Sivut

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Savunmakua salaatissa: kyssäkaalia ja omenaa

 
Kyssäkaali on turhan vähän käytetty raaka-aine, ainakin meillä. Aika ajoin jostain pompahtaa kivoja kyssäkaalisia ohjeita, jolloin muistaa taas käyttää tuota ihanaa juuresta. Tällä kertaa siivutimme kyssäkaalia salaatin sekaan omenan kanssa. Kokonaisuus meni tosi kivasti bbq-kastikkeella siveltyjen possunribsien kanssa osana meidän grillimenua

Idea lähti mainiosta Paul Svenssonin kirjasta Grillaa vegeä. Toteutus muuttui matkalla aika paljonkin. Svensson luonnollisesti grillaa öljynsä, me tyydyimme lorauttamaan sekaan liquid smokea
Kuvassa on puolikas annos tässä ohjeistetusta.

KYSSÄKAALIA JA OMENAA

1 kyssäkaali
½ hapokasta omenaa

kastike:
1 dl oliiviöljyä
½ tl liquid smokea
1 rkl (sherry)viinietikkaa
suolaa
mustapippuria

päälle:
1 cm pala tuoretta inkivääriä
lehtipersiljaa

Kuori kyssäkaali ja siivuta se ohueksi mandoliinilla. Siivuta myös omenaa.
Sekoita kastikkeen raaka-aineet keskenään.
Sekoita kastike kyssäkaali- ja omenasiivujen joukkoon.
Nosta tarjolle.
Raasta päälle inkivääriä. Laita ylle vielä lehtipersiljaa.

2 kommenttia:

  1. Kyssäkaali ja omena on ihana kombo ,olen tehnyt sitä täällä
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2011/04/raikas-kyssakaaliomenasalaatti.html Ensi kerralla lorautan sitten Liquid Smokea sekaan;D

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat