Aarre, kaljaa ja verta

Äitini kirjahyllystä löytyi AARRE. Se on mustakantinen, paksu vihko ja sisältää reseptejä seitsemänkymmenen vuoden takaa. Mammani eli äidinäitini oli tuolloin vasta nuori tyttö ja kävi jonkinsortin talouskoulua. Oikealla musteella kirjoitettu teksti haalenee välillä, kunnes kynä on taas kastettu musteeseen ja kirjaimet vahvistuvat.

Kirjanen on itselleni jo nyt Hyvin Rakas sen tunnearvon vuoksi. Väitänpä kirjan olevan myös tulevaisuudessa ahkerassa käytössä, sillä se sisältää meille hyvin mielenkiintoisia ja yllättävästi tähän aikaan sopivia ohjeita. Maininnan ansaitsevat ainakin pinaattimuhennos, uunissa paistettu lahna, kukkakaalisosekeitto, kirnupiimäkorput, lampaanpaisti, porkkana-puolukkapuuro ja Homburgin hauki.   Tekstistä löytyy nykykieleen hassulta kalskahtavia ilmaisuja kuten "gratineerattu", "käristetään", "ei enempää eikä vähempää", "kasti" kun tarkoitetaan kastiketta ja "ruskeutetut".  Lihat pestään aina ennen valmistusta kuumaan veteen kastetulla pyyhkeellä.   Vieraamman kuuloisia aineita ovat pesty margariini, lakmuspaperi ja atamani.  Yllätyimme kun tarveaineista löytyi ka(a)prista. Kanaa käytetään vain yhdessä ohjeessa - kokonaan paistettuna, mutta vasikkaa sisäelimineen sen sijaan löytyy monesta lihareseptistä: munuaisia paistellaan ja keuhkoja muhennetaan sydänten kera.

Ensimmäisenä kokeiluun päätyivät Dilliliha lampaanlavasta ja Verivanukas. Tilliliha onnistui muuten hyvin, mutta kastikkeesta tuli ihan liian suolainen.

Verivanukas oli meille ihan uusi tuttavuus. Minulle ei ihan ole selvinnyt, onko verivanukas sama kuin palttu? Toisaalta moniin veripalttuohjeisiin näyttäisi tulevan myös sianlihaa, kun tähän reseptiin tulee vain verta.  Taikina oli  hyvin samanlainen verilettujen kanssa. Seuraavaksi päätyisin verilettujen paistoon, sillä siinä pääsee paljon helpommalla ja lättyjen voissa rapsakaksi paistettu pinta on namia. Toki tämän vanukkaaseenkin voi jälkikäteen paistaa rapean pinnan pannulla, mutta se onkin toinen vähti se.

Joka tapauksessa verivanukas oli hyvää. Ehdottoman raikastava lisä lusikoitiin puolukkaomenamarmeladipurkista.

VERIVANUKAS

(Ohje kirjattu tähän juuri niin kuin äidinäitini on sen kirjoittanut. Suluissa omat lisäykset.)

½litraa verta

4 dl kaljaa tai maitoa

1 muna

4 rkl rasvaa tai voita

1 sipuli pieneksi silputtuna

1/4 rkl siirappia

noin 200 g kark. ruisjauhoja

suolaa, valkopippuria, meiramia

Veri siivilöidään, vatkataan hyvin, sekoitetaan hyvin maidon tai kaljan kanssa, mausteet ja muna lisätään, sekä hienonnettu, rasvassa käristetty sipuli. (Välihuomautuksena sanottakoon, että jos sulatat veren pakkaslämpötilasta, tee se jääkaapissa ja varaa aikaa vähintään yön yli. Me käytimme kaljana Nokian Panimon Talvikeisaria.). Karkeita ruisjauhoja vispilöidään sekaan niin paljon, että seoksesta tulee sopivaa. Paras on paistaa kokeeksi vähän paistinpannussa. (Meillä meni tasan tuo 200 g). Vanukasvuoka voidellaan ja jauhotetaan korppujauhoilla, vuoka täytetään 3/4, kansi päälle tai sidotaan voipaperi päälle.

(Verivanukas paisuu voimakkaasti vuoassa, joten kannattaa tosiaan jättää varaa kannen alle). Vanukas keitetään vesikattilassa hellalla 2 ½ tuntia tai uunissa vesipannussa. (Minä laitoin vanukasvuuan tilavampaan uunivuokaan, johon lisäsin runsaasti lämmintä vettä. Vesi kypsentää vanukkaan lempeällä lämmöllään. Asteita uunissa oli 175). Tarjotaan puolukkahillon tai voisulan kanssa.

Lampaasta tehdyn Dillilihan ja lämpimien verivanukaspalojen kanssa lautaselle päätyi puolukkaomenamarmeladia ja voissa paistettuja kaskinauriskuutioita.

Tänään, vuorokautta myöhemmin paistoin kylmiä verivanukaspaloja voissa pannulla sen jälkeen kun laiskan miehen röstiperunat eli Karavaanarisinkut olivat kypsiä. Maut menivät hienosti yhteen, kun lisänä oli pinaattia ja puolukkaomenamarmeladia. Arjen pikaruokaa!