Sivut

maanantai 25. syyskuuta 2017

Katuruokakeskittymä Smorgasburg, New York

Smorgasburg on katuruokatapahtuma, joka järjestetään lauantaisin ja sunnuntaisin kahdessa eri paikassa Brooklynin puolella New Yorkissa. Me suuntasimme New Yorkin reissullamme herkuttelemaan lauantaina Williamsburgin puistoon ihan maisemienkin takia. East Riverin vastarannalla näkyy nimittäin Manhattan.  
 
Alunperin sain vihiä paikasta Instagramista, kun silmäni nauliutuivat spagettidonitseihin.
Paikanpäällä oli valtava määrä ihmisiä. Sata hyvin erilaistarjontaista ruokakojua tarjosi herkkuja ympäri maailmaa.  Neniimme kiiri niin grillatun mustekalan kuin pizzauunissa kypsennetyn pizzankin tuoksuja. Ihastelimme raclettejuuston sulatusta leipiin ja alkuperäisten Ramen Burgerien kokoamista. Vaikka porukkaa oli paljon, ei jonottaminen kestänyt kauhean kauaa. Smorgasburgissa oli myös alue josta sopi ostaa alkoholipitoisia juomia. Hinnat eivät olleet niitä edullisimpia, mutta eivät nyt mitään ryöstöhintaisiakaan, kymmenen dollarin molemmin puolin. Käteistä piti varata matkaan, joskin alueen laidalla oli ATM. 
Me olimme kovasti tyytyväisiä että koimme tämän paikan ja maistelimme monenlaisia herkkuja. Syötävistä jäivät erityisesti mieleen naudanliharibsit, joiden liha irtosi luista melkein ajatuksen voimalla. Mieleen piirtyivät myös the good batch-leipomon riisimuroiset, tahmaisen ihanat jäätelöherkut









Paikanpäälle suunnatessa kannattaa huomioida myös julkinen lauttaliikenne. North Williamsburgin pysäkki sijaitsee ihan lähellä Williamsburgin Smorgasburgia. Siitä pääsee muutaman pysäkin kautta East Riverin yli Manhattamille tai vaikkapa Brooklynin sillan kupeeseen (pysäkki Dumbo). Lauttamatka  itsessään on hauska elämys.

***

Muut reissun NYC-jutut löytyvät blogimme MATKAT-välilehdeltä Amerikan alta linkkeinä.

5 kommenttia:

  1. Oi! Itsekin kävin tuolla toissa kesänä, joskin juuri siinä toisessa paikassa eli Prospect Parkissa (vähän syrjemmässä). Maisteltiin Mangoruusuja ja sushiburritoa. :p Ens kerralla pitää käydä tuossa lauantain tapahtumassa, maisemat ovat kyllä paremmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niitä mangoruusuja näkyi täälläkin. Hauskan näköisiä!

      Poista
  2. Latinoruuat näköjään paljon esillä., Tuota ei vielä ollut silloin kun itse asuin Nykissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, latinoruuat ja toisaalta aasiankin puoli oli vahva.

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat