Sivut

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Grillattu raparperi ja lakritsimousse

Hillityn hallitun pikkuannoksisen grillimenumme päätti aivan ihanan makuinen raparperijälkiruoka, joka oli helppokin vielä! Grillattuun raparperiin yhdistettiin etukäteen jääkaappiin tehty lakritsimousse ja muutama mintunlehti ryytimaasta. Minusta esillepanostakin tuli yksinkertaisen tyylikäs. 

Tämä Jouni Toivasen ohje löytyy Glorian ruoka & viini-lehden numerosta 4/2017. Muutimme kyllä kokonaisuutta hiukan, etenkin koon puolesta. Tässä ohjeistetuilla määrillä saa kuvan mukaiset neljä annosta. Alkuperäisen ohjeen tumman ruokosokerin vaihdoimme muscovadosokeriin, sillä pidämme sen jo valmiiksi lakritsaisesta mausta kovasti.

GRILLATTU RAPARPERI JA LAKRITSIMOUSSE
neljälle

raparperinvarsi neljään osaan pilkottuna
¼ dl muscovadosokeria
mintunlehtiä

lakritsimousse
(1 dl valmista moussea)

50 g mascarponea
30 g ranskankermaa
½ tl lakritsijauhetta
2-3 rkl muscovadosokeria

Aloita moussesta. Laita kaikki raaka-aineet kulhoon. Vaahdota säkhövatkaimella kiinteäksi vaahdoksi. Laita jääkaappiin odottamaan.
Kuumenna grilli. Grillaa raparperia molemmin puolin 3 minuuttia niin että kuori tummenee.
Laita raparperinvarret lautaselle. Ripsi päälle muscovadosokeria. Laita viereen lakritsimoussea. Viimeistele annos mintunlehdillä.

8 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihan mahtavalta! Ja tosiaan on tyylikkään vähäeleinen esillepanokin, tosi nätti lautanen.

    Ei ole ikinä tullut mieleen parittaa raparperia ja lakritsia, mutta nyt meni sekin makupari testilistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään noista lautasista vaikken varsinaisesti ole lainkaan vaaleanpunainen ihminen.
      No ei meilläkään ennen ole yhytetty raparperia ja lakua, mutta varsinkin tuon grillatun,poltetun pinnan ansiosta meni hienosti yhteen!

      Poista
  2. Oi, grillattua raparperia! Olen nyt monessa paikassa törmännyt tähän raparperin ja lakun liittoon, pakko kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millaisia muita on tullut vastaan? Tää Jounin oli mulle eka.

      Poista
    2. Queen of delicious -blogissa on raparperi-lakupiirakka ja jossain ulkomaisella sivulla lakupannacotta raparperihillokkeella :)

      Poista
    3. Ooh! Toi Veeran juttu täytyykin kattoa.

      Poista
  3. Onpa hauskan kuuloinen makupari, pitääpä testata. :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat