Sivut

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Joulunodotusta ja glögiä, myös kuohuvana

Saimme tuossa taannoin muutaman muunkin blogin tavoin Helsingin Sanomien Ruokatortain Joulu-kirjan. Postilähetys oli oikein mieluinen, sillä olin harkinnut myös ostavani kyseisen opuksen.

Ruokatorstai-kirja on ollut meillä hyvin käytetty, joten odotukset tätäkin teosta kohtaan olivat korkealla.  Emmekä pettyneet. Kuten Ruokatorstaissa, tässäkin ohjeet on julkaistu Helsingin Sanomissa aiemmin. Ruokatorstain Joulusta löytyy ihan tavallisia, mutta myös uudenmoisia virityksiä joulupöytään. Vaikka monet ohjeet löytyvätkin netistä, on kirjalla minusta silti paikkansa. Sen kanssa voi käpertyä sohvan nurkkaan lukulampun alle mutustellemaan suklaata ja nautiskelemaan jo etukäteen Joulun tunnelmasta ja mauista.

Ihan ensimmäiseksi innostuin tästä kylmäsavulohilautasesta sen kauneuden vuoksi. Kalaviipaleiden välissä on omenaista punajuurisalaattia, johon on sekoitettu myös joululimppua.

Ruokatorstain Joulu sisältää ohjeita myös epäjouluisiinkin tunnelmiin. Voisin kuvitella tekeväni esimerkiksi näitä maustepippurisia ja neilikkaisia karitsanpotkia joskus viikonloppuvieraille.

Jos joulua kokoontuisi juhlimaan suurempi porukka, voisin hyvinkin nostaa tarjolle upean näyttävän Jouluisen pavlovan. Joka tapauksessa kakun kohdalla esitelty vinkki jäältä vaikuttaviin sokerikoristeisiin pistetään korvan taa.

Yksi asia, joka minua kirjassa häiritsee, on se ettei kaikkien juttujen kohdalla ole kerrottu reseptien tai tekijöiden nimeä. Alkusanoissa on toki mainittu avustavien henkilöiden käytöstä ja lopussa kiitelty, mutta mieluusti olisin nähnyt ne sijoitettuna reseptien tai kuvien yhteyteen. Esimerkiksi taidokkaat piparikoristelut kannen kuvia myöten on tehnyt Mansikkamäen Ebe.

Eilen testiin meillä meni kirjasta punaviiniglögi . Jo toisella kerralla onnistuin saamaan aikaan juoman. Ensimmäisellä kerralla poltin alkuliemet pohjaan. Koska appelsiini oli unohtunut kauppaan, tuli glögistä aika tavanomaista.
Kirjan ohjeiden mukaan tekaisin syntyneestä glögistä kuohuvan alkujuoman. Kaadoin lasiin noin 6 teelusikallista glögiä ja päälle kylmää kuohuviiniä. Meillä kuohuvaa edusti Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Oiva Skumppa, joka on valmistettu shampanjahiivalla. Meni tähän tarkoitukseen hyvin.

Minusta kuohuglögillä oli oikein passelia aloittaa jutustelu tuttujen vieraidemme kanssa, varsinkin kun suolapalalautaselta sai napsia yltiöhyviä voitaikinaisia paloja. Mutta noista syötävistä lisää ensi kerralla.

5 kommenttia:

  1. Merituuli; toivottavasti teet noita potkia, jotta minkin saan ohjeen! :) Ne jäivät minunkin silmiini ihan lähtemättömänä kun kirjaasi selasin. Olivat ihanan näköisiä! :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä minä niitä joku päivä varmasti teen. Siihen asti resepti löytyy Hesarin nettisivuilta, tekstistä löytyvän linkin takaa :).

    VastaaPoista
  3. Merituuli: oOo... Mahtavaa! :) Vähänkö kokeilen joku kaunis päivä :) Jotenkin toisella koneella, tuo linkki ei näkynyt. Mutta joo, hieno juttu :)

    VastaaPoista
  4. Miksiköhän ei näkynyt. tai no, ihan sama, en minä/me sille kuitetaan mitään osata tehdä :).

    Vähänkö mäkin teen joku päivä - tai sit voit kutsua meidät maistamaan ;)

    VastaaPoista
  5. Mä luulen, että kun toi linkki on käyty, eli jäänyt selaimen muistiin niin sitten se muuttuu muun tekstin väriseksi. Toisen koneen välimuistiin se ei ollut jäänyt ja sitten näkyi ihan hyvin. Saattoi olla rakas mieheni, kun oli jo käynyt kurkkimassa juttua... :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat