Sivut

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Loistava quiche eli juustopiirakka vappupiknikille

Minä rakastan suolaisia piirakoita. Muut perheenjäsenet eivät jaa intohimoani, vaikka monista piirakoista toki tykkäävätkin. Siksi meillä ei tehdä piirakoita ihan joka päivä eikä edes viikko. 

Suunnitellessamme vappupiknikkiä halusin mukaan ehdottomasti jonkin suolaisen piirakan, mieluummin uudella reseptillä. Hyllystä käteen osui aikoinaan arvostelukappaleena saatu Suvi Rüsterin Täydellinen ohje, jonka myötä piirakka muotoutui Quiche Lorraineksi, juustopiirakaksi. 

Ja voi miten hyvä piirakasta tulikaan! Luonteikas gruyèrejuusto takasi umamisen makumaailman, jota päälle asetellut ilmakuivatut kinkut täydensivät salvianlehtien mielenkiintoistaessa makua. Kokonaisuus oli minusta kauniin näköinen ja todella maukas! Reseptin mukaan piirakkaan pitäisi laittaa tuoreita salvianlehtiä, mutta kokonaisena kuivatut lehdet ajoivat vallan hyvin asian. 

Täydellinen ohje on muuten hieno reseptikirja. Siinä kerrotaan reseptin lisäksi kyseisen ruuan historiaa, kriittiset vaiheet perustellen ja annetaan vielä ammattilaisvinkit. Quichen kohdalla pro-vinkkinä annetaan mm. se, että piirakkavuokaa ei kannata voidella jottei taikina valu esikypsennyksen aikana alas reunoilta. 

Tänä vuonna vappupiknik nautittiin meillä olohuoneen lattialla, sillä ketään ei kiinnostanut mennä ulos hytisemään vilusta. 

LOISTAVA JUUSTOPIIRAKKA ILMAKUIVATULLA KINKULLA JA SALVIALLA

10 annosta

pohja
3 dl erikoisvehnäjauhoja
75 g kylmää voita
1 munan keltuainen
1 rkl vettä 

täyte
2 kananmunaa
3 dl kermaa
200 g hienoksi raastettua gruyérejuustoa
100 g ilmakuivattua kinkkua
12 salvianlehteä 

Nypi vehnäjauhot ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon keltuainen ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääräise taikina tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin lepäämään ainakin 15 minuutiksi. 

Älä voitele piirakkavuokaa. Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Pohjan tulee olla lähes kypsä ennen täytteen lisäämistä, muuten täyte imeytyy raakaan pohjaan. 

Sekoita kananmunat, kerma ja juustoraaste kulhossa. Kaada seos esikypsennetyn pohjan päälle. Asettele pinnalle ilmakuivattua kinkkua ja tuoreita tai kuivattuja salvianlehtiä. 

Kypsennä 175 asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Jos pinta alkaa tummua mutta piirakka ei ole vielä kypsä, asetapäälle leivinpaperi. Anna jäähtyä rauhassa ennen tarjoamista. 

7 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloinen piirakka! Kiitos että jaoit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salvia teki kivan säväyksen tähän herkkuun!
      Kiva kuulla.

      Poista
    2. Salvia teki kivan säväyksen tähän herkkuun!
      Kiva kuulla.

      Poista
    3. Salvia teki kivan säväyksen tähän herkkuun!
      Kiva kuulla.

      Poista
  2. Juustoiset piirakat ovat kyllä superhyviä:) Kaunista toukokuuta teille .

    VastaaPoista
  3. Minullakin on tuo sama kirja, ja olen todennut sen erinomaiseksi teokseksi! Siellä on mm. mustikkapiirakkaohje, joka on kovassa käytössä.

    Tämä quiche menee kyllä meillä testiin. Se näyttää kinkkuineen ja salvioineen niin houkuttelevalta!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat