Sivut

perjantai 16. joulukuuta 2011

Pientuottajien ja kalastajien tuoreita ihanuuksia Teneriffalla, osa 3

Kanariansaarilla lomaillessa minua on jurppinut hieman syöminkimme. Vatsa on aina saatu täyteen, mutta harvoin millään spesiaalihyvällä. Siksi ennen Teneriffan reissua otin vähän selvää asioista etukäteen ja yllättäen asiat saivatkin iloisen käänteen. Ravintoloista löytyi ihan loistotuttavuuksiakin ja huoneistohotellisyömingit tehtiin paikallisten pientuottajien hedelmistä, vihanneksista, juustoista ja leivistä. Päälle kulautettiin paikallisia tai lanzarotelaisia Malvasia-rypäleestä(kin) tehtyjä valkoviinejä, joista pidämme kovasti.

Tässä teillekin muutamia hyviä osoitteita lounais Teneriffalta, jos satutte huudeille joskus osumaan:

San Miguelin Mercado del Agricultor sijaitsee Las Chafirassa. Sieltä ostimme ihanaa letitettyä leipää, kupsää papaijaa ja muita hedelmiä, juustoja, "papa negra" pottuja, viiniä, salaattia, munakoisoa, yrttejä, porkkanaa ja sipulia. Kaikki paikallisten pientuottajien tuotteita. Vinkin paikasta saimme Los Roques ravintolan blogijutusta.

Paljon pienempi paikallisia hedelmiä ja vihanneksia myyvä kauppa löytyi ravintola El Corderon kyljestä Guargachosta. Nämä kuvat kuitenkin San Miguelin "markkinoilta".
valkoista bataattia


Lähellä pientuottajien toria, Barrio de las Chafiras tiellä olevassa supermarketissa oli aivan loistava  tuoreiden merenelävien tiski. Tarjolla oli monenmoista kalaa, äyriäistä, simpukkaa ja mustekalaa, jotka ystävälliset neitokaiset perkasivat valmiiksi odottaessa.

Supermarketin tuotteista pyöräytin hotellin hieman vajavaisissa olosuhteissa oikein loistopaellan...
...sillä aikaa kun muu perhe polski altaalla. Kaikilla omat huvinsa
Ostimme tuoreita mereneläviä myös Las Galletas-kylän kalamarkkinoilta satamasta. Tarjolla oli kaloja tonnikalaa myöden, sekä äyriäisiä ja mustekaloja.
Kattilaan päätyneen lonkeroveijarimme löysimme Los Cristianoksen satamasta, jossa oli muutamia kalastajien kojuja.
Pannulla avonaisena paistettu valkolihainen kala sipulisessa voi-valkoviinikastikkeessa oli suuri nautinto. Varsinkin kun sen kruunasi etelän iltalämpö ja lähisaaren Lanzaroten valkoviini.
Paikalliset "Papa Negra"-perunat olivat kauniin tummakuorisia ja sisältä kirkkaan keltaisia. Maku oli samettisen pehmeä, hiukan voinen. Pottujen väri kävi hyvin yhteen mustekalan kanssa. Me söimme perunoita hyvin pestynä ja keitettynä kuorineen. Kentällä pottuja myytiin mojo-kastikkeen kera pahvilahjapaketissa moninkertaiseen hintaan.
Loistava lihakauppa, jonka löysimme liian myöhään, sijaitsi vain parisataa metriä El Cordero-ravintolalta eteläänpäin. Lihojenriiputushuone oli hieman huvittavakin näky jouluasussaan, mutta tiski sitäkin vakuuttavampi. Huonommallakin espanjalla (ja hyvällä kuvienlukutaidolla) ymmärsi, että tuoreena oli saatavana ainakin possua, nautaa, kanaa ja kania. Pakastealtaassa oli lammasta. Kaupasta sai myös joitakin mausteita, viinejä ja juustoja. Jos viikoksi vuokraamassamme kortteerissa olisi ollut grilli, niin...!
Tässä vielä yksi maittava ateria viikon varrelta. Supermercadon väki oli osannut maustaa kanan erittäin hyvin. Pannulla kypsennetty siivekäs nautittiin paistettujen munakoisojen ja pinaatin kera. Munakoisopaistos kohosi arkea ylemmäs paikallisen rouvan  pyöräyttämän suolaisen tuorejuuston ansiosta.
Ja jotta reissupostaus ei menisi pelkäksi ruokailuksi, tässä pari muutakin kuvaa oikein kivalta lomalta!

7 kommenttia:

  1. Ihania lomatunnelmia.

    Ja tuo lihakauppa jouluasussaan nostaa kyllä hymyn huulille, jos mikä! :)

    VastaaPoista
  2. Oi valmiiksi puhdistettuja kalmareita! Täällä joudun itse ne puhdistamaan...

    VastaaPoista
  3. Tusla: Lapset pyysivät josko jäätäisi sinne ja mieli olisi kyllä tehnyt...Erityisen pettyneitä lapset olivat kun takaisin tullessa ei ollutkaan lunta. Viime vuonna samaan aikaan vietetyn Kanarianloman jälkeen sai kaivaa auton paksun lumikerroksen alta.

    Yaelian: Ja minä taas pidän siitä perkaamisesta :).

    VastaaPoista
  4. Kiitokset Teneriffan vinkeistä, olemme viettäneen monet lomamme Costa del Silenciossa Las Galletasin vieressä. Tuttuja kohteita. El Gordero on vielä kokeilematta, ehkä seuraavalla lomalla.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Kävimme myös siellä suunnalla rannoilla - kovin oli rauhallista. Vain muutama leijan lennättäjä ja kortin pelaaja. Oma viehätyksensä siinäkin paikassa!

    Olisiko sinulla antaa jotakin lisävinkkejä? Hyviä ravintoloita tai toreja? Tai muuta ruokainnostuneella soveltuvia kohteita? Vuorilla kävimmekin viinitilalla maistelemassa ja ostelemassa.

    VastaaPoista
  6. Lähetän vinkkejä sähköpostilla joulun jälkeen.
    t.Päivi

    VastaaPoista
  7. Kiitos Päivi! Jäämme odottamaan postiasi!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat