Sivut

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Serlachius-museo ja ravintola Gösta ovat upeita yhdessä

Oletteko  koskaan olleet bussireissulla, jossa poksautetaan sampanja auki heti lähtötohinoissa, pysähdytään ihastelemaan taidetta ja nautitaan maukasta ruokaa useammankin kerran päivässä. Minäpä olen ja muistelen reissua vieläkin lämmöllä. Viime keväänä pääsin nimittäin Olo Group:n kutsumana Mäntän keikaukselle, josta aikanaan kirjoittivat Campasimpukka-Sari ja Kulinaarimurulan Jaana. Minä en Serlachius-museolle suunnatusta reissusta ikinä naputellut, mutta sen verran olen paikkaa hehkuttanut että Jukka halusi sinne myös. Tämän kesän koko perheen lomareissulle saimme kohteen sovitettua hyvin Savonlinnan ja Tampereen väliin. Onneksi!
Aloitimme kokemuksen ravintola Göstasta, jonne onnekkaina mahduimme ilman varausta. En tiedä miten olimme niin ajattelemattomia että emme varausta tehneet, mutta suosittelemme sitä kaikille lämpimästi. Seurueita jouduttiin käännyttämäänkin ovelta. Tarjoilijat tuumasivat että mikäli mahduttavat meidät saliin, on meidän varauduttavat odottamaan. Hyvä että näin sanottiin, joskaan emme kokeneet ruokailun aikana minkäänmoista turhan pitkää odottelua tai kiireen tuntua. 

Lapsemme halusivat molemmat Göstan hampurilaisen, joka sisälsi muunmuassa härän kokolihapihviä, aitoa cheddaria ja sinapinsiemenmajoneesia. Vierellä oli rapsakoita, tyttäremme sipsimäisen makuisiksi kehumia maalaisranskalaisia. Meidän vanhempien mieltä lämmitti kun lapsilta itseltään kysyttiin pihvin kypsyydestä - varsinkin kun toteutus vielä onnistui toivotun mediumina. Muksut olivat valinnastaan oikein hyvillään. 4-12-vuotiaat saivat annoksensa puoleen hintaan, mitä ihmettelimme kovasti mutta olimme maksajina siihen tyytyväisiä.
Me vanhemmat otimme suurempia miettimättä neljän ruokalajin taidemenun (49 euroa). Kuski valitsi alkoholittoman juomapaketin (16 euroa) minun siemaillessa viinipaketin (34 euroa).

Menu alkoi ihanan samettisella kukkakaalikeitolla, jonka suutuntumaa ja makua mielenkiintoistivat hauenmätipallerot. Jukan seljankukkakuohuva ja minun lasissani väikkyvä riesling olivat eri luonteisia, mutta passasivat keiton kanssa molemmat mainiosti. Lusikan helpposyötävyydestä pitää antaa erityisplusmaininta. 
Hiillostettu lohi tarjottiin kauden vihanneksien ja vaahdotetun piparjuurikastikkeen kanssa. Rouskuntalisää toivat mallaskrutongit. Kala-annos oli mainion kesäinen kokonaisuus, joka osui hyvin ravintolan sesonkiseen ajatteluun. 

Pääruoka tarjoiltiin kahdesta astiasta: varhaisperunat minipadoista ja karitsa kahdella tapaa lautaselta. Karitsanlapa oli kypsennetty ihanan roseeksi ja niska taas ylikypsäksi. Lisäksi lautaselta löytyi pinaatti-parsakaalimuhennosta ja valkosipulilastuja. Suolaa oli makuumme juuri sopivasti, kuten läpi koko menun. 

Tässä kohtaa taisin kiitellä ravintolan hienosti kiikkuvia selkänojia, jotka mahdollistivat etäisemmän kuvakulman kameralle. 
Sesonkisen menun päätti juuri sopivanlainen annos, joka sisälsi mehustettuja mansikoita, rosmariini-valkosuklaanamelakaa, pistaasijäätelöä, marenkia ja ruusunterälehtiä. Rosmariini-mansikka-ruusuyhdistelmä pitää muistaa kotikokkailuissakin!

Sanomattakin lie selvää että ruokahetkemme oli erittäin nautinnollinen!

Serlachius Gösta-museon annista koko perhettä kiinnosti erityisesti belgialaisen Koen Vanmechelenin näyttely "Kyse on ajasta". Jokainen nimesi eri taideteoksen näyttelyn hienoimmaksi. 
Medusa-hahmojen esittelyssä kerrottiin seuraavaa: 
"Medusan merkitys on kaksitahoinen. Myyttisen medusan katse voi muuttaa ihmisen kiveksi, vaikka sen veri samalla pelastaa ihmiskunnan ja herättää kuolleet. Nykyaikainen lääketiede käyttää kananmunaa monien lääkkeiden ja rokotteiden ainesosana, ja kana taas on naisellisen voiman symboli. Käärmeet voivat tappaa, mutta kanojen ylijalostuksesta on seurannut uusia tappavia tauteja ihmiskunnalle. Tiedossa piilee aina vaara. Ihminen on kaikkein vaarallisin eläin".

Koen Vanmechelsen: Kesytetty jättiläinen. "Rusennammeko elämän vai hellimmekö sitä?"
Kaksi teosta museon "vanhalta puolelta" jäivät viime vuodelta erityisesti mieleen ja ne olivat siellä onneksi nytkin ripustettuina. Kyse oli Akseli Gallen-Kallelan maaluksesta "Elämä ja kuolema" sekä saman taiteilijan luonnoksesta "Salasynnyttäjä".  


Viime vuonna minuun teki todella syvän vaikutuksen Riiko Sakkisen pakolaisuuteen liittyvä näyttely "Rajat kiinni". Vieritin näyttelyssä muutaman kyyneleenkin, sillä asia kosketti omaa elämäänikin aika läheltä. 

Niin ikään viime kesänä Antti Oikarisen "Maalauksia" ilahduttivat ja ihastuttivat minua (kunhan ensin tajusin niihin sisältyvän idean "laudan" kääntöpuolelle kurkkaamalla). 

Serlachiukseen pääsee sisään Museokortilla tai maksamalla 10 euroa. Alle 18-vuotiaille museo on ilmainen. Lippuun kuuluu sisäänpääsy niin tässä kerrottuun taidemuseo Göstaan kuin Mäntän keskustassa sijaitsevaan Gustaf-museoon. 

Monipuolinen ja mielenkiintoinen tarjonta niin ruuan kuin taiteenkin suhteen saa meidät hyvin todennäköisesti palaamaan museoon uudestaankin. Reissu olisi helppo tehdä esimerkiksi Tampereelta käsin Serlachius-bussilla

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Upeita rauhallisia rantoja Kardamilista Stoupaan

Kreikan loman yhtenä hienoimpana asiana koimme rauhaisien rantojen kiertelyn. Hämmästyttävää oli, että rannat olivat kaikki ihan erilaisia, vaikka sijaitsivat maantietellisesti alle 10 kilometrin säteellä toisistaan. Aina kun luulimme ettei hienompaa rantaa löydykään, tuli vielä upeampi eteemme.
Kardamylin kylästä on vain noin vartin ajomatka hieman suurempaan pitäjään Stoupaan. Tie mutkittelee rannan suuntaisesti toisella puolellaan Messinian lahti, toisella puolella oliivipuiden peittämät vuorenrinteet. Kahden kylän väliin jää kolme hienoa rantaa, joiden lisäksi joukkoon sopii lisätä myös pitäjien omat "biitsit".

Vietimme Kardamylin kylässä muutaman yön kesäkuussa ja saimme hyvät rantavinkit isännältämme Nikos Giannouleasilta. Majoituspaikassamme Maison Virossa olisi ollut myös aurinkovarjo lainattavana, mutta sitä emme halunneet ottaa matkaan. Pyyhkeet kaappasimme kainaloon kyllä, kun yhtenä päivänä lähdimme kiertämään rantoja vuokra-autolla. Emme aluksi hahmottaneet ollenkaan miten lyhyitä välimatkat olivatkaan. Jouduimme kääntymään muutaman kerran takaisin ennenkuin löysimme etsimämme.

Kaikki rannat oli merkitty google-karttaan. Viitoitus tiellä oli huono tai olematon. Pienuudestaan huolimatta kaikilla rannoilla oli jonkinlainen, yllätävän kattavakin juoma- ja snäksikoju. Parkkeeraus tapahtui joko tienvarteen tai omalle parkkipaikalleen.

Kaikki rannat olivat täynnä isoja sileitä kiviä, joskin joillain rannoilla seassa oli myös hiekkaa. Matalapohjaiset rantakengät olivat täällä siis enemmän kuin tarpeen.

Aloitetaan isoimmasta rannasta Stoupassa siirtyen sitten ranta kerrallaan Kardamyliin päin:
Stoupassa

Tämä on Stoupan pienempi ranta, isommassa emme käyneetkään. Täältä löytyi vuokrattavia lavereita ja tyynyjä varjojen alla chillailevaan menoon. Poikamme totesi hauskasti: "Ensin ihmiset maksavat itsensä kipeäksi päästäkseen aurinkoon ja istuvat sitten varjojen alla". Varjoihin oli myös kiinnitetty rannekkeella toimiva turvalaatikko, jonne voi jättää huoletta arvoesineet jos vaikka koko porukka haluaa samaan aikaan uimaan.

Rannan tuntumassa oli kiva ravintola N.Kazantzakis, jossa erityisen hyvää olivat friteeratut munakoisot ja lampaasta muhitettu paikallinen rosvopaisti kleftiko.
***

Tämä  pieni ranta tuli vastaan seuraavaksi ajeltuamme pari kilometriä Kardamyliin päin. Tässä kohtaa tiellä oli kyltti rannalla olevasta "katuruokapaikasta" ja parkkipaikasta joka meinasi alamäkeen tien reunaan pysäköintiä. Jätimme suosiolla auton ylös isomman tien viereiselle levikkeelle ja kävelimme alas rantaan.
Ihastelimme upean sileitä kiviä joissa oli ohuita valkoisia kuvioita pinnassa. Delfinassa katselimme myös Kalamatassa myllertävää ukkosta, joka ei onnistunut edes viilentämään ilmaa tässä poukamassa.
Delfinan rannalla minua huvitti reppureissaajan näköinen heppu joka tinkasi pitkään jonkinlaista erikoiskahvia pienestä rantakojusta ties millä vaahdoilla ja härpätyksillä. Itse olin hämmästynyt että kojussa oli juomia ihan kylmäsäilytyksessä.
***

Vain noin kilometrin päässä Delfinasta piti taas pysähtyä. Jätimme auton jälleen ison tien varteen levikkeelle ja kävelimme alas rantaan pusikkoista reittiä. Alhaalla huomasimme että vieressä olisi ollut parkkipaikkakin, mutta minusta puskista sukeltaminen tähän upeaan näkyyn oli kiehtovampaa.
Tämä ranta oli jylhyydessään ehdoton suosikkimme. Ison rannalla kököttävän lohkareen läpi pääsi uimaankin. Rannalla oli pieni luola, jonka uumenista löysimme grillin.
***

Tämä oli kaikkein tuulisin ranta. Kylmä ei tullut silti lainkaan, sillä tuuli oli lämmintä. Lapset tykkäsivät kellua ja hyppiä pienissä aalloissa. Täällä oli kivien seassa paljon hiekkaa kun pääsi veteen asti. Täällä oli myös parkkipaikka ihan rannassa, joskin me jätimme taas varmuuden vuoksi ison tien varteen.



***

Ritsa oli valkokivinen ranta auringonottotuoleineen. Emme jääneet tänne lainkaan oleilemaan, joten emme tiedä tuolien maksullisuudesta tai maksuttomuudesta lainkaan.
Kävimme rannalla Yalos-ravintolassa ihan ensimmäisellä lounaalla Kardamylissä. Pidimme paikasta kovasti! Maut olivat ihania, näkymä kaunis ja palvelu ripeää.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kreikkalainen munakoisosalaatti eli munakoisotahna

Kreikassa on munakoisofanin hyvä olla. Ravintoloiden listalta löytyy aina munakoisoruoka tai useampikin.
Maistoimme alle viikon mittaisella reissullamme munakoisoa friteerattuna, musakassa pariinkiin otteeseen, puolikkaina grillattuna, osana possupataa sekä salaattina.
Monesti meze-ruokien eli pienempien, jaettavien alkuruokien listalta löytyi munakoisoruoka, joka oli englanniksi käännetty useimmiten eggplantsalad, munakoisosalaatti. Meidän tiellemme osui vain kerran minusta kuvaavampi nimi eggplantdip, vaikka itse puhuisin paremminkin muhjusta, korrektimmin tahnasta. 
Maistoimme tätä munakoisoherkkua useammassa paikassa, sillä pidimme siitä Jukan kanssa kovasti. Samoista raaka-aineista huolimatta se maistui aina erilaiselle. Munakoisosalaatti tarjottiin aina leivän kanssa.
Munakoisomuhju oli usein laitettu esille pienelle lautaselle ja koristeltu yhdellä oliivilla. Kerran saimme niin kiinteän version eteemme, että se oli pystytty muotittamaan tasareunaiseksi kiekoksi lautaselle. 

Ateenassa lomamme lähtöiltanamme juttelimme Kapani-ravintolan omistajakokin Liassios Giorgosin kanssa. Hän antoi meille oman ohjeensa munakoisosalaattiin. Raaka-aineiden määriä hän ei halunnut kertoa. "Löydätte kyllä oman makunne mukaisen tasapainon kokeilemalla. Muistakaa kuitenkin, että päämakuna pitää olla munakoiso, sitä ei sovi peittää."  Valkosipulin kypsentämisestä kysyessäni sain melkeinpä närkästyneen katseen: "Ei. Aina tuoreena. Ehdottomasti kypsentämättömänä." Moniin muihin munakoisosalaatteihin poikkeavasti Liassioksen versiossa munakoiso oli veitsellä pilkottu, ei kypsennetty sosemaiseksi asti. Balsamicona mies käyttää modenalaista koska pitää sen mausta eniten. Kapani-ravintolassa munakoisosalaatti saa ylleen vielä suolaista juustoa murusteltuna. 

Tällaisen ohjeen saimme ja olemme toteuttaneet sitä muuten tarkasti, mutta munakoison olemme kypsentäneet grillissä muhjuksi asti. Me olemme laittaneet yhden munakoison kanssa yhden sipulin ja kaksi valkosipulinkynttä. Paprikan olemme itse laittaneet tuoreena, kun Liassios pilkkoo sitä joukkoon pikkelöitynä. 


MUNAKOISOSALAATTI KREIKKALAISITTAIN

munakoiso 
sipuli
(pikkelöityä) paprikaa
persiljaa
valkosipulia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
balsamicoa

Grillaa munakoiso kokonaisena. Halkaise hiukan jäähtynyt munakoiso ja kaavi sisukset kulhoon. 
Muhita silputtu sipuli pannulla öljyssä pehmeäksi ja makeaksi. Jäähdytä. 
Pilko persiljaa, valkosipulinkynsi tai -kynnet ja paprika.
Yhdistä aineet kulhossa maistellen maut kohdilleen. 

torstai 5. heinäkuuta 2018

Fetatahna, kreikkalainen tuliainen keski-Suomesta

kaupallinen yhteistyö ARLA
Me tuomme harvoin matkoilta mitään tavaratuliaisia. Saatamme tuoda mausteita, juomia tai muita raaka-aineita kotikokkailuun, mutta siihen se melkeinpä jää. Sitä useammin tuomme makumuistoja reissuilta, joita kokeilemme sitten toistaa kotona. Näin kävi myös kun matkasimme keski-Suomeen muutama viikko sitten. 

Saimme viettää aivan ihanan lauantain ja sunnuntai aamupäivän Campasimpukoiden luona yökyläillen koko perhe. Meillä oli tosi leppoisaa keskenämme! Miehet kävivät lentonäytöksessä ja me muut mm. Jyväskylän satamassa jäätelöillä. Valmistelimme myös yhdessä ruokia iltaa varten. Minulle lankesi vieraassa keittiössä onneksi helppo homma: fetatahnan teko. 
Katsoessani ainesosalistaa tiesin Jukan rakastuvan tahnaan, sillä hän on semmoinen kaikkimömmöinen mies. Yllätyksekseni myös minä tykkäsin fetatahnasta ihan hurjasti erotuksena siihen että olisin pitänyt siitä hiukan. Päätin että tätä tehdään ehdottomasti kotonakin! Koostaessamme vieraille kreikkalaista iltaa tämä tahna pomppasi heti valmistettavien listalle. 

Seurasin Sarin ohjeita muuten ihan täsmällisesti, mutta tuoreet kirsikkatomaatit vaihdoin uteliaisuussyistä aurinkokuivattuihin tomaatteihin. Molemmat tahnat ovat todella hyviä, mutta tomaattien vaihto tekee niistä ihan eri luonteiset: tuoreilla tahna on raikkaampi, aurinkokuivatuilla syvempi ja umamisempi. 

Fetana käytin yhteistyökumppanimme Arlan Apetina kokkailujuustopalaa, perheen pierusyistä laktoosittomana. Hyvin toimi tämäkin, vaikkei aitoa fetaa olekaan. 

FETATAHNA

200 g Apetina Laktoositon pala
yhteensä kourallinen tuoretta ruohosipulia ja basilikaa
2 aurinkokuivattua tomaattia
½-1 dl oliiviöljyä
savustettua paprikajauhetta
sitruunamehua
mustapippuria

Murustele juusto korkeaan astiaan. Laita sekaan yrtit, ja aurinkokuivatut tomaatit sekä osa oliiviöljystä. Surrauta tahnaksi sauvasekoittimella. Lisää öljyä kunnes tahna on toivomasi paksuista. Mausta maistellen paprikajauheella, sitruunamehulla ja mustapippurilla.

Fetatahnaa tarjottiin kreikkalaisella arki-illallisella ystäväperheen kanssa. Tahnan lisäksi tarjolla oli munakoisosalaattia, patonkipaloja, marinoitua possua ja kanaa grillivartaissa, kreikkalaista salaattia, jogurttikastiketta, kalamatalaisia oliiveja, paahdettuja perunoita ja mausteisia makkaroita. Jälkiruuaksi lusikoimme kreikkalaista jogurttia karkkiporkkanoilla. 

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Tuska ja metalli maistuu

saimme Pressipassit järjestävältä taholta
Tuskaneitsyys meni minulta viime lauantaina kivuttomasti ja nautinnollisesti. Jukka on ollut metallimusiikkitapahtumassa aiemminkin. Tämän vuoden kokemusten myötä voisimme todellakin mennä paikalle uudestaankin, sillä fiilis oli superhyvä ja järjestelyt toimivat hienosti. 
Meidät kutsuttiin paikalle ruokabloggaajina, mistä olimme hurjan iloisia. Entisinä festarien suurkuluttajina ja nykyisinä ruuan ja raskaan(kin) musiikin ystävinä halusimme ehdottomasti paikanpäälle Helsingin Suvilahteen. Rehellisyyden nimissä emme ehtineet maistaa montaakaan annosta, mikä ruokabloggarin häpeäksi laskettakoon. Kuunneltavia ja katsottavia bändejä vaan oli koko ajan niin soljuvalla syötöllä, että aina piti olla lavan edessä odottelemassa uuden keikan alkua.
Ihan parasta ja festarimuistoja keski-ikäisten mieliin palauttavaa oli istua auringon polttamalla piikkisellä nurmella syöden juustohampurilaista ja hyvällä maulla yllättämään päässyttä vegaanista pitaa. Ylilentäneen lokin arvelin paskoneen käsilaukkuni päälle mitä ei sitten lähemmin tarkasteltuna ollutkaan tapahtunut. Iloa ja hyvää mieltä täynnä siis tuo ruokahetki. 
Ruokapuolella Tuskassa tarjontaa oli monenlaista kauppakontista festariravintolaan saakka. Väliin mahtui ohukaisia, heinäsirkkoja ja bbq-safkaa. Muun muassa. Purtavaa löytyi kaikille vegaanista lihansyöjään.
Juomapuolellakin tarjoiltiin monipuolinen kattaus viineistä alkoholittomien mocktailien kautta Lehmus Roasteryn kahviin. Suurina ginin ystävinä olimme tyytyväisiä Teerenpelin Pyyginin läsnäoloon. Tuskan nettisivuilta ei ravintolatarjonnasta löytynyt tietoa, mutta todella kätevästä Tuska-sovelluksesta ne sitten aukesivat. Samaisen Tuska-sovelluksen fiksuimpana ominaisuutena oli se että aikajanaa seuraamalla voi katsoa reaaliaikaisesti mitä kullakin kolmesta lavasta juuri sillä hetkellä tapahtui. 

Festareilla oli myös Black Diningiksi nimetty ravintola, jonne olisi etukäteen voinut tehdä varauksenkin Table Online:n kautta. Sitä emme lopulta tehneet, sillä ajattelimme antaa meiningin viedä ilman rajoittavia suunnitelmia. Puolukka-mustamakkarahodarit olisimme kumminkin halunneet käydä haukkaamassa, sillä olemme tehneet moisista juuri Tuskan innoittamana kotona omat versiomme. Jonottaessamme ravintolaan  (jonne emme sitten lopulta jaksaneet odottaa) paikalle tuli viereisen viskibaarin heppu myymään juomiaan. Tämä kuvaa oivallisesti festarin meininkiä rentoudessaan ja asiakaspalvelussaan. Toki yhden juoman ostimme.
 
Tiiraillessamme Black Diningin menua huomasimme sen olevan melko simppeli tarjonnaltaan: scampi- ja tofuvarras, seitania salmiakkijogurtilla ja juurisellerillä, entteriä chilivoilla, hodari ja burgereita. Olisimme toivoneet jotain hieman mietitympää tai vaikkapa selkeitä kolmen ruokalajin kokonaisuuksia. Kun lähdetään fiinistelemään festareilla, tehdään se sitten kunnolla! Esimerkiksi ravintolan listalta löytyvä halloumi-avocadoburgeri löytyi myös festarikojulta. Kojulta ostettuna se oli todella hyvä rapsakaspintaiseksi paistetulla halloumilla ja raikkailla salsoilla.
Vesipisteitä löytyi alueelta kolmin kappalein. Vessoja oli riittävästi, jonotimme niihin pahimmillaan vain kaksi minuuttia. Ruoka- tai juomajonotkaan eivät äityneet millään muotoa mahdottomiksi. Kuulemma ruuhkaisimpaan aikaan kuudelta jonotimme noin kymmenen minuuttia turisten jonossa tuntemattomien kanssa niitä näitä. 
Selvinpäin tapahtumassa tallailu ei tuottanut lainkaan tuskaa. Kukaan ei Tuskassa töninyt, örveltänyt tai häirinnyt millään muotoa. Päin vastoin, tuntemattomatkin tulivat turisemaan mukavia ja keikalla sai rauhassa seurata lavatapahtumia melkein eturivissäkin.
Bändeistä ihan ykkösiksi kipusivat ennakko-odotukset ylittäneet Mokoma ja Hallatar. 
Mokoman Marko Annalan lupsakka tyyli välispiikeissä väistyi heti soiton alettua sanoituksen ja musiikin mittaiseksi vakavuudeksi. Bändin yhteentoimivuus näytti helpolta ja kuulosti erinomaiselta. Mokoma sai pitinkin pyörimään keikallaan. 

Hallattaren keikalla tunnelma oli pysähtyneen synkkä. Juha Raivio on tehnyt Hallattaren kappaleet surutyönä menetettyään puolisonsa Aleah Starbridgen. Sanat biiseissä ovat Aleahin runoja. Amorphiksestakin tuttu Tomi Joutsen loihti ne ilmoille vahvalla äänellään niin lohduttomasti laahaavan hitaan ja tumman soiton säestämänä, että itkin läpi keikan kolme ensimmäistä biisiä ja vähän muissakin kohtia. Hallatar oli todella vaikuttava, mieleenpainunut kokemus.


Kaiken yli Tuskasta minulle mieleen jäi tapahtuma, jonne jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Musiikista innostuneina heilui mustiin pukeutuneita tyyppejä, näyttäviä naisia korsetteineen ja korkoineen, värikkäitä hassuttelijoita ja siistejä merkkivaateheppuja meidän peruspukeutujien lisäksi. Kaikki mahtuivat yhteisen hauskanpidon äärelle, nauttimaan hyvästä musiikista ja rennosta meiningistä.