Sivut

tiistai 4. joulukuuta 2018

Dublin ja tunnelmalliset cocktailbaarit

Vietimme kaveriporukalla pidennetyn viikonlopun Dublinissa, Irlannissa. Guinness-oluestakin tunnettu maa ja kaupunki sai meidät istumaan paitsi trubaduurien elävöittimissä baareissa tuoppeja kaataen, myös viettämään ihanan tunnelmallisia hetkiä cocktailbaareissa. Niissä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Sisustukset taustamusiikin ja juomien sekä niihin liittyvien tarinoiden kanssa muodostivat hurmaavia kokonaisuuksia. 

Cocktaillistoilta löytyi perinteisiä juomia hieman erilaisella toteutuksella tai kokonaan uudenmoisia yhdistelmiä. Hinnat huitelivat kympin ja viidentoista euron välillä. Mikäli seurueessa on henkilöitä joille maistuu vain olut, ei sekään ole ongelma. Sitäkin joka tiskiltä saa.

Tässä jutussa kolme ensiksi mainittua cocktailbaaria näkyivät jälkitarkasteltuna olevan samaa ravintolaperhettä. Mahdollista seuraavaa reissua varten koettavaksi jäi vielä ainakin Blind Pig ja Stella Cocktail Bar. Juomien lisäksi paikat tarjosivat myös naposteltavaa tai ruokia, mutta niihin emme nyt tutustuneet ollenkaan. 

Isommille seurueille suosittelemme lämpimästi varauksen tekemistä. Meidän kahdeksan hengen sakkimme mahtui tuurilla kaksi kertaa sisään kävelemällä varausten väliin, mutta kyllä meidät myös käännytettiin ovelta kun paikka oli täynnä.
PERUKE & PERIWIG cocktailbaarissa Dawson streetillä vierailimme päiväsaikaan. Täällä drinkkilista oli inspiroitunut musiikista. 
























Vain alakerran baarikerros oli auki, mutta pääsimme kurkistamaan myös kahden ylemmän kerroksen huoneisiin. Kapeita, taulujen reunustamia portaita kiivettyämme pääsimme kahteen erilaiseen, viehättävään tilaan vanhanaikaisine sisustuksineen. Kauppalehti Optio kuvaa sisustuksen imitoivan kieli poskella kuningatar Viktorian aikaista bordellia, mutta tätä en osaa asiaa tuntemattomana kommentoida.
Peruke & Periwigin cocktailit olivat kauniita ja hienon makuisia erityisine komponentteineen. Tässä tilaamassani "The Beet Goes On"-juomassa oli esimerkiksi Opihr giniä, punajuurta, mansikkaa ja Aperolia. Siemailimme paikassa muutamankin juoman ja aina ne kirvoittivat ihastuneita kommentteja. 

Reissusuunnitelmia tehdessä sinun on ehkä hyödyllistä tietää, että Peruken viereisessä liikkeessä on oikein loistavan gini- ja viskivalikoiman omaava Celtic Whiskey Shop, jossa irlantilaiset tuotteet ovat todella ansioituneesti esillä. Toisella puolen tietä sijaitsee yhden Michelintähden fine dining-ravintola Greenhouse, jota luotsaa suomalaiskokki Michael Viljanen. Kulman takana on suositeltava The Little Museum of Dublin. Viereiseen St Stephensin puistoon linnoittautuneet kapinalliset olivat merkittävässä osassa pääsiäiskapinaa vuonna 1916. 
THE LIQUOR ROOMS sijaitsee Temple Barin alueella, aivan joen rannassa. Paikassa on salakapakkamaista fiilistä, sillä kadulle näkyy vain neonvalokyltti sisäportaiden yllä. Alaspäin astellessa ehtii tuumailla mitäköhän lie vastassa. 

Liquor Roomissa on neljä erilaista tilaa, joista meidän siellä ollessa oli auki vain telttamainen, "The Black Rabbit"iksi kutsuttu tila. Vessakäynnillä - jolla jokainen muuten eksyi - pääsi kurkistamaan muihinkin aivan erilaisiin, yhtä lailla hauskoihin huoneisiin. 
Cocktailit oli taiten tehty ja niitä siemaili ihan ilokseen. Teekupista juotu "Tread softly"a voin suositella erityisesti. Muun muassa vodkaa, porteria ja appelsiininkukkavettä sisältänyt juoma kulki menussa näyttelijä-nationalisti-vallankumouksellisen Maud Gonnen tarinan vierellä. Jos pitää juomistaan jollain selitellä jostain syystä jollekin, historian opiskelu onnistuu täällä juomamenun ja niihin liitettyjen henkilötarinoiden myötä

VINTAGE COCKTAIL CLUB löytyy keskeltä Temple Barin aluetta, Crown Alleyltä. Varastomaisessa ovessa lukee pienellä VCC, mutta ovikelloa soittavalle kyllä avataan. Ikäraja tänne on 23 vuotta.
Yritimme epätoivoisesti päästä Vintage Cocktail Clubiin lauantai iltana ilman varausta. Jukka kävi ovella kyselemässä "joko nyt" niin monta kertaa että viimeisellä yrittämällä ovi avautui jo hyvissä ajoin ennen soittoa ja miesportsari jyrisi tiukkasanaisesti että EI. Odotellessamme aika kului kyllä rattoisasti vastapäisessä "The Old Storehousessa" railakkaissa livemusameiningeissä. Teimme siis sunnuntaille varauksen jolloin sisäänpääsymme onnistui oikein sujuvasti. 
Tunnelma baarissa oli erityisen intensiivinen hämyisyyden, samettisuuden ja mielenkiintoisen valokuvataiteen myötä. Meidät istutettiin yllä olevan kuvan punaisen verhon taakse, jonne olisi voinut kätkeytyä kokonaan vetämällä kankaat ympäriltä kiinni. 
Cocktaillista oli hurjan laaja ja vaikea hallita. Herkkua löytyi jos jonkinlaista. Kysyttäessä tarjoilija osasi kyllä auttaa hienosti. Juomat maistuivat jälleen upeilta erityisine komponentteineen. Meidän pöydästämme pystyi seuraamaan juomien valmistumista jos vain malttoi niin jutustelulta tehdä. 
Koristeet olivat täällä näyttäviä - paitsi siinä yhdessä juomassa jonka tilasin. Ihanassa ginipohjaisessa "Trouble and Strife"-drinkissä lillui meinaten säälittävä yksi neilikka, josta irtosi kyllä iloa ja juttua ihan mukavasti kun toisilla oli yrttisiä ja viuhkamaisia hedelmäkoristeluja. 

Bonuksena cocktailbaareista puhuttaessa mainittakoon Fade Street Socialin juomapuoli yläkerroksessa. Tunnelma on loungemainen muhkeine nahkasohvineen. Täällä voit nautiskella fiinejä drinkkejä ennen tai jälkeen todella maistuvan ruokailun tai poiketa vain juomalle. 

Tripsteri blogista löydät Moona Laakson kirjoittamana lisää perinteisestä irkkupubimainingistä poikkeavia baareja.

Tämä juttu on lisätty blogimme MATKAT-välilehdelle, josta löytyvät kaikki matkajuttumme maittain aakkostettuna.

3 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Juuri muistelin tiistai-iltana entisen kotikaupunkini Dublinin salakapakkaa VCC:tä, kun vierailin ensimmäistä kertaa berliiniläisessä salakapakassa - Dublin vei voiton! Kiva kokoelma vähän erilaista drinkkikulttuuria Dublinissa tässä postauksessa. *sateenmuruja.com*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Meistäkin paikat olivat tosi kivoja ja tämä oli ehkä hiukan erilainen tapa nauttia monelle tutusta kaupungista - siksi jutun arvoinen.
      Oliko Berliinissä hyviä cocktailpaikkoja? Sinne olisi suunta keväämmällä kaksin.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat