Sivut

torstai 17. helmikuuta 2011

Fenkoli on kalan kaveri

Mitäs siihen runoilemaan sen enempiä. Fenkoli on kalan kaveri. Ja me sekä fenkolin että kalan.

Ohje on Maarit Enkovaara-Astraldin "Intohimona Italia"-kirjasta.

HAUDUTETUT FENKOLIT
Finocchi brasati
4 annosta

8 pientä/ 6 suurehkoa fenkolia (noin 1,5 kg)
4 rkl oliiviöljyä
5 dl kanalientä
1 rkl fenkolinsiemeniä
suolaa
(hiukan) parmesaanilastuja
1 tomaatti

Puhdista fenkolit, poista varsiosat ja uloimmat kovat suojuslehdet. Kirjassa vinkataan, että fenkoleita on hyvä liottaa kymmenisen minuuttia kylmässä vedessä; näin kasvin sisään mahdollisesti jäänyt multa lähtee pois. Leikkaa isot fenkolit kuuteen, pienet neljään osaan.

Lämmitä oliiviöljy pannussa ja ruskista fenkolinlohkoja 3-4 minuuttia molemmilta puolilta. Kun lohkot ovat hiukan ruskistuneet, kaada kanaliemi niiden päälle. Ripottele fenkolinsiemenet joukkoon, mausta kevyesti suolalla ja hauduta noin 30 minuuttia erittäin miedolla lämmöllä. Peitä pannu aluksi kannella.

Fenkolinlohkojen tulee olla kypsiä, mutta pysyä silti koossa. Keitinnesteen on tarkoitus muodostaa kastike, vihannesten ei kuulu uida liemessä. Haihduta liika neste lopuksi ennen ilman kantta.

Suikaloi tomaatti ja kypsennä se nopeasti kuumalla pannulla. Lisää tomaattisuikaleet fenkolien sekaan. Tarkista suola.
Tässä vaiheessa me siirsimme fenkolit juuri uunista tulleen täytetyn nieriän viereen. Vuole päälle parmesaanilastuja. Meillä myös lisävärinä lastemme herkkuja, keitettyjä porkkanoita. Lisäsin sekaan mauksi ja koristukseksi myös fenkolin "huituvat".

14 kommenttia:

  1. Tuo täytetty nieriä oli varmaankin jumalaisen makuista..Fenkoli on nyt juuri tosi edullista täällä,mutta käytän sitä tosi harvoin.Ollessani Suomessa ystävä teki ihanaa fenkoli-juustopaistosta,ja kun se aniksen maku on siitä poissa,niin kyllä se mullekin kelpaa.

    VastaaPoista
  2. Yhdyn otsikkoon. Äitini toi juuri eilen mulle Sikken ohjelman mukaan valmistamaansa kalakeittoa joka oli jumalaista. Lohta, kuhaa, fenkolia ja rakuunaa...

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Täytetty nieriä oli kyllä hyvää. Piti tehdä tänäkin viikonloppuna vieraille, mutta ans kattoo miten vierailujen käy sillä tyttäremme on valvonut korvakipujen kanssa aamuviidestä :(.

    Minä kyllä tykkään fenkolin aniksen mausta! Miten sen saa pois? piiiiiitkään hauduttamalla tai vahvasti maustamallako?

    Nanna: Äitisi tuoma keitto kuulostaa kyllä hurjan hyvältä! Rakuuna varmaan kruunaa koko homman.

    VastaaPoista
  4. Meillä fenkoli on jo todettu karitsan kaveriksi, mutta mikä ettei sitä voisi tosiaan kalankin kanssa laittaa. Pitääpä kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Kettufrouva: Kappas, en olisi itse tullut ensimmöiseksi yhdistäneeksi. Miten karitsa on tuolloin maustettu?

    VastaaPoista
  6. Herkuttelin Hereford-naudanpihvillä kera fenkolin ja herkkusienien, nam! Maistui sekin pari loistavasti. Tykkään fenkoli-retiisisalaatistakin sellaisenaan (ala Jamie Oliver) :)

    Kiva kun muistutit fenkolista, en ole itse aiemmin sitä paistanut ruuan seuraksi.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa oikein hyvältä Piia!
    Millainen tuo salaatti on?

    VastaaPoista
  8. Salaatti löytyy alaston kokki-kirjasta, yksinkertaisuudessaan: retiisi siivutetaan ohueksi siivuiksi, fenkolista irroitetaan ylimmät lehdet, puolitetaan, leikataan mahdollisimman ohueksi siivuiksi, säästetään "tupsut". Kummatkin upotetaan jääveteen (kasvikset saa rapean rakenteensa takaisin, ei muuta merkitystä), jonka jälkeen kasvikset kuivataan, laitetaan tarjoilukulhoon, lisätään fenkolin tupsuja haluamansa verran (ohjeessa n. puolet) ja maustetaan sitruunamehulla seka oliiviöljyllä.

    Rapea ja raikas

    VastaaPoista
  9. Kylläpä on rouskuvan herkullisen kuuloinen salaatti! Maa-artisokkaa olen rapsakoittanut jääkylmässä vedessä, mutta muita en. Minusta retiisi on hurjan kaunis punaisine kuorineen ja puhtaan valkoisine sisuksineen. Osaan vain hyödyntää sitä turhan vähän.

    Tässä reseptissä on hyvä myös tupsujen käyttö! Mikä niiden "virallinen" nimi mahtaa olla?

    VastaaPoista
  10. Ole hyvä ja kiitos, kiitos, kiitos!

    Paistoin kokonaisen siian, sitruunatillivoilla täytettynä, rinnalla kypsyi perunaa, sipulia ja valkosipulia. Ja pannulla tämä teidän vinkkaama fenkolipaistos.
    Ilman parmesaaniakin vie kielen mennessään, ihanaa!

    VastaaPoista
  11. Kiva kuulla Piia että tykkäsit. Varmasti toimii ilman parmesaaniakin - mutta miksi ottaa riski ;).

    VastaaPoista
  12. Kääntelin baby pinaattia (miten niin baby, ei tuo koollaan ainakaan eronnut oma kasvattamista?! :) ) tuohon fenkolipaistokseen, niin ettei se enää paistunut mutta vähän lämpesi ruuan seassa, toimii!

    VastaaPoista
  13. tuore pinaatti on kyllä hurjan herkullista!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat