Seili - mielenkiintoinen, ristiriitainen saari

 

Astuessani alas Seilin laiturille minulle nousee pala kurkkuun. Niin minulle käy usein kun pääsen paikkaan johon olen pitkään halunnut. Nyt se pala meinaa muotoutua kyyneliksi, sillä tämän saaren historia on täynnä tarinoita joita ei pitäisi ollakaan. 

Seili on saari jonne tuotiin 1600-luvulta alkaen eristyksiin lepra- eli spitaalipotilaita. Siellä leprapotilaat myös kuolivat. Myöhemmin Seiliin perustettiin hourujenhuone, hospitaali, jonne suljettiin mieleltään sairastuneita. Vuodesta 1889 alkaen potilaina oli ainoastaan naisia. Tosin kaikilla ei ollut mielen sairautta, vaan heidät oli jollain tavoin luokiteltu sopimattomiksi yhteiskuntaan. Joillekin diagnoosi oli annettu nykykäsityksen mukaan hyvin erikoisin perustein, mutta ajat olivat toiset. Vain kaksi naista 192:sta potilaasta on päässyt pois saarelta ja hourulasta. 

Seili on kaunis. Siellä kukkii harvinainen peltomaitikka. Koko saari on määritelty suojelualueeksi. Lehmät laiduntavat laiskasti kuumuudessa ja vesi kimmeltää auringon säteissä. 

Aloitamme koko perhe vierailumme lounaalta, joka täyttää kaikkien vatsat mukavan maukkaasti. Nyt jos tekisin reissun uudestaan, söisin vähän reippaammin ja vuokraisin kahvilasta kuulokkeet audiomatkaan, jossa saarella eläneet kertovat Seilistä kotinaan. 

Tutustumme kasvio-näyttelyyn ja 1962 suljetun mielisairaalan ruokalistaan. Sianlihakastike aamupalalla ihmetyttää. Torstaisin näkyy olleen lounaaksi luukeittoa ja pannukakkua.

Kokoonnumme suuren puun varjoon oppaan ympärille. Hän tarkistaa kuitit ja huutelee etukäteen maksaneiden nimiä. Joukkio on onneksi alle viisitoistahenkinen, jolloin liikkuminen on helppoa ja keskusteluakin syntyy. Puhe keskittyy paljolti hourulan ympärille, mutta myös leprapotilaat ja Seilin luonto saavat oman tilansa oppaan puheessa. 

Lastemme sanavarasto laajenee sellaisilla termeillä kuin sähköshokki ja sterilisaatio. Me aikuiset opimme että Topeliuksen Dante-siteeraus "Ken tästä käy voi kaiken toivonsa heittää" kuvaa juurikin Seiliä. Samoin kuin sanonta "olla seilissä" viittaa leprapotilaiden lääkitsemiseen viinalla. Hoidettiin heitä jumalattomiksi luokiteltuja myös Kupittaan vedellä ja Jumalan sanalla. Mikäli Hanna Haurun "Tyhjien sielujen saari"-kirjan kuvaus pitää paikkansa, leprapotilaiden pahoin tulehtuneet raajat sahattiin irti puudutuksena vain juurikin viina ja nokkosilla hakkaaminen. 

Seilistä puhutaan paljon karua ja kovaa, mutta myös lohdullistakin. Luotetuilla potilailla on ollut laajennettuja oikeuksia esimerkiksi liikkumiseen ja jokaisella potilaalla on ollut ajalle epätyypillisesti omat huoneensa. Nämä pikkuiset huoneet on maalattu senaikaisen ajattelun mukaan rauhoittavilla väreillä ja kuvioilla. Seiliin päätyneet potilaat on ajateltu parantumattomiksi, mutta heidän oloaan on haluttu helpottaa erilaisin hoidoin ja esimerkiksi kuntouttavalla työllä. 

Mielenkiintoinen opastuskierros päättyy Seilin puukirkkoon, jossa on ollut "saastuneille" leprapotilaille oma sisäänkäyntinsä ja rajattu tilansa huonommilla penkeillä. Läheiseen hiekkamaahan, ei hautausmaalle, lepraa sairastaneet 663 henkeä on ehkä haudattu. Ehkä siksi, ettei tätä ole koskaan pystytty todentamaan.  

Vierailupäivämme on niin kuuma, että tyttäremme haluaa pulahtaa uimaan. Me muut istahdamme sileälle rantakalliolle ja annamme vienon tuulen pyyhkiä ihoamme. Minä mietin millaisia hetkiä tällä kalliolla on ennen vietetty. En osaa ajatella kovin syvälle, sillä aurinko lämmittää niin mukavasti ja perheen puheensorina ympärillä saa ilon vilkkumaan mielessä.

Tunnelma saarella vierailun aikana vaihtelee kauneuden ja ihmetyksen kautta surumielisyyteen, vihaisuuteenkin. Seili on ristiriitainen paikka. Se on toisille ollut turvapaikka tai ainakin vuosien sielläolon aikana muodostunut sellaiseksi. Vai onko niin että hourulassa tarpeeksi kauan oltuaan ei enää tunne pärjäävänsä muualla? Monille Seili on ollut vankila josta ei ole koskaan ollut poispääsyä. Jään miettimään leprapotilaiden kohdalla varsinkin niitä, jotka ovat väärin diagnosoidun psoriasiksen takia joutuneet sinne. Jään miettimään naisten mielisairaalan kohdalla niitä, jotka ajalle epäsovinnaisella käytöksellä ovat aiheuttaneet itselleen passituksen saarelle - kun samalla käytöksellä miehelle ei ole käynyt kuinkaan. Jään miettimään vallankäyttöä, äitiyttä, parantumattomuutta ja sitä kuka on hullu. 

Amanda Aaltosen hauta melkein kirkossa kiinni.

Olimme kolme vuotta sitten katsomassa Jukan kanssa vuoteen 1910 sijoittuvan Seili-musikaalin Turun kaupunginteatterissa. Muistan itkeneeni valtoimenaan kohtausta, jossa mies saapuu Seilin saarelle hakemaan vastasyntynyttä lastaan hospitaalin potilaalta vieden sen kotiin vaimonsa luo. Totta tai ei, tämä kohtaus kuvannee hyvin sitä mikä oli sallittua kenellekin. 

Odottaessamme laiturilla venekyytiä takaisin Turkuun mieleni on paljon levollisempi kuin tullessa, mutta surumielisempi. Seili on jättänyt minuun suuremman jäljen kuin sinne astuessa uskoinkaan. 

***

Me matkasimme Seiliin Turusta ja Turkuun m/s Fannylla. Seiliin pääsee myös omalla veneellä tai yhteysaluksilla Nauvosta ja Rymättylän Hanka-satamasta. Opastuksen varasimme netistä etukäteen, mutta ne voi ostaa myös Seilin kahvilasta. Seilin majoituksesta ja ravintolapalveluista löydät enemmän tietoa Visit Seili-sivustolta. 

***

Lisää Seilistä: 

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari 

Johanna Holmström: Sielujen saari

Katja Kallio: Yön kantaja

Yle Areenasta löytyviä dokumentteja:

Seili mielisairaalana

Seilin naiset

Seilin spitaaliset

Studio 55 

"Naispotilaat olivat usein lapsentappajia"

Jenni Vartiainen: Seiliin soudetaan