Sivut

tiistai 13. lokakuuta 2009

Julie, Julia ja Juuri

Kävimme Raunan kanssa sunnuntaina leffassa katsomassa monien kehuman Julie&Julia. Leffa oli oikein viihdyttävä ja Meryl Streep tosiaan aivan hurmaava. Huomasin minun ja Raunan nauravan välillä ääneen eri kohdissa kuin muut, johtuu sitten mistä johtuu. Ennen leffaa kävimme vielä mukillisilla elokuvan nähneiden Jytiksen ja Marin kanssa, joten meillä oli leffaan hyvät pohjat. He esimerkiksi korostivat että nälkäisenä ei kannata mennä.

Elokuvan jälkeen suuntasimme syömään molemmille uuteen tuttavuuteen, Ravintola Juureen. Kiinnostus kyseistä ravintolaa kohtaan heräsi omalta kohdaltani jo Villiyrttitapahtumassa, jossa asiantuntijana oli mukana myös Juuren keittiöpäällikkö Antti Ahokas. Hän kertoi itsekin keräävänsä ravintolaan villivihanneksia.

Juuri oli aika pieni ja tyylikkään sympaattinen. Tarjoilu oli asiallisen kohteliasta. Itse otin alkuun olkien päällä kypsennettyä mäkimeirami-munajuustoa. Ihanaa! Lautaselle pirskotettu sormisuola kruunasi pehmeän juuston.
Rauna valitsi sapaksista tuoremakkalaa á la Juuri ja vodkasinappia. Kehuja kuului pöydän toiselta puolen.

Molempia kutkutti sama pääruoka-annos: tattiöljyssä paistettua luomukaritsakotlettia, ankanmaksaterriiniä, juuripersilja- perunavoita ja savuluukastiketta. Aivan loistava yhdistelmä ja annoskokokin juuri sopiva. Kotletti oli suussasulavaa!

Meidän ei pitänyt sortua jälkkäreihin, mutta kas kummaa niin kävi. Oma valintani osui omena- kaarnikkapiiraaseen karpalovaahdolla. Vaahdoista en välitä koskaan, joten siitä en osaa sen enempää sanoa. Piirakka oli ihan ok, muttei mikään kummoinen elämys. En myöskään välittänyt balsamico-tyyppisestä kastikkeesta tässä yhteydessä. Kanervankukat lautasella sen sijaan saivat minut hymyilemään - tykkään niistä kotona kovasti itsekin annosten koristeena.

Raunan mielestä kutunrahkalla maustettu uunijäätelö mustikkamarengilla oli turhan makea.

Kokonaisuutena ilta oli aivan ihana ja ravintolakokemus erillisenä vähintäänkin hyvä. Palaan varmasti toistekin Juureen, sillä ainakin pintasavustettu villiporon sydän, naurislepuska ja grillattu villisian kylki jäivät kummittelemaan mieleen. Joskus voisi ottaa vaikka pullon kuohuvaa ja paljon erilaisia sapaksia. Suosittelen lämpimästi!

15 kommenttia:

  1. Kuulostipa mukavalta illalta,hyvä leffa ja hyvä ateria.Kauniin näköisiä annoksi Juuressa.

    VastaaPoista
  2. No huh! Harmi, ettei oma talous sallinut tuota elämystä. Ihan mielettömiä ruokia!

    VastaaPoista
  3. mmm, ihanan kuuloista. Kun tulee talvi ja kotiviikonloput, täytyy raahata V juureen. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla että tykkäsitte leffasta! Ja Juurihan vaikuttaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta, ens kerralla määki tuun :)

    VastaaPoista
  5. Ruuat oli kyllä hyviä ja kauniita. Suomalaista vähän erilailla. Tuonne veisin kyllä mieluusti vaikka ulkomaalaisiakin vieraita maistamaan suomalaisia makuja.

    Jytis, olispa kiva saadakin sut matkaan!

    VastaaPoista
  6. Se poronsydän on muuten ihan käsittämättömän hyvää!
    Harmi kun en päässyt mukaan. :(

    VastaaPoista
  7. Juuressa oli lämpimän syksyinen tunnelma, tyylikkäällä ja samalla kotoisella tavalla. Menisin toistekin. Nyt käytettiin hyödyksi Akateemisen myymää Eat Helsinki -kirjasta, jolla saa 11 ravintolassa kaksi pääruoka-annosta yhden hinnalla. Mukana Juuren lisäksi mm. Sasso ja Mecca.

    Leffa oli myös kiva, ei mikään vuoden mestariteos, mutta erityisesti osuvassa seurassa hauska ja muutenkin melkeinpä pakollinen katsottava. Julia Childista saisi ihan oman elokuvankin, kiinnostava tarina ja hauska huumorintaju.

    Kiitos Merituuli seurasta! Oli todella hauska päästä leffan jälkeen juttelemaan. Kiva oli myös nähdä lyhyesti Maria ja Jytistä, ens kerralla sitten pidempään. :)

    VastaaPoista
  8. Leffaa katsoessa tuli NÄLKÄ! Me suuntasimme Belgeen syömään simpukoita :-)

    VastaaPoista
  9. Rauna: kiitos itsellesi! oli tosi mukava nähdä! se kävely ruuan päälle teki erityisen hyvää ;)

    Välispiikki: no niin tuli. ei varmasti huono valinta tuo Belgekään. me kävimme siellä mukillisilla.

    VastaaPoista
  10. Veera:uskon- kuulostaa siltä! ens kerralla tuut sitten sinäkin!

    VastaaPoista
  11. Nyt on pakko mainostaa, että ravintola Lyon tarjoaa menua "a´la Julia & Julie" muistaakseni joulukuun loppuun asti. Itse elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta kävin eilen nauttimassa tuon menun, ja se oli LOISTAVA! Varsinkin pääruoan "Sole Meunier" oli jotain sanoinkuvaamattoman hyvää; se jätti meikäläisen suupaltinkin aivan sanattomaksi! Keittiömestari sai aimo aplodit tullessaan kertomaan syömistämme ruoista!

    Suosittelen lämpimästi, menun viinitkin on todella oivasti valittu!

    VastaaPoista
  12. Inez: kiitos vinkistä! olisikin aika hyvä paketti mennä ensin leffaan ja sitten nauttia tuo menu, vaikka ei meidän Juuri-keikassakaan mitään vikaa ollut.

    VastaaPoista
  13. Oletko muuten huomannut, että vuoden 2010 EatHelsinki on myynnissä. Itse kävi jo noutamassa omani kun sain vihiä blogistasi.;-)

    VastaaPoista
  14. juu huomasin, mutta kiitos vaan vinkistä Anonyymi! mietin kannattaako se ostaa kun pääsemme yliharvoin ravintolaan syömään, mutta ehkä se kannustaisi järjestämään noita reissuja enemmän - mikä ei olisi lainkaan huono.

    VastaaPoista
  15. kyse on siis tästä http://www.eateurope.eu/eathelsinki/

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat