Sivut

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Mansikkainen täytekakku 2-vuotiaalle

Olemme molemmat Pastapään kanssa surkeita täytekakkupohjan tekijöitä. Niille tapahtuu aina jotain kummallista: lässähtävät, räjähtävät, kovettuvat, plösähtävät...you name it, we´ve seen it! Mutta nyt on maailma kirkastunut täytekakkujenkin suhteen! Kinuskikissan sivuilta löytyi meinaten helppo ja jo kaksi kertaa huippuhyvin onnistunut kakkupohja. Blogissa on myös kädestäpitäen talutettu läpi kakun tekemisen koukeroiden (joka ei nyt niin koukeroista ole, mutta...) oikein kuvien kera.

Vaniljaisen mansikkainen täytekin on Kinuskikissan blogista. Se on oikein maistuva! Epäilin aluksi tuoko yksi kerros kakun väliin tarpeeksi makeutta ja kosteutta, mutta kyllä se toi.
Kakkupohja tehtiin synttäreitä edeltävänä päivänä, kostutettiin ja täytettiin samana iltana hyytymään. Koristelu hoidettiin syömispäivänä.

KAKKUPOHJA
:

5 munaa (huoneenlämpöisiä!)
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

175 astetta, alatasolla 40 min

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija n. 24-26 cm).
2. Ota esille kaksi saman kokoista lasia.
3. Riko munat toiseen lasiin.
4. Kaada toiseen lasiin saman verran sokeria.
5. Kaada sokeri kulhoon.
6. Mittaa tyhjentämääsi lasiin edelleen munien kanssa yhtä paljon jauhoja. Jauhojen suhde on seuraava: 50-75 % vehnäjauhoja ja loput perunajauhoja. Laita päälle 2 tl leivinjauhetta ja sekoita lusikalla jauhot keskenään.
7. Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa hyväksi vaahdoksi. Vaahto on riittävän kovaa, kun vatkaimella tiputtamasi kuvio jää hetkeksi pinnalle näkymään.
8. Siivilöi jauhot munavaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen. Tee sekoittaminen varovaisesti: hidas liike ja nuolijan liikuttaminen mahdollisimman vaakatasossa.
9. Kaada vuokaan ja hölskytä pari kertaa ylös alas (ilmakuplat pois).
10. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 min. Joudut todennäköisesti laittamaan päälle tina- tai leivinpaperin pinnan tummumisen takia. Yritä kuitenkin odottaa 15-20 minuuttia, jotta pohja olisi hieman kypsynyt eikä lässähtäisi uunin avaamisesta niin helposti.
11. Kakku on valmis, kun se on hieman irronnut vuoan reunoista. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.


KOSTUTUS

Käytä tällaiseen 5 munan pohjaan kostuketta n. 2 - 2 ½ dl.
Meillä laitettiin nyt pakastemansikoista valutettua mansikkamehua.

VANILJAINEN MANSIKKATÄYTE
mansikoita
2 liivatetta
1 valkuainen
100 g tuorejuustoa
¾ dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 dl kermaa
1 dl maitoa
½ vaniljatanko (2 tl vaniljasokeria)

Leikkaa mansikat siivuiksi ja asettele ne kostutetun pohjan päälle. Itse otin mansikat pakkasesta. Annoin mansikkapalojen valua siivilän päällä aikansa, jotta liika kosteus tuli pois. Näin saatiin siivilän alla olevaan kippoon myös kakun kostutusmehut.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Sekoita vatkaimella joukkoon tuorejuusto.
Mittaa kattilaan sokeri ja perunajauhot ja sekoita ne keskenään. Lisää joukkoon kerma ja maito. Halkaise vaniljatanko ja laita puolikkaat kattilaan. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Poista sitten vaniljatangon puolikkaat. Sulata liivatelehdet kuumaan kiisseliin. Jäähdytä hetki.
Kaada kiisseli valkuais-tuorejuustoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi (tarvittaessa vatkainta hyödyntäen).
Kaada täyte mansikoiden päälle. Hyydytä jääkaapissa.

RUNSAS KERMAVAAHTOKUORRUTUS
3 dl kuohukermaa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan
Vispaa kerma ja mausta välillä maistellen.

KORISTELU
sta meillä vastasivat pian 5-vuotias poikamme ja itse päivänsankari, 2-vuotta täyttänyt tyttäremme. Kermavaahdon päälle aseteltiin tarkasti ja välillä tiukasti upottaen ranskanpastilleja ja suklaisia munia. Upea tuli, kuinkas muuten!

10 kommenttia:

  1. Paljon onnea päivänsankarille ja hienosti on kakku koristeltu!Kinuskikissan blogiin olen minäkin usein turvautunut..

    VastaaPoista
  2. Onnea sankarille. Hienosti koristeltu kakku <3

    VastaaPoista
  3. Heipä hei! Olen jo pitkään seuraillut blogianne ja nyt uskaltauduin avaamaan omani. :) Linkitin bloginne yhdeksi suosikeistani.

    VastaaPoista
  4. Yaelian ja Tsajut: kiitos, onnittelut on välitetty 2-vuotiaalle Rinsessalle :)

    Yaelian: Kinuskikissan blogi on kyllä niin selkeä, että ohjeilla on helppolähteä liikkeelle

    Tsajut: minäkin tykkäsin koristelusta kovasti. oli jotenkin liikuttavaa seurata sisarusten työskentelyä ja iloa onnistumisestaan. varsinkin ylimmäinen foto kuvaa hyvin lopputulosta<3

    Dea: oi miten hauskaa saada lisää ruokablogeja - tervetuloa vaan joukkoomme! itsekin olemme aika uutukaisia. tämä on kovasti innostavaa hommaa!

    ompas hienoa että lukeudumme suosikkienne joukkooon - kiitos kaunis siitä! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvää synttäriä prinsessakaimalle!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut sankarille miunkin puolesta! Hienot on koristelut ;)

    VastaaPoista
  7. Insanity_: kiitos kovasti, kerrotaan. Juu, eikös olekin vaan hienot!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut täältäkin päivänsankarille! Ja itse koristeltu kakku on se kaikkein hienoin.

    VastaaPoista
  9. Ketturouva: kiitosta kovasti! On se hieno! itsellekin on helppoa kun ei tarvitse miettiä mitä koristeita laittaisi - lasten luovuus paikkaa omia tyhjiä ajatuksia ja taidon puutetta.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat