Sivut

lauantai 29. lokakuuta 2016

Pataruokaa: munakoisopata niin possun kuin tofun syöjillekin

 
Alkusyksystä kauppojen hyllyille ilmestynyt Pataruokaa-kirja on jo nyt lunastanut paikkansa keittiössämme. Sen tietää siitä että kirjan kulmia on taitettu merkiksi kiinnostavista resepteistä ja siitä että sivut eivät kokkailujen jälkeen ole enää ihan puhtaat.
Pidän Pataruokaa-kirjassa erityisesti sen tunnelmasta. Kreetta Järvenpään viipyilevän seesteiset, välillä unenomaisen pehmeästi piirtyneet kuvat ja Merituuli Lindströmin sujuva, tarpeeksi muttei liikaa selostava teksti toimivat loistavana parina. Ruuat on kuvattu itsekseen ja tunnelmakuvat sijoitettu erillisille sivuille. Kokonaisuus on harmoninen ja selkeä. 
Pidän myös siitä, että patojen kanssa tarjottavat lisukkeet ja tilpehöörit on laitettu omaan osioonsa kirjan loppuun. Täältä löytyy esimerkiksi voipapupyreetä, pottumuusia ja piparjuurikermaa. Näistä on helppo koostaa omanlainen pataruokasetti. Kirjasta löytyy myös lyhyt, mutta tarpeellinen osio padan tähteiden hyödyntämiseen uusissa ruuissa. 

Pataruoka-kirjaan on sisällytetty hyödyllisiä tietosivuja liittyen esimerkiksi padan hankkimiseen, lihan ostamiseen ja mausteiden valitsemiseen. Nämä sivut löytyvät reseptien seasta, mikä on varmasti lukemista keveyttävämpi ratkaisu kuin laittaa kaikki tämä tieto alkusivuille. Nyt ne on kuitenkin hieman hankalasti löydettävissä. 
Kirjasta löytyy klassikkoja karjalanpaistista ja osso bucosta eksoottisempiinkin löytöihin maailmalta. Olemme tehneet Meri-Tuulin ohjeilla ihanan mausteisen intialaisen lammascurryn, jonka myötä hoksasin myös miten helppoa on tehdä chapatileipiä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla Hannankin blogissaan hehkuttamaa palsternakkapataa
 
Tässä ohjeistettu, eilen kokkailemamme munakoisopata sichuaninpippurilla tuoksui hurmaavalle ja maistui todella hyvälle. Murumaiseksi paahdettu luomupossun jauheliha oli todella hauska lisä munakoisoviipaleiden välissä. Kasvisversioon Meri-Tuuli vinkkaa murustamaan paistamatonta tofua jauhelihan tilalla. Kokonaisuudessaan padan valmistumisessa menee noin 2 tuntia ja sen voi tehdä myös liedellä. Tällöin tulee tarkkailla että lientä riittää. Me teimme satsin pienempänä, mutta suosittelemme lämpimästi tekemään heti kerralla ohjeistetun koon mukaan. Meidän padastamme tuli kuivempaa kuin kirjan kuvassa. Pidimme siitä kovasti sellaisena. 
MUNAKOISOPATA SICHUANINPIPPURILLA
4-6:lle 

4 munakoisoa
hienoa merisuolaa
5 cm:n pätkä inkivääriä
5 valkosipulinkynttä
½ rkl sichuaninpippuria
300 g luomuporsaan jauhelihaa (tai tofua) 
1 rkl chilitahnaa (kiinalaista tai Gochujang-tahnaa)
½ dl sakea
1 dl chinkiang-etikkaa (tai ½ dl punaviinietikkaa ja ½ dl sherryä)
1⁄4 dl soijakastiketta
3 dl kanalientä
rypsiöljyä paistamiseen

tarjoiluun:
tuoretta inkivääriä
tuoretta kevätsipulia
seesaminsiemeniä
jasmiiniriisiä

Viipaloi munakoisot noin 1 cm:n paksuisiksi kiekoiksi. Ripsi päälle suolaa ja jätä "itkemään" muiden valmistelujen ajaksi. 
Kuori ja raasta inkivääri. Pilko valkosipulinkynnet. 
Paahda sichuaninpippuri kuivalla pannulla kunnes se rupeaa tuoksumaan voimakkaasti. Siirrä pippurit mortteliin ja hiero rakenne rikki. 
Taputtele munakoisot talouspaperilla kuiviksi. Paahda munakoisokiekot erissä rypsiöljyssä savuavan kuumalla pannulla molemmin puolin ja siirrä syrjään. 
Paahda samanaikaan toisella pannulla luomupossun jauheliha, inkivääri ja valkosipuli murumaisen rapeiksi. Mausta lopuksi sichuaninpippurilla, chilitahnalla, sakella, etikalla ja soijakastikkeella. Kiehauta ja nosta sivuun liedeltä. 
Kerrosta pataan vuorotellen munakoisoa ja jauhelihaa. Lisää kanaliemi pataan ja kiehauta liedellä. Hauduta 180 asteisessa uunissa noin 1 ½ tuntia ilman kantta. 
Viimeistele pata ennen tarjoilua: 
Kuori pätkä inkivääriä ja leikkaa se ohuiksi tikuiksi. Pilko kevätsipulia. Ripottele nämä ja seesaminsiemenet padan pinnalle ja nosta pöytään. 

***
Kirja on saatu arvostelukappaleena

24 kommenttia:

  1. Kuulostaapa herkulliselta:) Myös soijarouhe kävisi tuohon hyvin tofun sijaan.

    VastaaPoista
  2. Kaunis on kirja ja tosiaan vaikka kuinka inspiroivaa kokkailtavaa talven varalle.

    VastaaPoista
  3. Olen tätä kirjaa hypistellyt useamman kerran kirjakaupassa, mutta vielä on jäänyt ostamatta. Kahdelle hengelle kun ei padassa viitsi oikein ruokia tehdä. Ehkäpä kuitenkin silti pyytäisin kirjan vaikkapa joululahjaksi.

    VastaaPoista
  4. Sari niin on. Tietoakin löytyy paljon!

    Kirsi: Vieraille pataruoka on tarjottavana mitä mainioin. Tai jos viikonloppuna tekee pataruokaa, siitä voi tuunata uusia juttuja vaikka lounasevääksi viikolla. Me tehtiin kyllä patoja Jukan kanssa jo kaksinkin.

    VastaaPoista
  5. Minusta syksyssä parasta on pataruokien palaaminen keittiöön. Ihanaa siis saada uusi resepti odottamaan kokeilua.
    Mistä muuten hankit sichuaninpippurit? Mä en ole löytänyt vielä mieleisiäni ja siksi vinkki olisi erittäin tervetullut.

    VastaaPoista
  6. Nyt kyllä Ninni en millään muista. Olen vielä siirtänyt ne lasipurkkiin niin ettei ole pussiakaan jäljellä. Vahvana veikkauksena Hakaniemen etniset (Hallin liepeillä) tai sitten jostain reissusta. Vähällä käytöllä ovat nuo sichuaninpippurit joten ovta majailleet kaapeissa kauan.

    VastaaPoista
  7. Komppaan Jaelia, soijarouhe tai härkis :) Ihana resepti ja ihana kirja!

    VastaaPoista
  8. Itselle nämä lihan korvaajat tai kasvisproteiinivaihtoehdot ovat aika vieraita, joten kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  9. Pataruoat ovat kyllä ihan mahtavia syksy-talviaikaan. Tämä kiinnostaa erityisesti munakoison esiintymisen vuoksi, joten kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  10. Rakastan pataruokia ja teen niitä syksy/talvi aikanapaljon, mutta en koskaan ole kokeillut pataruoassa munakoisoa. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja maukkaalta ruoalta.

    VastaaPoista
  11. Sirkku: Sitten olet samanmoinen kuin minä, että munakoisoruuat kiinnostaa.

    Peggy: No en ollut kyllä minäkään, mutta kannatti!

    VastaaPoista
  12. Vaikken olekaan pataruokien suurin ystävä, kun tykkään näpertelystä, niin tämä kuulostaa todella hyvältä! :)

    VastaaPoista
  13. Oi kun kuulostaa ja näyttää hyvältä! Pitäisikö kirja hankkia, olen miettinyt, vaikka tuntuu, että keittokirjoja on liikaa ja lopulta aika vähällä käytöllä, ideat tulee usein muualta.

    VastaaPoista
  14. En ole harmi kyllä vieläkään saanut tuota kirjaa käsiini, siellä on blogeista luettuna paljon ihania reseptejä :) yritän joka vuosi tsempata munakoisoruoissa, tämäpä ihana ruoka ja kivaa vaihtelua.

    VastaaPoista
  15. Nam, Nam... herkun näköistä. Ja tuo kirja lienee ihan pakko hankkia. Sen verran sitä on hehkutettu ja ilmeisesti ihan syystä.

    VastaaPoista
  16. Tämä kirja on kyllä todella upea! Itselläkin käytössä jo niin ahkerasti, että pari sivua on vähän liimautunut yhteen. Tätä ohjetta en tosin ole vielä testannut, vaikka siihen huomiota kyllä olen kiinnittänyt - rakastan sichuanilaista mapo-tofupataa ja tämähän on melkein kuin sitä itseään!

    VastaaPoista
  17. Tässä kirjassa on kyllä ihana tunnelma, itse korvamerkkasin kanssa heti monta ohjetta, mutta vielä en ole niitä ehtinyt testaamaan. Mutta nyt kun illan pimenevät (ja viilenevät) niin aika pataruoille on mitä otollisin.

    VastaaPoista
  18. Kaikki kehuu tätä kirjaa. Lienee pakko suunnata itsekin kirjakauppaan.

    VastaaPoista
  19. Saara: Näin me kokkaajat ollaan erilaisia - minä taas en ole näpertäjä ollenkaan. Oli kiva nähdä Jennin tupereissa!

    Aila: Minusta tuo kirja on todella hyvä ja inspiroinut jo vaikka mihin, joten suosittelen lämpimästi!

    Anne: Minun taas täytyy hillitä itseäni munakoisoruuissa, sillä ne eivät ole lainkaan lasten mieleen.

    Minna: Syystä, kyllä! Huomaat kun hankit!

    Juulia: Mapo-tofupata on minulle ihan uusi juttu, mutta uskon jo sanaasi :)

    Mari: testaa ihmeessä!

    Lotta: Totta turiset. Kylmät kelit on kuin tehty muhitetuille ruuille.

    Veera: No niin mä tekisin :)

    VastaaPoista
  20. Tuossa kirjassa on vaikka kuinka paljon kiinnostavia reseptejä. Tykkään! Munakoiso on herkkuani kaikilla mahdollisilla tavoilla laitettuna.

    VastaaPoista
  21. Tuntuu, että munakoiso on nyt joka paikassa. Tarkoittaako tämä sitä, että siitä pitäisi jotain tehdä? On kyllä herkun näköinen pata.

    VastaaPoista
  22. Hannele niin on. Nytkin tekeytymässä lammasta kirjan ohjeen mukaan :).

    minni tee ihmeessä. Minä olen ihan munakoisopöllööntynyt, ollut jo vuosien ajan.


    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat