistetuilla timjamiperunoilla, väliin ranskalaisia juustoja viikunoilla ja jälkiruuaksi tarte tatin? Kokonaisuudesta tuli viineineen todella hieno! Oli ihana istua valmiiseen pöytään, kun ainoa ruokalaji jossa minua pyydettiin auttamaan oli tarte tatinin sokerin karamellisoinnin vahtiminen. 



Latva-artisokat päätimme nauttia klassisesti suomu kerrallaan aiolin ja sitruunaöljyn kera. Oli hauska maistella artisokkaa kahden ihan eriluonteisen kastikkeen kanssa. 

Jos kaipaat tarkempaa ohjeistusta latva-artisokan käsittelyyn, suosittelen kurkkaamaan Haarukkavatkain blogin puolelle. Sieltä saa ohjeita myös erilaisiin latva-artisokkaruokiin

Meidän blogimme muut latva-artisokkareseptit löytyvät täältä, niin tuoreille kuin säilötyillekin. 

KEITETYT LATVA-ARTISOKAT, AIOLI JA SITRUUNAÖLJY

1 latva-artiskokka per ruokailija
suolaa

majoneesi: 

1 kananmunan keltuainen

1 tl sinappia
1 tl valkoviinietikkaa
1½ - 2 dl ruokaöljyä
sokeri
suola2 valkosipulinkynttä

sitruunaöljy:
oliiviöljyä
luomusitruuna

Pese artisokat. Katkaise latva-artisokasta varsi niin että se pysyy hyvin pystyssä lautasella. Voit myös katkoa yläpuolen suomuja. Keitä artisokat runsaasti suolalla maustetussa vedessä koosta riippuen 20-40 minuuttia. Kypsä artisokka on pohjastaan pehmeä kun kokeilet sitä tikulla. Kypsän artisokan suomut irtoavat helposti. Valuta artisokat asettamalla ne suomupuoli alaspäin vaikka pyyhkeen päälle. Valmista sillä aikaa majoneesi ja öljy. Surrauta majoneesi kokoon ja mausta se tuoreella valkosipulisilpulla jolloin saat aiolia. 
Lorauta dippiastiaan hyvää oliiviöljyä ja raasta sekaan luomusitruunankuorta. 
Latva-artisokat syödään suomu kerrallaan kastamalla suomu ensin kastikkeeseen ja riipimällä sitten suomun pehmeä osuus hampailla suuhun. Kun kaikki järkevänkokoiset suomut on syöty, artisokan pehmeimmät suomut ja pohjan päällä olevat karvat kannattaa kaapia pois ja syödä näin paljastunut pohja vielä erikseen. 

13 kommenttia:

  1. Onpa todella luksusta päästä valmiiseen pöytään, ihana mies! en ole itse koskaan valmistanut latva-artisokkaa, olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Nam, mikä menu.
    Latva-artisokkaan tartuttiin meilläkin, kun kerrankin kaupasta löytyi hyvännäköisiä. On se herkkua:-)

    VastaaPoista
  3. Anne no niin on! Tänään tulossa vähän samantyylistä Italian malliin. Itsehän heräsin kahden tunnin (?!) päikkäreiltä.

    Minna mitäs meinaatte niistä tehdä?

    VastaaPoista
  4. En ole ikinä valmistanut itse latva-artisokkaa. Mutta nyt alkoi kyllä houkuttelemaan! Olen jotenkin kammoksunut sitä hintaa, varsinkin, kun siitä tulee niin paljon hävikkiä. Superhyvää se kyllä on, joten pitäisi vaan rohkaistua itsekin kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  5. Pari kertaa olen valmistanut artisokkaa,ja postannutkin siitä,sitä saa täällä parhaiten keväällä,mutta muutenkin.Itse kyllä tykkään lähinnä artikoskan sydänosasta ,joka on tehty roomalaiseen tyyliin.Ihana menu:)

    VastaaPoista
  6. Minäkin ostin tänään ekaa kertaa ikinä tuoreita latva-artisokkia ja lähdin sukeltelemaan nettiin, että mitäs niille pitäisikään huomenissa tehdä, kun suunnittelin niitä alkuruuaksi. Eipä tarvinnut pitkälle sukeltaa!

    Pääruuaksi on tiedossa jänöä ja rosmariiniperunoita ja -porkkanoita. Ehkäpä matkin teitä ja teen jälkkäriksi tarte tatinin. :)

    VastaaPoista
  7. Muuten ,jos vielä ostatte artisokkia,niin kokeilkaapa tätä ,on todella hyvää vaikka hieman vaatiikin työpanosta
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2016/04/artisokan-kesytys.html

    VastaaPoista
  8. Oi, hyvältä kuulostaa. Tuo upea ja kaunis latva-artisokka on jäänyt keittiössäsi turhan vähälle. Nyt sitä saa lähes joka kaupasta, joten enköhän minäkin osta sitä ensi viikolla😊

    VastaaPoista
  9. Elina nuo olivat satokausi-hyllyssä, eivätkä niin hirveän hintaisia kuin yleensä. Samassa hyllyssä oli myös nuo oikeankypsyiset viikunat, myös kohtuuhintaisina.

    Jael minäkin olen tehnyt samaan tyyliin aikanaan Venetsiassa. Siellä niitä olisi saanut tuoreeltaan valmiiksi käsiteltynäkin, mutta halusin opetella itse. http://sillasipuli.blogspot.fi/2009/02/ohje-talouspaperissa-eli-artisokat.html

    Anna kuulostaapa sinunkin menusi ihan huippuhyvältä! Miten meinaat jänön valmistaa?

    Pia kannattaa kokeilla. Näyttävä alkupala vaikka vieraille tarjota.

    VastaaPoista
  10. Jänö päätyy meillä muhevan syksyiseksi padaksi. Joskus olisi kyllä kiva kokeilla tehdä siitä jotain muutakin, mutta ehkä tälle aterialle uudeksi jännitysmomentiksi riittää ne artisokat. :)

    VastaaPoista
  11. Pataan jänöt on meilläkin päätyneet, ihanasti :).

    VastaaPoista
  12. Tuo latva-artisokka on kyllä niin kaunis. Pitäisi kokeilla itsekin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat