Tuska ja metalli maistuu

saimme Pressipassit järjestävältä taholta

Tuskaneitsyys meni minulta viime lauantaina kivuttomasti ja nautinnollisesti. Jukka on ollut metallimusiikkitapahtumassa aiemminkin. Tämän vuoden kokemusten myötä voisimme todellakin mennä paikalle uudestaankin, sillä fiilis oli superhyvä ja järjestelyt toimivat hienosti. 

Meidät kutsuttiin paikalle ruokabloggaajina, mistä olimme hurjan iloisia. Entisinä festarien suurkuluttajina ja nykyisinä ruuan ja raskaan(kin) musiikin ystävinä halusimme ehdottomasti paikanpäälle Helsingin Suvilahteen. Rehellisyyden nimissä emme ehtineet maistaa montaakaan annosta, mikä ruokabloggarin häpeäksi laskettakoon. Kuunneltavia ja katsottavia bändejä vaan oli koko ajan niin soljuvalla syötöllä, että aina piti olla lavan edessä odottelemassa uuden keikan alkua.

Ihan parasta ja festarimuistoja keski-ikäisten mieliin palauttavaa oli istua auringon polttamalla piikkisellä nurmella syöden juustohampurilaista ja hyvällä maulla yllättämään päässyttä vegaanista pitaa. Ylilentäneen lokin arvelin paskoneen käsilaukkuni päälle mitä ei sitten lähemmin tarkasteltuna ollutkaan tapahtunut. Iloa ja hyvää mieltä täynnä siis tuo ruokahetki. 

Ruokapuolella Tuskassa tarjontaa oli monenlaista kauppakontista festariravintolaan saakka. Väliin mahtui ohukaisia, heinäsirkkoja ja bbq-safkaa. Muun muassa. Purtavaa löytyi kaikille vegaanista lihansyöjään.

Juomapuolellakin tarjoiltiin monipuolinen kattaus viineistä alkoholittomien mocktailien kautta Lehmus Roasteryn kahviin. Suurina ginin ystävinä olimme tyytyväisiä Teerenpelin Pyyginin läsnäoloon. Tuskan nettisivuilta ei ravintolatarjonnasta löytynyt tietoa, mutta todella kätevästä Tuska-sovelluksesta ne sitten aukesivat. Samaisen Tuska-sovelluksen fiksuimpana ominaisuutena oli se että aikajanaa seuraamalla voi katsoa reaaliaikaisesti mitä kullakin kolmesta lavasta juuri sillä hetkellä tapahtui. 

Festareilla oli myös Black Diningiksi nimetty ravintola, jonne olisi etukäteen voinut tehdä varauksenkin Table Online:n kautta. Sitä emme lopulta tehneet, sillä ajattelimme antaa meiningin viedä ilman rajoittavia suunnitelmia. Puolukka-mustamakkarahodarit olisimme kumminkin halunneet käydä haukkaamassa, sillä olemme tehneet moisista juuri Tuskan innoittamana kotona omat versiomme. Jonottaessamme ravintolaan  (jonne emme sitten lopulta jaksaneet odottaa) paikalle tuli viereisen viskibaarin heppu myymään juomiaan. Tämä kuvaa oivallisesti festarin meininkiä rentoudessaan ja asiakaspalvelussaan. Toki yhden juoman ostimme.

 

Tiiraillessamme Black Diningin menua huomasimme sen olevan melko simppeli tarjonnaltaan: scampi- ja tofuvarras, seitania salmiakkijogurtilla ja juurisellerillä, entteriä chilivoilla, hodari ja burgereita. Olisimme toivoneet jotain hieman mietitympää tai vaikkapa selkeitä kolmen ruokalajin kokonaisuuksia. Kun lähdetään fiinistelemään festareilla, tehdään se sitten kunnolla! Esimerkiksi ravintolan listalta löytyvä halloumi-avocadoburgeri löytyi myös festarikojulta. Kojulta ostettuna se oli todella hyvä rapsakaspintaiseksi paistetulla halloumilla ja raikkailla salsoilla.

Vesipisteitä löytyi alueelta kolmin kappalein. Vessoja oli riittävästi, jonotimme niihin pahimmillaan vain kaksi minuuttia. Ruoka- tai juomajonotkaan eivät äityneet millään muotoa mahdottomiksi. Kuulemma ruuhkaisimpaan aikaan kuudelta jonotimme noin kymmenen minuuttia turisten jonossa tuntemattomien kanssa niitä näitä. 

Selvinpäin tapahtumassa tallailu ei tuottanut lainkaan tuskaa. Kukaan ei Tuskassa töninyt, örveltänyt tai häirinnyt millään muotoa. Päin vastoin, tuntemattomatkin tulivat turisemaan mukavia ja keikalla sai rauhassa seurata lavatapahtumia melkein eturivissäkin.

Bändeistä ihan ykkösiksi kipusivat ennakko-odotukset ylittäneet Mokoma ja Hallatar. 

Mokoman Marko Annalan lupsakka tyyli välispiikeissä väistyi heti soiton alettua sanoituksen ja musiikin mittaiseksi vakavuudeksi. Bändin yhteentoimivuus näytti helpolta ja kuulosti erinomaiselta. Mokoma sai pitinkin pyörimään keikallaan. 

Hallattaren keikalla tunnelma oli pysähtyneen synkkä. Juha Raivio on tehnyt Hallattaren kappaleet surutyönä menetettyään puolisonsa Aleah Starbridgen. Sanat biiseissä ovat Aleahin runoja. Amorphiksestakin tuttu Tomi Joutsen loihti ne ilmoille vahvalla äänellään niin lohduttomasti laahaavan hitaan ja tumman soiton säestämänä, että itkin läpi keikan kolme ensimmäistä biisiä ja vähän muissakin kohtia. Hallatar oli todella vaikuttava, mieleenpainunut kokemus.

Kaiken yli Tuskasta minulle mieleen jäi tapahtuma, jonne jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Musiikista innostuneina heilui mustiin pukeutuneita tyyppejä, näyttäviä naisia korsetteineen ja korkoineen, värikkäitä hassuttelijoita ja siistejä merkkivaateheppuja meidän peruspukeutujien lisäksi. Kaikki mahtuivat yhteisen hauskanpidon äärelle, nauttimaan hyvästä musiikista ja rennosta meiningistä.