Sivut

lauantai 25. lokakuuta 2008

Ketsupin Tunakoiso

Ihan mielettömän herkullinen, helppo ja puolessatunnissa valmis munakoisoruoka! Toimii myös lämmitettynä ja riisinkin kaverina. Ohjeen löysimme taannoin Ketsupin pitämästä blogista Tuu nyt jo, ketsuppi!.

Laakerinlehdet kyllä lisäsimme omaankin keitokseemme, mutta sulkuihin merkitsimme ne siksi että mietimme, ehtivätkö näin pikaisesti vapauttaa itsestään kunnolla makuja. Me meinaten halusimme pitää munakoisot napakan kypsinä erotuksena tosi pehmeisiin. Mutta tämä vain omana mietintänämme, hmmm...Valistakaa viisaammat jos tietoa on!

Tonnikala-munakoisopasta

1 munakoiso
2 prk vaaleita tonnikalapaloja vedessä
2 tlk tomaattimurskaa
2 punasipulia
1 valkosipulin kynsi
suolaa
mustapippuria
oreganoa
(6 laakerinlehteä)
loraus kasvisfondia
liraus tummaa balsamicoa
oliiviöljyä
pastaa

Viipaloi munakoisot, levitä viipaleiden päälle suolaa ja jätä hikoamaan. Pilko sipulit ja kuullota niitä hetki oliiviöljyssä. Pyyhkäise koisoviipaleilta hiki ja lisää viipaleet pannulle sipuleiden seuraksi. Pyöritä hetki ja kaada sekaan tomaattimurskat. Rouhaise perään mustapippuri, lorauta joukkoon myös balsamico sekä fondi. Mausta vielä oreganolla. Käännä lämpöä pienemmälle, (lisää laakerinlehdet) ja anna hautua. Sekoita hetken kuluttua joukkoon tonnikalat ja jatka hauduttamista. Lisää valmistumisen aikana joukkoon esim. pastankeitinvettä, jos seos alkaa "mössööntyä" liikaa. Tarkista lopuksi maku ja tarjoa pastan kanssa. Tuoretta basilikaa vielä päälle jos löytyy.

4 kommenttia:

  1. Nam, uusi munakoisoruoka, ja vielä helppo!
    Pitää kokeilla ensi viikolla, on varmasti herkkua.

    VastaaPoista
  2. oliivia: no näin mekin ajattelimme ketsupin reseptin löytäessämme. hyviä munakoisoruokia ei ole maailmassa koskaan liikaa!

    tästä satsista riittää evääksikin asti ja toimii lämmitettynä. että työpäiväkin pelastettu ;)

    VastaaPoista
  3. No niin, täähän on sitten saletti kun kerran lounaseväätkin on taattu! Ensi viikolla tehdään, postausta tulee sitten nykyisen tahdin tuntien joskus joulun tienoilla ;)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat