Sivut

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Perunatornit mozzarella ja sienillä

Italiaksi Millefoglie di patate con funghi e mozzarella. Löysimme tämän maullaan ja ulkonäöllään hurmaavan ruuan Fiordizucca-blogista, josta olemme aiemmin kokeilleet caponataa. Käykää ihmeessä katsomassa blogin upeita kuvia! Meikäläisittäin on kivaa että blogin ohjeet on kerrottu lopuksi myös englannin kielellä. Se taipuu huomattavasti paremmin kuin tuo kaunis italiankieli.

Oikaisimme hiukan tekotavoissa. Emme lähteneet esimerkiksi harjailemaan voita pottujen pintaan pullasudilla, vaan pyöräytimme perunaviipaleet kulhossa. Tässä ohje meidän tyylillä:

kuorimattomia, pestyjä perunoita
herkkutatteja
mozzarellaa
voita
(kuivattua) salviaa
suolaa ja mustapippuria

Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne likoamaan.

Sulata voi ja silppua sekaan salviaa. Viipaloi hyvin pestyt, kuorimattomat perunat. Nakkaa ne voin sekaan kulhoon ja pyörittele varovasti niin että kaikki viipaleet ovat voisia. Laita perunat noin 10 kappaleen torneiksi ja peitä foliolla. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Poista foliot ja jatka kypsentämistä vielä 20 minuuttia.

Perunoiden kypsentyessä uunissa putsaa sienet tai valuta parikymmentäminuuttia liotusvedessä pehmenneet sienet. Pilko hiukan pienemmiksi ja paista muutama minuutti voisella pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kun perunat ovat kypsiä, laita tornin päälle paistettuja sieniä ja mozzarellaviipale. Laita koko komeuden päälle vielä yksi perunaviipale ja grillaa uunissa kunnes mozzarella sulaa. Tähän menee vain muutama minuutti. Ripsuttele päälle vielä salviavoita.

Fiordizucca-blogissa tornit tarjottiin uunitettujen kirsikkatomaattien kanssa, me valitsimme perunoiden kaveriksi tonnikalapihvit, jotka Pastapää paistoi nopeasti grillipannulla jättäen punaiseksi sisältä. Mausteeksi vain vastajauhettua suolaa ja pippuria.

Kyllä maistui! Tornit pysyivät yllättävän hyvin koossa foliopaketistakin päästyään. Hiukan askartelua vaatii, mutta oli kyllä sen arvoista! Huomattavasti vähemmällä askastelulla pääsee Veeran mozzarellaperunoissa, jotka ovat varmasti myös hurjan hyviä.

11 kommenttia:

  1. Hehee, viikonloppuna (tai alkuviikosta, mulla on päivät niin sekaisin) luin tuota samaa ja päätin pistää kokeiluun. Te ehditte ensin. :)

    VastaaPoista
  2. Upean näköinen. Hmm, tästä pitää tehdä japanilainen versio :)

    Millainenkohan se olisi...

    VastaaPoista
  3. veera: on se vaan niin hyvän näköinen, näköjään siis muidenkin mielestä! ja salvia kruunaa taas kaiken!

    ari: niin, millainenkohon? jäämme mielenkiinnolla odottamaan!

    VastaaPoista
  4. Onpas herkullisen näköinen tuo fiordizucca-blogi! Ja nuo teidän tornit myös. :)

    VastaaPoista
  5. Hieno kuva! Hitsi kun olisin tajunnut eilen illalla töistä tullessani tuon teidän reseptin, kun juurikin söin tomaattimozzasaalaattia ja veneperunoita:D Mulla ois niin ollut ainekset kasassa.. sienetkin ois löytyny.

    VastaaPoista
  6. rossana kiitos! jostain syystä nuo kuvat ei kyllä onnistuneet toivomallamme tavalla. otamme aina useamman kuvan per ruoka ja nyt moni oli tärähtänyt tai muuten vaan hölmö vaikka ISO-arvot ja kaikki piti olla kohillaan. aina ei vaan onnistu :(.

    no voi kökkö ettet huomannut - ens kerralla sitten!:)

    VastaaPoista
  7. Mua ahdistaa kovasti tuo talven tulo kun valo ei riitä kuviin ollenkaan ja ei viitsisi jättää viikonlopuksi postausten tekemistä. Miten te olette ratkaisseet tuon valo-ongelman? Onko teillä joku lisävalo kun kuvanne ovat kuitenkin tosi luonnollisen näköisiä.

    VastaaPoista
  8. ei ole lisävaloa, siis muuta kuin huoneen normaalit. vielä on valoa riittänyt, sillä minähän teen päivälläkin ruokia kun olen lasten kanssa kotona. päivällinenkin syödään monesti puoli viisi. ja hämäryyden voittaessa rukataan ISO-arvoja isommaksi. perussalama (meidän taidoillamme) on vihoviimeinen - se latistaa kuvan kuin kuvan, joten toivon ettemme talven tullen sitä joudu hyödyntämään. että ei mitään maata mullistavaa.

    älä vaan jätä pelkkiin viikonloppuihin. se olisi liian harvoin sinun ohjeitasi!

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkistä! Tein perunatorneja gongonzolajuustolla ja sienet jätin pois, aivan täydellinen lisuke naudanlihalle :)

    VastaaPoista
  10. Ompas kiva että meistä oli vinkiksi!

    Kävin blogissasi ihastelemassa kasvisvuokaasi - kauniin värikäs! http://gingerjamms.blogspot.com/2011/03/cevennilainen-tian-eli-etela.html

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat