Sivut

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Hitaat ribsit Jouni Toivasen tapaan

Kevään ensimmäisen grillauksen raaka-aineena toimivat possun ribsit. Resepti löytyi Soppa365 sivustolta ja on alunperin huippukokki Jouni Toivasen käsialaa.

Ribseistä tuli koko perheen mielestä niin hyviä, että niitä on eri lisukkeilla tehty jo parikin kertaa. Ensimmäisellä kerralla lautaselta löytyi grillattuja perunoita ja kasviksia. Toisella kertaa ribsien kanssa tarjottiin colaporkkanoita, joiden maku ei kyllä riemastuttanut meistä ketään. 
Ribsien maustaminen ja valmistus vievät aikaa, joskin ennemminkin odottelun omaisesti  kuin aktiivista kokkailua vaatien. Lämmin suositus näille ribseille! 

RIBSIT KEITTÄMÄLLÄ JA GRILLAAMALLA

1 kg possun ribsejä

mausteseos
 2 valkosipulinkynttä
 1 rkl suolaa
 1 rkl ruokosokeria
 hiukan chilijauhetta
 1 tl savupaprikajauhetta
 1/4 tl mustapippuria myllystä

haudutus-/grillauskastike
3 dl kolajuomaa
5 dl omenamehua

Aloita tekemällä mausteseos. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet mortteliin. Lisää muut aineet. Leikkaa ribsit kattilaan mahtuviksi paloiksi, vaikka kolmen-neljän luun mittaisiksi. Hiero mausteseos ribsien päälle. Laita maustetut lihat kattilaan ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia, voivat olla myös pidempään vaikka yön yli. 
Marinoinnin jälkeen, kaada kola ja omenamehu kattilaan. Hauduta ribsejä miedolla lämmöllä 2-3 tuntia kannen alla. Anna ribsien vetäytyä liemessä 20 minuuttia. Nosta lihat pois kattilasta ja keittele lientä kokoon, kunnes sitä on jäljellä noin 1 dl. Sivele kastiketta ribseille ja grillaa maksimissaan 5 minuuttia molemmilta puolilta välillä käännellen. Sivele ribsit kastikkeella vielä grillauksen lopuksi.

5 kommenttia:

  1. Tämä auringonpaiste alkaa jo kuumottaa kohti grilliä. Yleensä olen grillanut läpi talven, mutta viime kesänä kerrankin sai grillailla sielunsa kyllyydestä :). Nämä Toivasen colaribsit on herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä grillattu talvellakin, mutta vähemmän. Tämä grillaus avasikin kevätkauden :). Ja kyllä, herkkua on!

      Poista
  2. Vähitellen voisi avata grillikauden. Pääsiäisen ruuat on tosin vielä suurelta osin uuniruokia, mutta pianhan se on vappu! Olen viime aikoina paahtanut ribsit uunissa ennen grillaamista, kun keittäminen ei oikein meinannut onnistua. Kaikki maistui vain lihakeitolta. On tainnut olla väärät mausteet ja liemet. Ohje vaikuttaa herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan tehty ribsejä uunittaen, keittäen ja sous vide-kylvyssä lilluttaen. Joka tavalla on tullut meidän makuun hyvään. Näissä on kyllä maustaminen kohdillaan, tykätään koko perhe!

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat