Sivut

maanantai 15. joulukuuta 2008

Munakoisoherkkuja tuplasti Hunajaisesta Appelsiini-keittiöstä


Appelsiineja ja hunajaa blogin emäntä Yaelian on tavallamme tykästynyt munakoisoon. Siksi hänen blogistaan löytyykin toinen toistaan mainiompia koiso-ohjeita meidän muidenkin iloksi. Seuraavassa esittelen häneltä kokeilemamme kaksi ruokaa, jotka ovat kovasti erilaisia, mutta molemmat herkullisia syötäviä. Nam!

Yaelian oli tehnyt kilon aasialaisia munakoisoja, mutta meillä pikkukoisoja löytyi vain 250 g. Tämä määrämme oli ihan riittävä, sillä meillä munakoisoruoka syötiin lohen lisukkeena kahden aikuisen kesken. Vaikka koisomäärämme oli neljäsosan, teimme kastiketta kuitenkin ohjeesta puolitettuna. Tämä siksi että halusimme koisoihin enemmän kastiketta. Itketimme koisoja myös huomattavasti lyhyemmän aikaa, mutta muuten mentiin samoilla. Herkullista!

Munakoisoa aasialaiseen tyyliin
noin 250 g pieniä munakoisoja tai tavallinen koiso

Kastike
½ tl raastettua inkivääriä/inkivääritahnaa
1 kynsi murskattua valkosipulia
½ silputtu chilipippuri (voidaan jättää pois)
2 rkl soijakastiketta
2 rkl vettä
½ rkl seesamiöljyä
½ rkl miriniä
2 rkl makeata chilikastiketta

seesaminsiemeniä
purjoa tai kevätsipulia

Leikkaa pikku munakoisot puoliksi tai iso palasiksi. Laita lävikköön ja ripottele runsaasti suolaa päälle. Yaelian antaa munakoisojen "itkeä" parisen tuntia, minä vain kymmenisen minuuttia. Jotkut eivät itketä lainkaan.

Tee tällävälin kastike sekoittamalla aineet yhteen.

Huuhtele koisot ja kuivaa ne. Sivele kuuman grillipannun pinta öljyllä ja laita munakoisopalat paistumaan.Munakoisot imevät helposti öljyn, joten sivele välillä pannua öljyllä,älä laita kerralla suurta määrää öljyä pannulle. Paista molemmin puolin.

Kaada kastike pannulle ja anna paistua miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia, kunnes kastike on hieman kiehunut kokoon ja imeytynyt munakoison palasiin. Ripottele munakoisojen päälle seesaminsiemeniä ja suikaloitua purjoa/kevätsipulia.Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

Munakoisoraaste on odottanut kokeilemista jo jonkin aikaa. Ajattelin kokeilla paistettua raastetta tonnikalapihvien kumppaniksi. Täytyy sanoa että oli kovasti maistuva pari! Puolitimme seuraavan annoksen, kun tarjosimme raastetta lisäkkeenä kahdelle aikuiselle.

Munakoisoraaste
1-2 eli noin 800 gr munakoisoa
3-4 rkl öljyä (rypsi jne)+1-2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa, pippuria
runsaasti hienonnettua persiljaa
(valkosipulia maun mukaan)

Raasta munakoisot kuorineen, laita lävikköön suolan kanssa ja anna nesteiden valua, pari tuntia ainakin. Taaskaan aikaa ei ollut, mutta nyt annoin raasteen itkeä sentään puoli tuntia. Ja hyvää tuli! Kitkeryydestä ei tietoakaan. Raasteen tulee olla kuivaa, joten kuivaa lopussa raaste vielä talouspaperilla.

Lämmitä paistinpannu, lisää 3-4 rkl öljyä, ja paista kunnes munakoisoraaste on kypsynyt, noin 15-20 min. Valmiin raasteen tulee olla rapean paistunutta . Laita paistettu raaste kulhoon ja lisää oliiviöljy, balsamietikka, suola, pippuri, persilja (ja valkosipuli). Anna seoksen vetäytyä ennen tarjoilua.

Ripsuttele (sulatettujen) tunapihvien päälle suolaa ja pippuria. Paista kuumalla pannulla molemmin puolin niin että sisus jää roseeksi. Nauti!

6 kommenttia:

  1. Tykkään paljon munakoisosta, mutta jostain syystä sitä tulee yleensä käytettyä vain samantapaisesti wokeissa tms. Kiva siis saada uusia vinkkejä sen käyttöön!:)

    VastaaPoista
  2. Haastoin teidät bilemusiikkimeemiin, kaipaan uusia (ja vanhoja) vinkkejä. Lisätietoa blogistani.

    VastaaPoista
  3. kmsu: me olemme kokeilleet munakoisoa jo aika erilailla - taipuu kertakaikkisen moneen. vain yksi kokeilu on ollut aika kehno (mutta sitä emme ole bloganneetkaan).

    tykkäsimme näistä Yaelianin jutuista kovasti! en ollutkaan ennen raastanut munakoisoa (eikä kyllä ollut tullut pieneen mieleenikään).

    Rauna: me olemme suht huonoja bilemusaan vastaajia, joten luulenpa että passaamme tämän. meidän bileissämme soi pääosin rockabilly ja raskaampi musiikki. eli sitä millä saamme oman fiiliksemme nousemaan ja mistä suurin osa kavereistamme pitää ;)

    VastaaPoista
  4. Hyviltä näyttävät koisot teidän tekeminä, ihan tekee mieli tehdä taas uudestaan;-)

    VastaaPoista
  5. No eipä se mittään, vaikka saa toki osallistua ihan omalla musiikkimaulla. Vähän mietin, onko tämä joulunaika muutenkin huono idea tuollaiselle pohdinnalle, mutta päätin, että ei ole. Kaipaan vinkkejä tulevia juhlia varten ja ajattelin olla aika avoimella mielellä liikkeellä.

    VastaaPoista
  6. Yaelian: kiitos vaan resepteistä, oikein hyviä olivat!

    Rauna: en minä usko että joulunaika sen huonompaa on. hyvä idea pistää meemi kiertämään. toivottavasti saat paljon inspiroivia vastauksia!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat