Sivut

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Loistopihvi ja tomaatit, Bar Nestor, San Sebastian

Kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri noin se meni kuin otsikossa sanotaan. Meidän lounaamme meinaan Bar Nestorissa, San Sebastianin vanhassa kaupungissa. Tilasimme tiskiltä pihvin ja lautasellisen tomaatteja sekä punaviiniä. Jukka tiesi jo aiemmalta reissultaan tämän toimivan ja minä halusin ehdottomasti kokea saman. 
Meidät ohjattiin paikan ainoaan pöytään istumaan. Alkuun saimme lautasellisen suupaloiksi pilkottuja tomaatteja, joiden päälle oli liruteltu ihanaa oliiviöljyä ja ripsitty suolaa. Tämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistavaa. Saimme keralla myös korillisen leipää, joka tulikin tarpeeseen kun laapimme öljyä lautaselta nälkäisiin suihimme. 
Pienen odottelun jälkeen meille tultiin esittelemään kahta naudan kyljestä leikattua, läskireunaista txuletaa. Valitsimme valtavista pihveistä pienemmän. Ehdimme tilata toiset lasilliset punkkua, ennenkuin eteemme laskettiin taas tuo lihamöhkäle nyt grillattuna ja oivallisesti suolattuna. Sisältä punaiseksi jätetty txuleta oli omaan makuuni juuri sopivan raaka, Jukka kypsytteli palojen pintoja vielä kuumalla valurauta-alustalla. Kokki tuli ruokatilaan varmistamaan, että ruoka varmasti maistuu. Suut täynnä lihaa onnistuimme vain vaivoin hymyämään mutta peukutimme isosti saaden grillaajankin tyytyväiseksi.
Kesken ruokailumme meitä pyydettiin antamaan veitset pois. Yllätykseksemme ne teroitettiin suihkien priimakuntoon pöydän vieressä, niin että paksu liha leikkautui entistä kevyemmin pienempiin paloihin. Ihan loistavaa palvelua, pyytämättä. Ennen laskua saimme vielä kaupan päälle digestiivit sulattamaan tuhtia lihaa.

Nestor oli tunnelmaltaan todella leppoisa baari, jonne monet tulivat haukkamaan perunatortillaa, padroneita, gildan tai tomaatteja. Parit tai seurueet tilasivat pihvejä, joita kannettiin tasaiseen tahtiin sihisevinä tarjolle. Tässä kai olikin baarin suppea, mutta sitäkin laadukkaampi tarjonta. 

Ennen Nestoriin astumista tuumimme nauttivamme jälkiruokadrinkit läheisen aukion terassilla. Donostian tunnetut säävaihtelut antoivat ruokailumme aikana hyvän esimerkin itsestään nostattaen voimakkaan puuskittaisen tuulen ja ukkosen. Niimpä vaihdoimme suunnitelman päikkäreihin, mikä ei ollut lainkaan pöllömpi sekään. 
Laskumme neljällä viinilasilla, tomaattilautasella ja lihalla oli 55 euroa. Hinta ja laatu siis kohtasivat aivan loistavalla tavalla. Suosittelemme Nestoria lämpimästi kun San Sebastianiin eli Donostiaan suuntaatte.

***

Tämäkin teksti on lisätty blogimme MATKAT-välilehdelle,josta löytyy reissujuttujamme maittain likitettynä. Pian sinne tulee lisää ruokajuttuja San Sebastianista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat