Sivut

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Latva-artisokka ja serrano

Latva-artisokka on harvinainen, joskin hyvin tervetullut vieras keittiössämme. Tuoreita saa Suomesta kohtuuhintaan aika harvoin enkä pidä säilöttyjen mausta muuta kuin erilaisten tahnojen muodossa. Latva-artisokan maku on erityisyydessään niin hieno, että reissuissa niitä tulee monesti tilattua ravintoloissa. Yhden parhaimmista artisokkaruuista maistoimme Roomassa reilu vuosi sitten. Artisokat oli valmistettu "juutalaiseen tapaan" lyttäämällä ne vasten pannua niin että typistetyt suomut olivat rapsakoituneet ihanasti. 

San Sebastianissa maistoimme myös aivan loistavan artisokka-annoksen Atarin terassilla. Lämpimät artisokat oli laskettu pähkinäisen pyreen päälle. Ylle oli aseteltu hyvin läskinen sianniskapala, joka melkeinpä suli latva-artisokan päälle. 

Viettäessämme Espanjalaista iltaa naapureidemme kanssa teimme yksinkertaisemman ja yhtä lailla toimivan pintxoversion latva-artisokasta. Ostimme oikein hyvää espanjalaista ilmakuivattua kinkkua eli serranoa, jonka asettelimme pannulta juuri nostettujen, viinissä hetken aikaa kypsennettyjen artisokanpuolikkaiden päälle. Maku oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan loistava! Suosittelemme lämpimästi kokeilemaan!

Täältä löytyy vinkit artisokan käsittelyyn ja täältä paistamiseen. Paisto tehtiin tällä kertaa puolitettuina ilman sipulia ja pancettaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat