Sivut

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Piimäjuusto

Piimäjuusto on äitini bravuuri, jota hän nykyisin tekee muutenkin kuin jouluna. Pyynnöstäni hän pyöräytti kauniit juustot juhliini minun opiskellessa tekemistä vierestä. Helppoa, mutta aikaavievää. Jos koko satsin meinaa tehdä, on taloudesta löydyttävä valtava kattila johon tuo nestemäärä mahtuu! Seuraavasta ohjeesta tulee siis yksi juusto.
Vinkiksi muuten että jos ei satu leipämuottia taloudesta löytymään, vastaavaksi käy astia josta vain nesteet pääsevät valumaan pois. Meillä juusto tehtiin siivilään, joka oli ensin vuorattu sideharsolla. Pienempään juustoon kävisi vaikkapa suodatinpussiteline.

ÄIDIN PIIMÄJUUSTO

nokare voita
3 l punaista maitoa
1 l piimää
3 munaa
suolaa
(yrttejä mausteeksi)

Nakkaa voinokare valtavaan kattilaan. Äitini lisäsi myös hiukan vettä (jottei maito tarttuisi pohjaan). Lisää maidot ja kiehauta. Varo polttamasta pohjaan. Ota kattila liedeltä.
Sekoita keskenään piimä ja munat, joiden rakenne on rikottu. Ei siis mitään vatkaamista ja vispaamista, vain yhteen sekoittaminen. Kaada piimämunat maidon sekaan ja laita taas levylle.
Sekoita seos vain maidon joukkoon äläkä sen jälkeen koske lainkaan. Neste alkaa heroittumaan. Kun heraa kertynyt pintaan melkein koko kattilan alalta, ota kattila pois levyltä. Jätä lämpimän levyn läheisyyteen vähintään puoleksi tunniksi kannen alle.
Laita haluamaasi muottiin sideharso tai muu ohuenohut kangas. Nostele juustomassaa vuorattuun muottiin reikäkauhalla. sekoittele joukkoon suolaa makusi mukaan. voit myös sekoittaa yrttejä, esimerkiksi ruohosipulia. Taita sideharso päälle ja laita paino. siirrä koko komeus jääkaappiin. Huomaa laittaa alle astia johon ylimääräinen neste valuu.
Jäljellejääneen nesteen voi käyttää vaikkapa sämpylöiden leivontaan ja huhujen mukaan myös pannukakkutaikinan nesteenä.
Juuston voi kumota lautaselle seuraavana päivänä. Sopii loistavasti lohen, saaristolaisleivän, punajuuren tai vaikkapa karjanpiirakan kaveriksi. Perheessämme juusto löytyy usein juhla- ja joulupöydästä.
Jos kaipaat paremmin kuvitettuja, pikkuisen erilaista ohjetta, se löytyy Katapultista. Meillä ei esimerkiksi hapateta piimää ennen juustontekoa. Myös Sammakolta löytyy juustontekoa jos toistakin. Ja täällä Krisuh paljastaa enemmänkin kotijuuston variaatioita sekä juttelee muutenkin asiasta.

Lisäys 20.10.2009: katso myös täältä ahosuolaheinällä maustettu piimäjuusto.

11 kommenttia:

  1. Täälläkin on: http://krisuh.wordpress.com/2008/07/23/piimajuusto-kotijuusto/

    Krisu :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos krisuh kommentista! sinultahan löytyi vaikka mitä asiaan liittyen, lisäsin jo linkin tekstiinkin. hyvä että huomautit omastakin postauksestasi, kaikkea ei millään täällä blogien yltäkylläisyydessä löydä.

    ja tervetuloa "keittiöömme" toistekin, myös kommentoimaan!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea vielä näin jälkikäteen! Oih, mitä herkkuja teillä on ollut :). Onko piimäjuusto sama kuin ns. kotijuusto, jota välillä kaupassa myydään (kai tulee jostain pientiloilta)? Se nimittäin on älyttömän hyvää, ja tämä näyttää ihan samalta!

    VastaaPoista
  4. Myöhästyneet onnittelut multakin! Teillä on ollut ihanat tarjoilut juhlissa.

    Samanlainen piimäjuusto kuuluu meilläkin kotona juuri joulupöytään! Viime jouluna keksittiin heralle vielä uutta käyttöä, kun tehtiin siitä tuoremehun kanssa herajuomaa (noin puolet ja puolet). Tuli tosi hyvää, ihan sellaista kuin kaupan herajuomatkin, ja sopi hyvin joulusaunan janojuomaksi.

    Mä olen ollut huomaavinani että kaupassa Ingmanin kotijuusto on tällaista muna-piimäjuuston tyyppistä, kun Valion kotijuusto taas on enempi tasarakenteisen juoksutinjuuston tapaista.

    VastaaPoista
  5. kiitokset irene ja anna!

    hyvä anna että vastasitkin tuohon irenen juustokysymykseen. itse en ole ostanut kaupasta kuin tuota juoksutinjuuston tapaista. hyvä ohje muuten sellaiseen kunnolla narskuvaan juustoon on haussa!

    VastaaPoista
  6. Juoksutinjuusto...hmm? On kai leipäjuustoa? Mutta ei se mitään, kyselin ja kyselen tosi tyhmiä, sori! :( :( Valion tai Ingmaninkaan tuotetta en ole kokeillut, yhteen tai kahteen paikalliskauppaan Suomessa vaan aina välillä ilmestyy kaupassa pakattua kotijuustoa tiskiin. on se varmaan piimäjuustoa, päätetään :) :). Ja hyvä tietään, että Ingmanilla on hiukan vastaava tuote myynnissä, nams!

    VastaaPoista
  7. irene: et todellakaan kysele tyhmiä! minä olen vaan aikast huono vastaamaan, kun kaupan tuotteet eivät ole tuttuja.

    juoksutinjuusto on sellaista kiinteämpää ja kiiltävämpää, hiukan suussa narskuvaa juustoa. voipi olla että leipäjuustokin on juoksutinjuustoa. melko samanlainen rakenne ainakin on.(kaupan juustot eivät kyllä narsku niinkuin vastaavanlaiset juustot "ennenmuinoin" pitopöydissä!)

    Tuo meidän äidin piimäjuusto on sellaista aika murentuvaista, pehmeää ja miedonmakuista juustoa. Hyvää!!! oliko yhtään apua irene...?

    VastaaPoista
  8. No kiva :). Sitä juuri tarkoitin, että eihän kukaan voi tietää, jos kysyn että "tämä näyttää juustolta X, kaupassa X, onko se sitä" ;) :). Kuvauksesi kyllä vastaa välillä saatavaa kotijuustoa: se on tuommoisina korkeina kakkulohkoina myynnissä, pehmeää ja ihanan mietoa, laitan leivän päälle tai syön sellaisenaan, ihanaa. Sulla onnea kun oma äiti tekee! Mun täti teki leipäjuustoa (matalaa kehäjuustoa, joka juuri narskuu), kun niillä oli vielä lehmiä - se taas on ihanaa hiukan lämmitettynä ja lakkojen kanssa, jos tykkää lakoista!

    VastaaPoista
  9. kuule saisiko äidiltäsi reseptiä tuohon leipäjuustoa? olisi ihan ylihienoa...!
    kokeile ihmeessä irene itse tehdä juustoa. ei ole mitenkään vaikeaa, ainakaan vierestä katsojan mielestä ;) ja jos tekee puolikkaan, ei tarvitse valtavaa kattilaakaan.

    VastaaPoista
  10. Tädiltä...ne on nyt reissussa jossain kaukoidässä, niin en ihan sinne viitsi soittaa juusto-ohjetta kysellen :( :(. Ja siihen ohjeeseen ymmärrykseni mukaan tarvitaan tuoretta maitoa (tai jotain se osaa), tai ainakin hän teki sitä vain niin kauan, kun heillä oli omia lehmiä. Ehkä jollain lukijalla olisi ohje nopeasti? Joo, sun ohjeesta itse asiassa mietin, että jos joskus kokeilisi kolmasosalla. Sori, kun en voinut auttaa.

    VastaaPoista
  11. tädiltäpä hyvinkin. luin turhan nopsaan, anteeksi. no ei mitään vaikket voinut auttaa. oma äitinikin sanoi että juoksutinjuusto onnistui tuoreesta maidosta, muttei saa sellaista enää kaupan maidoista. ehkä se sitten on niin...mutta joku saa toki osatessaan auttaa!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat