Papusipulilisäke Libanonista

Libanonissa emme ole koskaan käyneet ja Farougekin on ollut vain haaveissa. Silti -tai ehkä siksi- lainasin kirjastosta Maggie Lindholmin ja Marja Lindforsin keittokirjan "Libanonin makuja". Reseptiannista päällimmäisenä jäi mieleen yllätyksellinen tutunomaisuus - ajattelin että eteeni avautuisi paljon vaikeastisaatavia raaka-aineita.

Kokeiluun pääsi resepti "Vihreitä papuja sipulin kera", muokattuna. Oli ihan superhyvä lisuke grillatulle lampaalle, vaikka kirjassa se kehotetaankin nauttimaan leivän päällä tomaatin kera. Reseptin taika piilee runsaassa öljyn käytössä, sipulin ja papujen makuyhdistelmässä sekä maustepippurin tuoksussa.

NEULAPAPUJA JA SIPULIA

300 g neulapapuja

4 valkosipulinkynttä

2 sipulia

½ tl suolaa

½ dl öljyä

10 maustepippuria murskattuna

mustapippuria

punasipuli

Huuhtele pavut ja leikkaa niistä kannat ja päät pois. Puolita. Tai sitten vaan otat tavallamme papupussin pakkasesta.

Leikkaa sipulit puolirinkuloiksi. Pilko valkosipulinkynnet.

Lorauta pannulle suuri määrä öljyä ja ruskista sipuleita siinä. Murskaa maustepippurit morttelissa. Lisää mausteet. Paista aika kuumalla 5 minuuttia. Lisää (jäiset tai putsatut) pavut. Anna hautua pienellä lämmöllä reipas puoli tuntia välillä sekoittaen.

Pilko punasipulit puolirinkuloiksi.

Ota pannu pois liedeltä, pyöräytä sekaan raa'at punasipulit ja laita tarjolle.

Venetsian munkit eli Fritole venessiane ja kysymyksiä paakarimaakareille

Näitä munkkeja Venetsiassa tarjotaan karnevaalien aikaa helmikuussa. Jukan herkkua ovat zabaione-täytetyt, me muut tykkäämme ihan täyttämättömistä munkeista. Herkut sisältävät hiivaisen taikinan lisäksi kuivattuja hedelmiä, joita on ensin lillutettu grappassa. Grappa taas on paikallista "pontikkaa". Karnevaalien aikana näitä munkkeja saa kaikkialta tuoreena ja ne ovat suussasulavan ihania!

Tein munkkeja nyt ensikertaa elämässäni itse tukeutuen lähinnä Nicola Tenderinin reseptiin, joka löytyy kehyksistä keittiömme seinältä. Taikinasta tuli paksu ja jouduin lisäämään siihen lähinnä näppituntumalla lisää nestettä. Tämä oli kuitenkin oma suomennosmokani: en huomannut eroa sanojen bicchierini (lasillinen) ja bicchieri (ruokalusikallinen) välillä, huolimaton kun olin. Lisäilin sitten maitoa loraus kerrallaan, kunnes arvelin taikinan olevan sopivan paksua. Vaan kun ohjeistuksen määrää katson, olisin saanut lorautella reilusti enemmän. Olisi ehkä kannattanut katsoa tämä Tenderinin englanninkielinen ohje, eikä tavata siitä taulusta sitä italiankielistä.

Nesteiden lämpötiloista ei puhuttu mitään, mutta "varmuuden vuoksi" liuotin hiivan hiukan kädenlämpöä lämpimämpään veteen. Sitruunankuorta laitoimme vain puolet ohjeistetusta ja tämä määrä oli meidän suuhumme passeli.

Lopputulos oli ihan hyvä, mutta olisi saanut olla mielestämme hiukan makeampi ja rakenteeltaan höttöisempi (jonne toivottavasti pääsemme seuraavalla kerralla ohjetta noudattamalla). Kuivattuina hedelminä meni ohjeistettujen rusinoiden lisäksi kuivattuja karpaloita ja kuivattuja luumuja silputtuina.

Kysymykset kokeneille leipurimaakareille ovatkin (toivottavasti joku ehtii vastata ennen perjantaita jolloin olisi tarkoitus ottaa homma uusiksi kekkereitä varten):

Täytyykö alkuneste (johon hiiva lisätään) lämmittää?

Ja mitä tehdään taikinalle ennen paistamista, kohotuksen päätteeksi kun ohjeessa sanotaan "work the dough well". Nyt en tehnyt mitään.

Täältä löytyy juttua enemmänkin Venetsian karnevaalinajan herkuista.

FRITOLE VENESSIANE

500 g vehnäjauhoja

2 kananmunaa

2 lasia maitoa (meillä osa kermaa)

130 g kuivattuja hedelmiä

80-100 g sokeria

40 g tuorehiivaa

2 rkl grappaa

rypsiöljyä tms. friteeraamiseen

½-1 sitruunankuori (keltainen osa raastettuna)

kanelia

vaniljaa (vaniljasokeria)

suolaa

tomusokeria valmiiden munkkien ylle

Laita kuivatut hedelmät (karpalot, rusinat, luumut) lasiin yhdessä grappan kanssa.

Yhdistä pienessä astiassa myös hiiva ja vesi.

Yhdistä kulhoon jauhot, munat, maito, sokeri, sitruunankuoriraaste, hiukan kanelia ja ripaus suolaa.

Sekoita hyvin yhteen hiiva ja grapatut hedelmät. Yhdistä jauhoihin ja sekoita pehmeäksi taikinaksi.

Peitä taikina liinalla ja anna nousta viisi tuntia.

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa 180 asteiseksi. Lämpötilan oikeaksi saamisessa auttaa huimasti digitaalinen paistomittari, jonka anturi on laitettu öljyyn mittamaan kuumuutta. Kaasuliesi on myös omiaan kun säätelet öljyn lämpötilaa sen jäähtyessä tai kuumentuessa liikaa.

Pudottele taikinapalluroita öljyn sekaan lusikalla. Kääntele välillä reikäkauhalla niin että mollukat paistuvat yltäpäältä. Paista taikinapalluroita upporasvassa kunnes ovat kauniin, syvän ruskeita. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle, joka imee munkeista turhat rasvat pois. Toista kunnes taikinakulho ammottaa tyhjyyttään.

Ripsuta hiukan jäähtyneiden munkkien ylle tomusokeria vaikkapa rikkoontuneella, mutta tähän käyttöön aivan oivallisella teesihdillä.

Vappuna munkkien kanssa sopii hörppiä simaa.

LISÄYS 1.5. Täältä löytyy toinen munkkien paistokerta, jolloin munkkien rakenne ja maku oli justihiinsa oikea ja ihana!

Tuliaisia Tokiosta

Matkalta pitää tuoda tullessa muutakin kuin kokemuksia. Elektroniikka tulee monelle mieleen ensimmäisenä pohdittaessa Japanin tuliaisia. Jotain pientä kameratarviketta tarttui minunkin matkaan. Japanista löytyy vaikka mitä ostettavaa, kuten keittiöveitsiä. Niitä on pakko hankkia! Edellisen reissun veitsi on pysynyt äärettömän terävänä, joten Japanilaiset todellakin taitavat veitsien tekemisen. Ensimmäisessä kuvassa on hiukan erikoisempia veitsiä, mihin lie käyttötarkoitukseen. Minä osuin Tsujiki kalatorin laitamilla Aritsugu nimiseen veitsikauppaan.

Pieni kauppa oli aivan täynnä mitä erilaisimpia veitsiä. Kaikki veitset hiotaan, viimeistellään ja pakataan asiakkaan tilauksesta.
Meillä oli tarve pienelle vihannesveitselle. Sitten heräteostona hakkelusveitsi, tai mikä termi tuota korkeateräistä voisikaan kuvata? Pienemmän terä on 12 cm pitkä ja isomman 17 cm.

Merituuli oli tilannut kombu merilevää, jota löytyi kuivattuna myös Tsujikin läheisyydestä. Tässä puodissa oli vaikka mitä kuivattuja elintarvikkeita.

Innolla odotan mitä tästä merilevästä koskaan tehdäänkään.

Ostoslistalla oli myös "jotain tarjoiluastioita". No siinä vasta helppo tehtävä miehelle! Päätin suunnata edelliseltä reissulta tutulle Kappabashi kadulle, josta löytyy vaikka mitä tarjoiluastioista täydelliseen ravintolan keittiölaitteistoon.

Eräästä puodista ostin pari pientä ja yhden isomman vadin. Ostamissani oli hiukan erikoinen aallotettu pinta, jonka uskoin miellyttävän Merituulia. Ja niin myös kävi.

Eräästä paikasta sain lahjaksi terässaippuan. Se kuulemma poistaa esim. kalanhajun käsistä tehokkaasti. Näitä kuulemma saa myös Suomesta, mutta en ollut aiemmin kuullutkaan tällaisista.

Pitäähän aina jotain nestemäistäkin tuoda. Sakea tottakai! Lähimarketista ostin matalahkon mutta paksun pullon. Mausta ei ole vielä mitään tietoa, mutta eiköhän se tule juotua.

Toivelistalla oli myös luomusoijaa. Harmillisesti lähes aina oli tarjolla vain Kikkoman soijaa. Tuntuu turhalta ostaa ulkomailta samaa kuin Suomesta saa. Yritin kysellä luomua ja jonkun "ecocert" pullon löysin. Todellakin sana "ecocert" oli ainoa länsimainen kirjoitus kyseisessä pullossa. Minkä lie sertin tämä pullo on saanut, mutta ostin sen kuitenkin.

Lapsille tietty toin myös tuliaiset, mutta ne olivat perus taistelurobotti- ja tuhkimosettejä, joten niistä ei sen enempää.

Tokio

Reissuni Japaniin alkoi Osakan ja Koben seudulta jatkuen Tokioon. Tokiossa oli tarkoitus olla kolme yötä, mutta Islannin tulivuoren mielestä Tokio-visiitti kannatti venyttää yhdeksään yöhön. Vuoden 2008 Tokion vierailussa tuli käytyä aika hyvin kaupunkia läpi, mutta kyllä tässä 35 miljoonan ihmisen kaupungissa riittää näkemistä ja kokemista. Edellisellä käynnillä jäi maistamatta pallokala, mutta se tuli nyt kuitattua. Tsujiki kalatorin liepeiltä löytyi koju, jossa muovinen pallokala kutsui luokseen.

Kojun edustalla oli styroxilaatikossa pari elävää pallokalaa. Tai ainakin ne näyttävät samoilta kuin wikipedian kuvassa. Japanissa käytetään pääasiassa Takifugu rubribes lajia, eli tutummin fugua.

Kojun kylmätiskissä oli tarjolla pallokalaa raakana, erilaisissa annoksissa.

Ja lämpökaapissa oli tarjolla friteerattuna. Päädyin friteerattuun maistiaiseen. Friteerattuna pallokalan liha oli aika kanamainen. Maku peittyi hiukan frittitaikinaan, mutta mielenkiintoinen maistiainen se silti oli.

Japanissa ei juurikaan törmää huonoon ruokaan. Hotellini oli Tokyo towerin ja World Trade Centerin välisessä maastossa, joten ruokakokemukset sijoittuvat pääasiassa samalle seudulle. Lähiravintolassamme oli menu englanniksi, sillä alueella on monia suurlähetystöjä ja kansainvälisisä konttoreita.

Tämän pienen ravintolan juttu oli grillivartaat. Kokki grillasi vartaita suoraan asiakkaan edessä.

Tarjolla oli ainakin kanaa, possua ja vihanneksia. Eläimistä käytetään kaikki osat, joten kokeiluun päätyi butabara (mahalaukkua ja sipulia, kuvassa vasemmalla), kashira (possunposki, kuvassa keskellä) sekä tan (kieli, kuvassa oikealla). No, onhan kotona jo maistettu kieltä ja poskea, mutta ei näin valmistettuna. Mahalaukku oli yllättävän pehmeää ja rasvaista, grillattuna varsin toimivaa. Poski oli hiukan sitkeää ja kieli taas aika samanlaista kuin kotona valmistamamme

Eräässä ravintolassa tilasimme friteerattuja kanan rustoja. Ilmeisesti kyseessä oli kokonaisessa kanassa rintafileiden välissä oleva kiilamainen luu. Hiukan se oli outoa syötävää, mutta kyllä se purressa meni murskaksi. Frittitaikina toi taas hiukan makua elämykseen. Ei tuo nyt ihan noussut hitiksi, jota olisi pakko kotona tehdä.

Suosittuja tikkuja olivat kawat, eli kanan nahat, joita sai monesta paikasta. Erittäin maukasta settiä!

Eräässä paikassa toivoimme veistä, jotta saisimme leikattua maistiaisia koko pöytäseurueelle. Tarjoilijatar toi sakset...

Moni paikka suositteli meille kalaa, eikä suotta.

Kalaa oli luonnollisesti saatavilla monessa muodossa ja montaa eri lajia, saarella kun olimme.

Joskus annokset olivat todella pieniä. Varsinkin kun halusimme kaikki maistaa kaikkea.

Sunnuntaina oli pakko käydä Harajukussa, jossa sijaitsee Yoyogi-puisto. Ennen puistoa kävin tarkastamassa nuorison suosiman muotikadun eli Takeshita Dorin, joka sijaitsee Harajukun asemalta itään. Katu oli yhtä vilkas kuin ennenkin ja täynnä mitä ihmeellisemmin pukeutuneita nuoria.

Sitten suuntasin Yoyogi-puistoon. Tarjolla oli heti alkuun ilmaisija haleja. En vielä sunnuntaina ollut niiden tarpeessa, kun matkani ei ollut siihen mennessä venynyt kuin kaksi päivää.

Puistossa olivat elvikset ja rokkarit jammailemassa, mutta bändejä ei tällä kertaa näkynyt. Ilmeisesti bändit esiintyivät jossain eri puolella kuin aiemmin. Nälkä alkoi tulla kävellessä, mutta onneksi paikalla oli grilliauto.

Autosta sai muutamalla eurolla friteerattua kanaa ja paistettua nuudelia. Todella maittava annos! Toki tarjolla oli paljon muutakin: possua, kasvisnyyttejä, ym.

Puistossa pidettiin satuhetkiä lapsille.

Olipa paikalla joku vanha viisas mieskin, jota noin parikymmenpäinen yleisö kuunteli hiiren hiljaa. Kaveri oli ilmeisen valaistunut, sillä ukko paloi puhki vaikka miten yritin kuvata.

Kiinnitin huomioni eräässä lähikaupassa perällä seisoviin miehiin. Menin katsomaan, niin mitäpä muuta miehet teki, kuin lukivat pehmopornoa sarjakuvista ja lehdistä. "Rankimmat" lehdet oli teipattu asiakkaiden harmiksi kiinni.

Jos ei pehmoporno sillä hetkellä kiinnostanut niin aina voi mennä pelihalliin. Voi sitä metelin määrää mikä näissä halleissa vallitsi.

Jäipä tältä matkalta silti jotain myös ensi kertaan, sillä edelleenkään en käynyt karaokeklubeilla, enkä yöpynyt kapselihotelleissa. Japanissa on kiva käydä, joskin mukavampaa siellä on olla vapaaehtoisesti, eikä jonkin tulivuoren takia.

Kobea Kobessa

Minun piti tehdä kuuden päivän matka Japaniin, mutta luonnonvoimat venyttivätkin matkani kahteentoista päivään.

Reissu alkoi hyvin, kun Helsingistä lensimme Osakaan, ja majoituimme Osakan naapuriin Kobeen. Molemman kaupungit kuuluvat Kansain alueeseen, mutta Kobe on osa Hyogon prefektuuria, Osaka taas Osakan prefektuuria. Hyogon prefektuurista on lähtöisin Kobe-härkä, yksi maailman kalleimmista liharuuista. Kobe-härkä on marmoroitua naudanlihaa. Naudoille syötetään parasta rehua, soitetaan Mozartin musiikkia ja niitä hierotaan käsin. Kobesta ei voi lähteä pois syömättä Kobe-härkää. Kadunvarsilla oli mainoksia tuosta herkusta, piti vaan löytää joku herkkua tarjoileva ravintola.

Päädyimme yhteen mukavaan pikku ravintolaan, jonka listalla ihan selkeästi luki Kobe-härkää. Se on tuo ympäröity laatikko vasemmalla palstalla. Meitä oli kuusi henkeä, joista yksi oli kasvissyöjä, mutta muut halusivat kokeilla Kobe-härkää. Tarjoilijatar ei ymmärtänyt englantia juuri lainkaan, ja useaan kertaan sanoimme haluavamme viisi annosta tuota herkkua. 220 g pihviannos maksoi 5900 jeniä, joka sen hetkisen kurssin mukaan oli alle 50 euroa. Oluita tuli kaikille, sen myyjä ymmärsi. Sitten hän kantoi pöytään pääannoksemme, joita pettymykseksemme tulikin vain kaksi! Mutta siinä se härkä lepäsi lautasella, valmiina eksymään suomalaisten matkaajien suihin. Liha oli valmiina annospaloina, sillä puikoilla on hiukan hankala leikellä mitään.
Mukana oli paria eri dippiä, mutta halusin ehdottomasti maistaa pelkkää lihaa. Kyllä oli klassinen musiikki ja hieronta tehnyt lihalle terää! Uskomattoman pehmeää lihaa jonka suutuntuma oli hiukan rapsahtava rasvaisuudesta johtuen. Liha oli yllättävänkin rasvainen, mutta ehkä siinä on se maun salaisuus. Annoksista riitti nyt vain noin neljä palaa per ruokailija, mutta päätimme olla tilaamatta lisää, sillä tästä sai nyt kuitenkin maistettua tuota maailmankuulua herkkua. Otimme sitten olutta hiukan enemmän… Matkustimme seuraavana päivänä bussilla ja matkan aikana meille tarjoiltiin bento eli lounasboxi. Kylmänä, mutta monipuolisia makuja sisältävänä laatikko oli ihan mukava kokemus.

Loppuviikko oli tarkoitus olla Tokiossa, joten ennen junamatkaa kävin ihastelemassa rautatieaseman ruokatarjontaa. Tarjolla oli jos minkälaista mukaan otettavaa kalaa, äyriäisiä, lihaa ja kanaa, kaikkia erilailla valmistettuna.

Tokioon matkasimme varsin sulavalinjaisella Shinkansen pikajunalla, joka parhaimmillaan taittoi taivalta noin 300 km/h. Noin 500 km:n matka kesti kolmisen tuntia, joten keskinopeus oli reipas 160 km/h. Ihan hyvä suoritus parin pysähdyksen kanssa.

Myöhemmin tarinaa Tokiosta, josta meillä on aiemminkin vuonna 2008 ollut juttua.

Sammakonreisiä sudareitten tapaan?

Lasten keittokirja-arvioinnit jatkuvat, vaikka alkuinnoituksena toiminut kummitytön syntymäpäivä oli ja meni. Joulu on kuitenkin tuloillaan, joten siihen tähdätään seuraavaksi. Emme nimittäin törmänneet sopivanoloiseen kirjaan ennen tytön kekkereitä.

Nyt olemme löytäneet kuitenkin varteenotettavan vaihtoehdon, mitä en kannen perusteella olisi ikinä uskonut. Kyseessä on "Sudenpentujen käsikirja - Nyt kokkaamaan!". Teksti on alunperin Jean-Pierre Bernierin ja Marianne Comollin, suomeksi tekstin on naputtanut Ilkka Rekiaro. Kirja sisältää taattua Disney-kuvitusta Fernando Güellin kynästä.

Sudenpennut jakelevat kirjassa vinkkejä ruokaan ja ruuanlaittoon liittyen. Aiheet liikkuvat ongen tekemisestä ja puutarhanhoidosta tyylikkääseen tarjoiluun.

Opuksesta löytyy 26 reseptiä, jotka eivät olekaan sitä perinteistä lihapullaspagetti- tai voileipälinjaa. Esimerkkinä kirjan ohjeista mainittakoon "Sammakonreidet Provencen tapaan", "Kantoninriisi", "Nokkoskeitto" ja "Suklaakonvehdit". Itse ajattelin kokeilla ainakin "Sokeroituja kukkia" kakunkoristeeksi.

Sudenpennut selostavat kirjassa tiiviisti, lapselle helposti uppoavasa muodossa asiaa mm. ruuanlaiton historiasta, terveellisestä syömisestä, keittiöistä ympäri maailman ja vaikkapa pöytätavoista.

Uskon vakaasti, että kirja voisi innostaa ruuan ja kokkailun maailmaan monen ikäisiä lapsia. Selkeä, mutta monipuolinen sisältö tarjoaa aikuisellekin mielenkiintoista, uutta luettavaa. Vai kuinka moni on tietoinen mitä Theban kuningas Amfitryon söi juhla-aterialla tai että kymmenen senttiä pitkä mansonja-perhosentoukka on herkkua Etelä-Afrikassa.

Ehdottomasti tutustumisenarvoinen kirja, joka mennee myös ostoslistalle.

Aikaisemmat lasten keittokirjavertailut löytyvät näiden linkkien takaa:

Muumimamman keittokirja lasten keittokirjavertailussa

"Tämä on hyvää!" lasten keittokirjavertailussa

Lasten keittokirja-arvioinnit jatkuvat prinsessojen ja merirosvojen voimin

Pieni talo Preerialla - Lauran keittokirja

Pikaruokaa arjen keskelle mausta tinkimättä

Tässä annoksessa ei ole juurikaan uutuusarvoa. Se vain oli niin upean värinen ja makuinen, että halusin jakaa sen kanssanne.

Piffeihin sain upotettua loput punajuurisoseesta, jota tein alunperin muffinsseja varten. Muuten jauhelihapitoisten möllyköitten kanssa edettiin simppelillä munia ja suolaa lihan sekaan tyylillä pannulla öljyssä paistaen. Fenkolinsiemenet ovat nykyään ihan ehdoton lisä, kun niitä kerran PrinsessaVeeran ehdotuksesta tuli kokeiltua. Niitä siis lisättiin nytkin morttelinuijimisen jälkeen.

Pihvit asetettiin lautaselle pinaatin ja jäävauorisalaattien ylle, kun vifferkäisille ensin oli loroteltu balsamicoa.

Makukokonaisuuden kruunasi kypsennetyt valkoiset parsat, joille vuolin hiukan voita ja ripsin suolankukkia. Pidän enemmän vihreiden parsojen ulkonäöstä, mutta päädyin kaupan valkovoittoisen valikoiman vuoksi näihin. Lilat nuput ovat kyllä yliherkät, jos tarkemmin katsoo.

Kaikki tämä oli alta vartissa valmis, kun punajuurisose odotti jo valmiina jääkaapissa.