Sivut

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Hurmaava ravintola Chapter

Olisin halunnut kirjoittaa otsikkoon vakuuttava, jolla olisin tarkoittanut sitä tinkimättömyyttä millä ravintola Chapter on aloittanut. Se ei kuitenkaan olisi kuvannut mielestäni paikan tunnelmaa. Siksi kirjoitin hurmaava, vaikka tiedän viljeleväni sitä sanaa melkein yhtä paljon kuin ihanaa kun joku todella kolahtaa minuun positiivisella tavalla. 
Chapter on asteittain avautunut ravintola, joka ei  vieläkään ole ihan valmis. Hiukan salaperäinen baarin takainen huone on meinaten vielä pois käytöstä. Sen sijaan lounasta ja baari-annoksia tarjoillaan ensin avautuneella baarin puolella ihanien cocktailien kera ja isommassa salissa nautiskellaan illallista 7-10 ruokalajin menun voimin. Olen illallistanut ravintolan alkuviikkoina kesällä baarin puolella ja lounastanut terassilla kesäauringossa roseen välkkyessä lasissa. Molemmilla kerroilla olen ollut täysin hurmaantunut mauista ja fiiliksestä. 
Chapteria luotsaavat Juho ja Romany Ekegren sekä Jaron Duivestein. Ravintola on turistisesti katsottuna Helsingin paraatipaikalla Torikortteleissa, vastapäätä Tuomiokirkkoa. Aika tuoreen Ekegren-avioparin luoma ja tuoma tunnelma on käsinkosketeltavan lämmin ja mukava. Ravintolaan astuessa ja sieltä poistuessa on rentoutuneen iloinen olo. Hiottu kokonaisuus tuodaan asiakkaalle rennosti ja tärkeilemättä. Siksi olin hurjan iloinen, että Jukka oli lukenut ajatukseni (tai kuunnellut puheitani) ja varannut meille kahdelle illallisen Chapteristä syntymäpäivänäni. 
Ihanat cocktailit! Omassani oli mm. punajuurta.

Viime syntymäpäivänäni Jukka vei meidät nautiskelemaan Aan Tafel & Maannoksen pop up- ravintolaan Kalasatamaan. Chapterin Juho ja Romany olivat juuri tuo Aan Tafel-osuus. Jäimme silloin kaipaamaan jatkoa pop up:lle ja sitä onneksi tuli!
"We are so excited to have you here with us". Täällä lause ei jäänyt kaikumaan tyhjyyttä, vaan jokainen meidät kohdannut tiimin jäsen lunasti sanat ystävällisyydellään ja aidolla mielenkiinnolla. Myös tarjoilevilla kokeilla oli aina aikaa jutustella ruuista ja kertoa niistä kysyttäessä enemmänkin. 

Menu tarjoili muistoja lapsuudestakin asti viidessä eri jaksossa, johon kuhunkin kuului useita annoksia. Chapterin filosofia on hyödyntää pääosin suomalaisia sesongin raaka-aineita käyttäen kuitenkin höysteenä maailman makuja. Tällä haetaan tasapainoa parhaiden makujen ja mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen välillä. Ensi kesänä Chapterilla tulee olemaan kaupunkipuutarhakin!
sienilientä (mm. herkkusieniä ja suppilovahveroa) 
sekä ravintolan omaa leipää, itsetehtyä voita ja selleripyrettä

Söimme kymmenen ruokalajin menun, joka (kuvista laskettuna) meinasi lopulta kuuttatoista eri lautasellista alkutervehdyksineen ja esijälkiruokineen. Minä olin kokonaisuuden jälkeen aivan pinkarallaan, Jukka sopivan täynnä. Mies kuskina otti juomansa mehuina. Mehumenun olemassaolo oli todella kiva. Minä päivänsankarina siemailin etukäteen suunnitellun juomapaketin joka sisälsi alkuviinejä ja yhden oluen. Juomien osalta siankielen kanssa tarjoiltu viini osui makuuni aivan nappiin, muiden jäädessä ihan hyviksi.
kuhaa, raparperia ja laavasuolaa

Maut ruuissa olivat hienoja, kekseliäitä ja välillä haastaviakin. Pidän tällaisesta meiningistä kovasti! Koimme monia uusia makupareja kuten vaikkapa raa'an kuhan ja raparperin sekä maa-artisokan ja mantelin. Viimeksimainittu hurmasi varsinkin Jukan. Savustettua lakkaa en ollut maistanut koskaan ennen. Tekstuurit olivat joka annoksessa kohdillaan tarjoten sekä pehmeyttä että pureskeltavaa. 
 ihanissa tartaleteissa oli mm. poron sydäntä 

 punaviiniä ja luumua

Melu salissa äityi välillä turhan lujaksi, mikä häiritsi ihan keskusteluakin omassa pöydässä. Syynä tosin saattoi olla se että loppusalin täytti ilmeisesti työporukka. Heidän lähdettyään ja hiljaisuuden laskeutuessa ravintolaan tunnelma vaihtui ihan toisenmoiseksi, hiukan lumoavaksikin. 
Fat Ramenin Suomessa tehtyjä ruisnuudeleita savuisessa tomaattiliemessä

 juuriselleriä monessa muodossa ja kaikki käytettynä sekä auringonkukan siemeniä

Astia-innostunutta minua ihastuttivat henkilökunnan itsetekemät astiat ja  Sarah Jerathin keramiikkatyöt. Instatilillään sarahjerath Juhon ihastuskuolaamaan saanut brittiläinen keramiikkataiteilija kerää savetkin itse ja koristelee työnsä luonnon materiaaleja hyväksikäyttäen. 
maa-artisokkaa monessa muodossa, myös raakana ja sipsinä, mantelia ja keltuaiskastiketta
sekä melkein kakkumaisen makeaa, tahmapintaista leipää

porkkanaa, savustettua lakkaa, piimää ja kehäkukkaa

 Perunapyre, muikunmätiä ja lehtikaalisipsi sekä perunakräkkeri.
Kokonaisuus toi mieleen Hvnninen pop up:n.
sipulissa piilotettuna kanaa, kanansydämiä ja ympärillä kastiketta
joka on tehty karamellisoiduista sipuleista ja kanaliemestä

emmer"puuro" tehtynä emmer IPA:an, puffautetut ryynit tuomassa rakennetta

 rapsakkapintaista, pehmeää siankieltä, sienimousse ja punaherukkaa kallioimarrekastikkeen kanssa
 
punajuurinen jälkiruoka oli allergiselle muokattu raparperiseksi

 marenkia ja erilaisia geelejä
 palsternakkaa ja suklaata
heinäjäätelöä maanläheisen elegantisti jäiseltä heinäpediltä tarjoiltuna

Iltamme maksoi meiltä 284 euroa ollen joka centin arvoinen.
Todella lämmin suositus!

2 kommenttia:

  1. Mekin juhlistettiin merkkipäivää Chapterissa. Vuosi sitten koettu Kalasatamn pop up oli huikea elämys ja oli omiaan nostamaan odotukset korkeiksi. Pop up oli mielestäni kokonaiselämyksenä loistava, kaikki toimi ruoan, juomapaketin, palvelun ja miljöönkin (vaikka olikin rouhea) osalta.

    Ruoassa oli paljon samaa kuin Kalasatamassa, lautasia meni ja tuli todella paljon ja suurin osa tarjoilluista annoksista oli upeita. Omat suosikit olivat perunavaahto, alun metsäliemi, porkkana-annos savuistetuilla lakoilla ja emmerpuuro. Upeita ja kekseliäitä makuja joille lähimmät vertailukohdat löytynevät Askista, Jordista, vanhasta Chef & Sommelierista ja ehkäpä myös Grönistä.

    Palvelu ei meidän osalta mennyt mitenkään nappiin ja vaikutti kokemukseen hitusen negatiivisesti. Palvelun osalta meiltä jäi yksi lautanen toimittamatta pöytään, laskun tilaamista joutui odottamaan kauan, poistuminen tapahtui ilman mitään kontaktia henkilökuntaan. Odotan kyllä itse että tämän hintaluokan paikoissa ja tässä vaiheessa ravintolan elinkaarta ollaan toivottamassa mukavaa iltaa.

    Viinipaketti ei sekään mielestäni ollut ihmeellinen, yhtään täydellistä paritusta ei tullut. Punaviini possunkielelle oli hyvä, harmi että kieli oli tällä kertaa hitusen kuiva. Vähän epäselväksi jäi ravintolan viinilinja, alkuviinit ja Ranska nyt oli ainakin vahvasti esille.

    Hyvä kokemus silti pitkälti tunnelmalisen ravintolasalin, symppiksen keittiöhenkilökunnan, loistavan taustamusan, mukavien (mutta rumien) tuolien ja pääosin erinomaisen keittiön ansiosta. Lautaset olivat myös hienot! Ehkä vielä joskus uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos perustellusta kommentista! Vertailuraflasi ovat osuvia.
      Minä tykkäsin myös tuolien ulkonäöstä. Muutenkin salin väritys upposi minuun, sillä se oli väreiltään (vihreä, kulta tai pronssi) varsin uniikki.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat