Sivut

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Mitä Siskot edellä, sitä Sipulit perässä (eli tahmahännät)

Otsikko sen jo kertoo. Olemme enemmän kuin kerran lähiaikoina inspiroituneet tekemiseen asti Nellen touhuista. Tykkään kovasti siitä miten taitava kotikokki loihtii (ainakin meillä)vähemmän käytetyistä ruhonosista taivaallista ruokaa. Tässä loistoesimerkki.

Resepti sisältää häränhäntiä. Meidän naudan luiset lihapalat olivat kovin erikokoisia kuin Nellen, nimittäin 1,5 kiloon mahtui 11 palaa neitokaisen neljään verrattuna.

Reseptin jujuna on padassa muhimisen jälkeen laittaa häntäpalat kasariin liedelle ja siivilöidä liemi perään. Tätä lientä sitten nostellaan lihojen päälle, kun se poristessaan samalla myös tiivistyy. Lihojen ylle muodostuu ihanan tahmainen "kastike". Lautasliinat on syytä kattaa pöytään, sillä meillä ainakin keskenään syötäessä lihapalat päätyivät lopulta sormiotteeseen, jotta kaikki ihanuus saatiin vatsaan asti.

Reseptimme poikkeavat pikkuruisesti toisistaan, lähinnä kaapin sisällön vuoksi. Osan punaviinistä ja balsamicon sekä balsamicosiirapin voi korvata portviinillä. Kannattaa kurkata tästä tarkemmin Siskot kokkaa -blogiin.

TAHMAHÄRÄNHÄNTIÄ
(n. neljälle, lisäkkeestä riippuen)

1,5 kg häränhäntiä
2 isoa sipulia
2 porkkanaa
1 paprika
140g paketti pekonikuutioita
3 dl punaviiniä
0,5dl balsamicosiirappia
0,5dl punaista balsamicoa
1 iso rosmariinioksa
2 laakerinlehteä
2 valkosipulinkynttä rikottuna
1 iso tuore timjamivarpu
1 lihaliemikuutio
1 kanaliemikuutio
7,5dl vettä

Suolaa ja pippuroi huoneenlämpöiset häränhännät. Laita pataan öljyä ja kuumenna se. Ruskista sitten häränhäntiä joka puolelta kauniin värisiksi padassa. Nosta hännät syrjään odottamaan.

Lisää pataan sen jälkeen suurehkoiksi paloiksi pilkottu porkkana, sipulilohkot, paprika ja pekonikuutiot. Paista n. 1-2 minuuttia, kunnes sipuli kuullottuu ja pekoni antaa rasvaansa kasviksille.Laita sitten häränhännät takaisin pataan vihannesten päälle ja kaada sekaan viini, balsamicosiirappi ja balsamico. Kiehuta pataa n. 2 min kovalla tulella.

Madalla sitten lämpöä ja lisää yrtit, valkosipuli ja kana- sekä lihaliemikuutiot ja vettä.

Laita uuniin 175 asteeseen ja kypsennä häränhäntiä n. 3 tuntia, kunnes liha irtoaa luusta melkein itsestään.

Nosta sitten häränhäntäpalat isoon kasariin ja siivilöi liemi mukaan. Keitä lientä kasaan. Nostele samalla jatkuvasti lientä kauhalla häränhäntien päälle. Vähitellen liemestä muodostuu vähän siirappimainen kastike, joka valuu kauniisti häntien päältä. Tähän menee palttiarallaa vartin verran.
Meillä lihat syötiin rosmariinivoissa paistettujen perunoiden kanssa, joiden joukkoon sekautimme paiston loppuvaiheessa omppupaloja lämpiämään. Lopuksi lisäsimme vielä raakoja, ohuita punasipulirenkaan puolikkaita.

4 kommenttia:

  1. Mutta hei, aivan loistavan näköinen lopputulos - tosi kivaa luettavaa :) Ja joo, meilläkin pöytään kannettiin jossain vaiheessa rulla talouspaperia, nuo luut imeskeltiin viimeiseen pisaraan asti.

    Minä tykkäsin hurjasti siitä alkuperäisen reseptin ideasta, että paistoliemi konsentroidaan glaceksi. Näpärää ja ihan erilainen tulos kuin normaalissa pataruuassa :)

    VastaaPoista
  2. kyllä! tiivistyneen paistoliemellä valelu tahmaksi lihan päälle on loistojuttu - nam! kiitos hienosta reseptistä - taas! :)

    VastaaPoista
  3. Kävin juuri jättämässä kehut ohjeesta kokkaavien siskojenkin sivuille. Tehtiin näitä lauantaina ja tuli ihan järjettömän hyviä!!!

    VastaaPoista
  4. Minuakin himottaisi nämä häntäpalat nyt...!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat