Sivut

perjantai 5. joulukuuta 2008

Terveisiä Moskovasta, osa 1

Vietin tuossa viikko sitten nelisen päivää Moskovassa ystäväni kanssa. Isäntinä meillä oli ystäväni suomalainen ystäväpariskunta. He ovat asuneet nyt puolitoista vuotta Moskovassa. Oli oikein mielenkiintoista ja rentouttavaa viettää aikaa Venäjän suurkaupungissa.
Lapset olivat kotona isänsä kanssa, joka oli loistava juttu. En ole meinaten ollut kummankaan luota pois yhtä yötä kauempaa ja kynnys lähteä näin "pitkäksi" aikaa madaltui huomattavasti kun Pastapää ilmoitti ottavansa vuosilomaa matkani ajaksi.
Tuliaisiksi Venäjältä piti tuoda tietysti kaviaaria ja vodkaa. Ostamamme Ruski standart niminen vodka oli paikallisen herran mukaan "ei parasta, mutta hyvää". Maistoimme juomaa jo paikan päälläkin ja totesimme maistuvan. Kaviaarit ostimme sekä seuraamalla paikallisten valintoja hyllyvälissä (osui tuohon mustaan useimmiten) ja kokeilemalla jo paikan päällä pienimmän purkin sisältöä. Myös Moskovalaisen suklaatehtaan tuotoksia löytyi laukusta. Pastapäälle toin tuliaisiksi keskellä olevan viinipullon ihan etiketin perusteella. Tuon kiiltävän hameen saa rapsutettua pois. Idea oli mielestäni hassun hauska. Kuohuvainen, jonka laadusta ei ole harmainta hajua, tuli ostettua Uutta Vuotta varten.
Tuossa edellä olikin melkein kaikki mitä maatuskan lisäksi ostin kaupungista mukaani. Aika kallista meinaten oli. Tästä esimerkkeinä vaikkapa teen hinta noin 5 euroa (joskin sitä sai kannussa pari kuppia) ja tuopin kokoinen fruity eli hedelmä-/marjajuoma jäätelöllä ruokaravintolassa maksoi 35 e. Huomionarvoista ravintoloissa olikin, että ruoka oli ihan ok hintaista, mutta juomat maksoivat paljon. En esimerkiksi törmännyt ravintolassa yhteenkään alle 10 euron viinilasilliseen. Hyvää Venäläisen ravintolan ruokalistoissa oli se, että milli- tai grammamäärä oli merkitty ruuan yhteyteen. Tällöin oli joku haisu siitä minkäkokoinen annos tuleman pitää.

Pieni sanasto-oppi lienee paikallaan, sillä Venäjällähän on käytössä kyrilliset aakkoset
PEKTOPAH sanotaan suurinpiirtein Restoran ja tarkoittaa ravintolaa
KAФE on kafe eli kahvila (tuo Osuuspankin merkki meinaa F-kirjainta)

Paikallisia makuja tuli maisteltua eniten ketjuravintolassa, jota Venäjältä kotoisin oleva henkilö oli ystävälleni suositellut. Ravintolan nimi lausuttiin venäjäksi jotakuinkin "Jolki Palki" ja viherkeltaista logoa koristi kukon kuva. Paikan sisustus oli mainio puineen ja kanoineen. Huomaa kissan "varjo" ikkunalla.

Alkuun otimme tarjoilijan suosituksesta karpaloisen vodkan - aika tömäkkää oli.
Sitten maistelimme erilaisia täytettyjä piiraita. Sieni oli täytteistä parasta, kaali hyvää ja liha turhan kuivaa. Pääruuaksi maistelin sienikeittoa lihaliemessä sekä blinejä. Joku sanoisi ahneeksi, minä kokeilunhaluiseksi ;). Moskovassa näki joka puolella ohuita, isoja lettuja kaviaarilla ja smetanalla höystettynä, kun itse olen ajatellut blinien aina olevan paksuja, rasvaisia ja sisältä pehmeitä "pannukakkuja". Matkailu avartaa!Jälkkäriksi vetäisimme vielä suklaakakut. Nam!

Jenkkimallisessa Starlite-ravintolassa maistoin pelmeneitä, jotka ovat ikäänkuin venäläisiä ravioleita. Taikinassa ei ole munaa. Ne tarjottiin lihaliemessä, smetanan kera. Hyvää kylmän päivän syötävää, ehdottomasti. Jos kyseiseen ravintolaan eksyt ja pidät pirtelöistä, ne ovat kuulemma huippuherkkua.

Sympaattisin ravintola, jossa kävimme oli tämä. Ravintola, jonka nimen voit lukea seinästä, sijaitsee pienellä kadunpätkällä nimeltään Arbatsky ulitsa Arbatin ja Novy Arbat ulitsan välissä. Tuonne voisi helposti kuvitella asumaan satujen kääpiöitä tai tonttuja. Kankaiset lautasliinat ovat ravintolassa iso plussa!

Ruoka oli ihan ok, joskin etualalla näkyvä georgialainen hatsaburi-leipä erinomaista. Se oli littana, vaaleasta taikinasta tehty leipä, jonka päällä oli runsaasti maistuvaa, rasvaista juustoa.

Erilaisia kattauksia tunnelmallisessa ravintolassa

16 kommenttia:

  1. Olin toissatalvena työmatkalla Moskovassa ja täytyy myöntää, etten oikein syttynyt kaupunkiin... Kylmää, märkää ja harmaata. Mutta ei mulla kyllä ollut varsin paikallista kaupunkiopastakaan. Kallista oli, se jäi mieleen! Sinun reissusi vaikuttaa kyllä kivalta, ihania kuvia, tunnelmia ja uusia makumuistoja. Se vissiin on niin pienestä kiinni... :)

    VastaaPoista
  2. Olipa aivan mahtavan mielenkiintoinen postaus, kiitos ja kumarrus! Venäjään tutustumaan on tehnyt mieleni jo pidemmän aikaa, eikä tämä ainakaan auttanut asiaa... ;)

    VastaaPoista
  3. Pakko yhtyä edellisiin.. erittäin avartava ja mielenkiintoinen postaus. (järkyttynyt olin jo Moskovan kentällä kerran vaikka maahan en muuten mennytkään) :) No, mutta sen jälkeen olen jo venäjän kieltäkin opetellut, että voisin nykyään jo Pectopahit ja muut löytää etten nälkään kuolisi. Itselläkin on haaveissa tosiaan päästä käymään..

    Ihanan tunnelmallisia nuo ravintolakuvat, ja mikä upea kirkko kultaisine sipulikupoleineen..*huoh* ps. maatuskat rokkaa. Itselläni on lähi-idästä paikallinen maatuska huntuineen :)

    VastaaPoista
  4. Oi miten hienoja ja tunnelmallisia kuvia! Mä olen käynyt vain Pietarissa ja tykkäsin kovasti niin on kiva lukea ja katsella kuviasi Moskovasta!

    VastaaPoista
  5. Tusla: pääosin se sellainen olikin, mutta hyvässä seurassa ja positiivisella mielellä kaikki menee! rakastan nähdä uusia asioita ja paikkoja, joten silmät suurina kuljin tuolla kylmyydessä. liikkuminen ja ravintoloissa käyminen tuntui huippuhelpolta ilman lapsia.

    anonyymi: kiva että oli luettavaa ja katsottavaa. illalla tätä tulee toisen postauksen verran. kyllä minä suosittelen käymään, ehdottomasti.

    risulinna:itsekin olen ollut pitkään kiinnostunut lähtemään Venäjälle, mutta Pastapää ei yhtään. Nyt kuitenkin pääsin näin, mikä oli aivan loistavaa! katedraali on Kremlissä. luimme jostain matkan aikana että maatuskat ovat alunperin japanilainen perinne. Venäläiset ovat vasta 1800-luvulla alkaneet tehdä siitä omaa juttuaan.

    VastaaPoista
  6. Rossana: kiitos! muakin kiinnostaisi tuo Pietari, mutta laivamatka sinne ei. Sain kauhean kammon laivoja kohtaan kun viime vuonna näihin aikoihin tulimme takaisin Suomeen Saksasta laivalla. Junalla tietysti voisi puksutella.

    VastaaPoista
  7. Ihana lukea Moskovan matkatarinaa kaikkine huomioineen. Odotan innolla illan jatko-osaa :)

    Itse en ole käynyt siellä suunnassa kuin Viipurissa ja rajantakaisessa Karjalassa, joten nämä Venäjän suurkaupungit kiinnostavat kovasti tulevana matkakohteena. Minä vuonna se tapahtuu on täysin avoinna, joten siihen asti on mukava kokea muiden silmin ja sanoin.
    Petra

    VastaaPoista
  8. kiva että tekstistä on iloa sinullekin Petra!

    ei muuten tullut vastaan sitä punaista currytahnaa jota lupasin tuoda teille. teidän täytyy lähteä siis itse metsästämään joko Köpiksestä tai Moskovasta ;). suosittelen molempia!

    VastaaPoista
  9. Juu, tai sitten Thaimaahan. Köpis ja Moskova olis kyllä uusia kohteita. Kiitoksia kuitenkin muistamisesta! :)

    VastaaPoista
  10. Onpa mahtavat Moskova-postaukset! Näyttää siltä, että osasit(te) ottaa ilon ja oikeat asiat sieltä irti :-) Itse en ole noin luksuspaikassa koskaan siellä syönytkään, kuin tuo hienoin. Muutenhan siellä on joka lähtöön kuppilaa. Voi vitsi, seuraavaksi sitten Pietariin, eiks!

    VastaaPoista
  11. ylimuulos: hauskaa meillä oli! henkilökohtaisesti nautin suuresti laulaa Gorgi-parkin lavalla "Wind of Change":a ;). nautin suuresti kyllä ruuastakin. oleminen ja liikkuminen oli huippuhelppoa kun muksut olivat kotona.

    Pietari kieltämättä kiinnostais.

    VastaaPoista
  12. http://www.microgiving.com/profile/cipro ciprofloxacina lactancia
    http://www.microgiving.com/profile/amoxicillin buy amoxicillin no prescription fda checked pharmacy
    http://www.xing.com/profile/Danka_Clar online drugstore 24
    http://www.microgiving.com/profile/pharmacy online drugstore new york
    http://www.microgiving.com/profile/tadacip online pharmacy
    http://www.microgiving.com/profile/apothecary online pharmacy
    http://www.microgiving.com/profile/kaufen-cialis online drugstore uk
    http://www.freewebs.com/tadalafil-kaufen/ online drugstore england
    http://www.freewebs.com/apotheke-pille/ online pharmacy western australia

    VastaaPoista
  13. http://biaxin-buy.webs.com/ buy clarithromycin online uk
    http://sustiva-efavirenz.webs.com/ buy Efavirenz 600 mg online
    http://asacol-mesalamine.webs.com/ order pentasa online
    http://www.freewebs.com/pentasa-mesalamine/ buy Lialda

    VastaaPoista
  14. To ensure your vehicle store shopping approach generate the ideal selection for your family consider very carefully relating to your traveling and lifestyle habits. Purposely considering the kind of use the car is likely to get can help you select the right one. Failing to maintain variables like energy-performance or hauling capability in your mind while store shopping can make you obtain something that winds up simply being impractical for your day-to-day needs. [url=http://www.x21w12w21.info]Heukuk8ily[/url]

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat