Sivut

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Ravintola Jord, rento ja maistuva

Ravintola Jord Kampin ostoskeskuksen Korttelissa houkutteli meitä syömään sillä, että sen omistajat ovat samat Filip ja Linda Langhoff kuin ihanassa michelintähditetyssä ask-ravintolassa. Olin käynyt Jordissa aiemmin lounaalla ja pidin tuolloin sienirisotosta varsinkin kun sitä oli raikastettu lemoncurdilla. Jordin houkuttavuutta lisäsi se, että kuvittelimme sinne voivan tallustella sisään ilman varausta. Tämä onnistuikin lauantaina alkuillasta, mutta meidän saapumisaikaamme vain baaritiskillä oli tilaa. Sana vain piti illallisen aikana pyyhkiä lauseesta, sillä tiskillä nautiskellessa saimme rupatella pääkokki Sylvester Soisalon kanssa ruuasta, ravintoloista ja ruokakulttuurista yleensäkin. Saimmepa yhden reseptinkin, jonka kirjasin heti ylös. 
Jordissa kaikki on luomua tai villiä, lukuunottamatta liivatetta, rypsiöljyä ja glukoosia, kertoo pääkokki. Sesongissa ollaan myös kiinni. Kaikki raaka-aineet käytetään viimeiseen asti. Maistamiemme fritattujen siitakesienien panerointi oli saatu aikaan kuivanneista leipäpaloista. Keralla tarjottiin sienipölyä ja sienimajoneesia. Juuresten kuoret kuivataan ja jauhetaan yhdessä suolan kanssa, jolloin saadaan yrttisuolaa. Tätä ihanuutta tarjottiin leivän, fenkolinäkkärin ja vatkatun voin kanssa. 
Heti ruokailun alkumetreiltä asti tunnelma oli tervetullut ja rento. Illan aikana kymmeniin kysymyksiimme vastattiin kärsivällisesti ja innostuneesti. Tuntui että kokki oli mielissään kun heidän ruokansa nostatti kysymyksiä ja mielipiteitä. 
Päädyimme ottamaan useamman annoksen jakaen ne keskenämme. Näin saimme maisteltua monenmoista ja juuri toivomaamme. Ruokainnostuksemme huomannut pääkokki maistatti meille raaka-aineita pelkälteenkin mistä olimme kovasti otettuja. Fermentoitu kyssäkaali paljastui piparjuurta matkivaksi ja savustettu keltuainen pursotettavassa olomuodossa ihan taivaalliseksi. Hauska yksityiskohta menussa on englannistamaton kalakukko - no, miettikää, fishcock. Ruokailun edetessä tilasimme vielä lisää, kun aikaa oli ja tunnelma sekä maut veivät mennessään. Annokset kuulemma vaihtuvat tiuhaan raaka-aineiden saatavuuden ja laadun mukaan. 
Jordin tartar on asiakkaiden suosikki, pääkokki Sylvester kertoo. Enpä ihmettele yhtään, sillä lähestyminen on mukavan erilainen ja suolaisen maistuva. Tiskin takaa tiirailimme miten lautaselle nostettiin aluksi fermentoitua naurista, päälle turautettiin rypsiöljymajoa, tähän ylle sormeiltiin jauhettu liha ja kruunuksi päälle yltiösuolatut karhunlaukka"kaprikset". Kokonaisuus toimi koukuttavan hyvin!
Kevyesti savustetut silakat tarjottiin kuivatun, raastetun keltuaisen ja jogurtin kanssa. Näkkärimurut toivat mukavaa rapsakkauutta keväisen kepeään annokseen. 
Lampaan vatsa oli kypsennetty vakuumissa pitkään ja prässätty sitten tiiviin litteäksi. Se tarjottiin omenamehussa kesytettyjen sipulirenkaiden ja palsternakan kanssa. Lampaan läski yhdessä hienon kastikkeen kanssa maustoi lihan todella oivallisesti. Nahkean tiivis lampaannahka oli aivan upeaa. 
Selleri tarjoiltiin monessa muodossa auringonkukansiemenien ja maidon kanssa. Tämän annoksen esittely meni suoraan sanoen hiukan ohi lammasta jo fiilistellessä. 
 
Spelttipuuro oli tehty kasvisliemeen, jonka syvä maku oli totuttua kevyempi. Se saadaan aikaan kuulemma sillä, että pitkään keittämisen sijaan kasvispalat kiehautetaan ja jätetään sitten liemeen maustamaan sitä. Pienet porkkanapalat ja yrttiöljy mielenkiintoistivat "puuroa" oivallisesti. 
Juustojen esiteltiin olevan Suomesta ja Briteistä. Jukka huokaili etenkin sinihomejuuston rakennetta ja makua. Minä ihastuin karamellisoituihin punajuuripaloihin, joiden rakenne oli ihanan sitkeä ja maku makea olematta liian äitelä. Punajuuri sopi hienosti näin valmistettuna juustojen kanssa. 
 

Pääkokki Sylvester Soisalo on hankkinut keittokokemusta paitsi ask:sta, myös maailmalta kovan tason paikoista, esimerkiksi maaemosta ja Gordon Ramsaylta. Tämä olikin hassu sattuma, sillä me olemme todennäköisesti maistelleet hänen valmistamiaan ruokiaan siis ennenkin, mutta Lontoossa. Pyydettyäni kokkia kuvaan hän halusi mukaan koko tiiminsä. Nuorilla miehillä tuntui olevan mukavan naureskeleva, mutta tarkka meininki keittiössä, jota hymyilevät tarjoilivat täydensivät hienosti.

Nautiskelumme Jordissa maksoi esitellyillä kahdeksalla annoksella ja neljällä viinilasillisella 150 euroa. Pidimme kovasti paikan tunnelmasta ja makumaailmasta. Tänne palaamme taatusti toistekin, myös lasten kanssa. 

Bloggaajista ainakin Kulinaarimurulan Jaana ja Minna blogista Kotona, keittiössä ja puutarhassa jakavat ihastuksemme Jordiin.

2 kommenttia:

  1. Houkuttelevan näköisiä annoksia! Ja tartar sai ehdottomasti veden nousemaan kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartar, lammas ja punajuuret jäi kyllä parhaiten mieleen.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat