Sivut

torstai 20. marraskuuta 2008

Grillattua strutsia

Timo Melton kirjoitama Lupa nauttia -kirja innoitti kokeilemaan strutsia. Pakastealtaasta löysimme Suomen tuontiliha Oy:n Familia -tuotemerkin kaksi strutsin filepihviä.

Aloita homma laittamalla filepihvit ananasmarinadiin vähintään vuorokaudeksi. Strutsin file imee ilmeisen heikosti marinadista makuja, sillä Melto vannotti marinoimaan niitä vähintään vuorokauden.

Ananasmarinadi
3/4 dl öljyä
1 prk ananasmurskaa

Upota puolitetut fileet marinadiin anna niiden maustua siis yli vuorokausi. Seuraavana päivänä homma jatkuu.

Tee pähkinärouhe.

Pähkinärouhe
maustepippureita (n. 1 tl)
vajaa desi pistaasipähkinöitä
1/2 dl mustapippurirouhetta
2 rkl hienonnettua tuoretta oreganoa

Murskaa maustepippurit huhmareessa. Lisää pistaasipähkinät ja hiero nekin rouheeksi. Lisää mustapippuri ja oregano. Sekoita ainekset keskenään.

Tee tässä vaiheessa lisäkkeet.

Viikunavinegretti
Vinegretti (ranskaksi vinaigrette) tarkoittaa erilaisilla mausteilla ja yrteillä maustettuja viinietikasta ja öljystä sekoitettuja kastikkeita. Vinegrettiin voidaan lisätä myös marjoja, hedelmiä sekä kasviksia maun ja värin kohottamiseksi.

3 kuivattua viikunaa
2 1/2 dl vettä
1 dl hunajaomenaviinietikkaa (meillä vajaa dl omenaviinietikkaa ja 1 rkl hunajaa)
1/2 dl konjakkia
1 dl öljyä
suolaa ja mustapippuria

Keitä viikunoita vedessä noin 15 minuuttia tai kunnes ovat pehmenneet. Nosta viikunat keitinliemestä ja jätä liemi talteen. Kuivaa viikunat ja soseuta ne. Sekoita viikunasoseen sekaan viinietikka, hunaja, konjakki ja öljy. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Ohenna kastiketta tarvittaessa keitinliemellä.

Keitä lisäkkeeksi myös riisisekoitusta, meillä tarjottiin seitsemän riisilajin sekoitusta pakkauksen ohjeen mukaisesti keitettynä (Uncle Ben's 7 Corn-Equilinia).

Jatka sitten strutsin valmistamista kun lisäkkeet ovat hyvällä mallilla. Ota fileet marinadista ja kuivaa niiden pinta. Paista fileet nopeasti valurautaparilalla molemmin puolin. Levitä paistetuille strutsifileille pähkinärouhe ja kypsennä 200-225 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Pariloi yksi kesäkurpitsaviipale per ruokailija kuumalla parilalla. Mausta kevyesti suolalla.
Annostele ruoka lautaselle: tee riisistä kakku esim sopivankokoisen mukin avulla. Asettele strutsifileet kakun eteen. Laita kesäkurpitsa viipale riisikakun päälle. Valuta annoksen ympärille viikunavinegrettiä. Sitten kuvaa annokset blogia varten ja syömään!

Mielestämme strutsi oli hyvä vaihtoehto kanalle, joskin kyllä kallis. Kotimaista sopisi myös suosia, jos sellaista jostain saa. Marinadi oli aika mieto, joten toinen marinadi voisi toimia vielä paremmin. Vinegretti oli ehkä hiukan liian etikkainen, vaikka niinhän sen kuuluukin. Viikunaa voisi muutenkin käyttää enemmän, sen maku oli miellyttävä. Pitkä marinointiaika vaatii ennakkovalmistelut jo edeltävänä päivänä, joten ex tempore ruokaa samalle päivälle tämä ei ole. Kokonaisuus oli kuitenkin maukas ja toimiva, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

8 kommenttia:

  1. Oioioioi! No kiitos vaan kehusta mutta sulla on kyllä aivan mahtavia kuvia! Millä kameralla kuvaat (suositteletko)?

    VastaaPoista
  2. Pistaasipähkinät houkuttelevat suuresti, mutta jotenkin strutsipuhe ei vielä ihan lyönyt läpi. Luulen että kokeilemme ananasmarinadia sekä pähkinärouhetta kanalle ja jatkamme vielä strutsireseptin etsimistä.
    Niin maukkaan näköinen annos kyllä, että voi olla että askeleet silti suuntaavaat pakastealtaalle... :)

    VastaaPoista
  3. Upea kokonaisuus ja strutsi on kyl aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
  4. kikka: tykkäsin kyllä kovasti marenki-kuvastasi. siinä oli hienoa tunnelma...meillä on kamerana on Canon 400D digitaalijärkkäri. olemme ostaneet siihen myös muutamia linssejä. jos haluat tietää enemmän, kysy vaan.

    petra: strutsia kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla! on se aikast tyyristä kyllä, mutta silloin tällöin herkuteltuna lienee sallittua ;). jos löydätte hyvän reseptin, vinkatkaa ihmeessä blogissanne. tulemme sitten kuolaamaan sitäkin. tämäkin oli siis ihan hyvä, mutta jotain jäimme kaipaamaan.

    ent-tu: kiitos kovasti! mekin tykättiin, ensikertalaisina. mitä olet itse tehnyt strutsista? että saiskos vinkkiä seuraavaan kokeiluun...:)

    VastaaPoista
  5. Stockmannilta Helsingistä sai tuoreita, kotimaisia strutsifileitä. Hinta taisi olla kolmenkympin kieppeillä per kilo.

    VastaaPoista
  6. Heippa! Kokeilin tätä reseptiä strutsin osalta, mutta muokkailin hieman kun en välitä pistaasipähkinöistä (korvasin ne cashewpähkinöillä). Olettaisin, että ananasmarinadia ei olekaan tarkoitettu niinkään maustamaan lihaa kuin mureuttamaan sitä, oli nimittäin yllättävän kiinteää tuo liha. Hyvää oli strutsi, poikkesi täysin muista maistamistani lihoista :).

    VastaaPoista
  7. Elmeri: Voipi tosiaan olla totta tuo ananas.
    Olemme sittemmin tehneet strutsia usein, itseasiassa tänäänin Jukka oli wokannut strutsia. Nykyään teemme sen kotimaisesta, Isolinnun strutseista. http://sillasipuli.blogspot.com/search/label/*strutsi

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat