Sivut

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kokkaamassa Koffimaisesti Bondage-possua

Saimme kivan kutsun Sinebrychoffilta saapua kokkaamaan Kokkikoulu Espaan oluisia ja siiderisiä juttuja otsikolla "Rullat ja pullat". Minun lisäkseni paikalla oli toinenkin bloggaaja, Soup Operan Anuliina, ruokatoimittajia ja Koffin omaa porukkaa.
Aniko Lehtinen, joka kirjoittaa myös blogia Punavuori Gourmet, oli tehnyt miehensä kanssa näpsäkät reseptiikat päivälle. Ruokalajien saloihin ja nikseihin meitä johdattelivat Espan kokit Anssi Nurminen ja Atte.
Päivä oli kaikinpuolin rento ja hauska, enkä voi kyllä syyttää siitä yksin nauttimiamme virvokkeita. Kokkailun lomassa opin hyviä niksejä, kuten esimerkiksi sen, että sitruunaa raastaessaan kannattaa kuoriraasteen maksimoimiseksi laittaa raastinterien päälle leivinpaperi. Näin sitruunaraaste on sitten helppo ottaa pois rikkomatta sormiaan.
Opin myös, että mikäli haluaa saada jätskivohvelimaisen ohuita pipareita, ei kannata vatkata taikinaa liikaa. Opin edelleen, että tölkki voi olla hyvä taivutusalusta. Jotkut tosin kommentoivat tätä alkoholin väärinkäytöksi.
Meidän tiimillemme lankesi possurullien teko, mikä olikin hauskaa puuhaa. Kypsä possunkylki pilkottiin ja kääräistiin salaatinlehtien sekaan chilimajoneesin, korianterin ja chiliviipaleiden kanssa. Koffia setissä edustivat olut-etikkakurkut.  Sitoessani kaalinlehtiä ruohosipulilla  nimesin kokonaisuuden uudelleen Bondage-possuksi. Tarkempi ohjeistus löytyy tämän jutun lopusta.
Anssin kutsuessa meitä syömään valmiiksikatettuun pöytään ei kahta kertaa tarvinnut käskeä.
Lautaselle koottiin oikein maistuva setti! Rullien ja erilaisten tahnojen lisäksi haarukoitavana oli katkarapupalloja, välimerellistä olutrullaa, kylmäsavusilakkalusikoita ja lohirullia.
Ruokajuomina hörpittiin tietysti Sinebrychoffin juomia, joista Garage oli ulkonäöltään tosi makea.
Jälkiruuaksi popsittiin kakkupalloja ja tiimimme väkästämiä omenarullia, jotka siis vatkaussyistä olivat vähemmän rullamaisia ja enemmän leivostyyppisiä.

Oikein kiva iltapäivä uusienkin tuttavuuksien seurassa!
BONDAGE-POSSU
ELI POSSU-SALAATTIRULLA
neljälle-kuudelle

400 g kypsää possunkylkeä
½ dl chilimajoneesia
1 puntti Romaine-salaatinlehtiä (pikkurullia saat vaikka paksoin lehdistä)
olut-etikkakurkkua
1 chilipalko viipaloituna
½ punttia korianteria
½ punttia ruohosipulia

OLUT-ETIKKAKURKUT
½ kuorittua ja raastettua kurkkua
3 rkl etikkaa
loraus Copenhagen-olutta
1 tl suolaa
2 rkl sokeria

Levitä kurkkuraaste leivinpaperille ja sirottele päälle puolet suolasta. Seisota 10 minuuttia. Huuhtele ja valuta. Sekoita etikka, olut,loput suolasta ja sokeri kulhossa. Lisää sitten kurkkuraaste. Laita kansi päälle ja ravista. Anna seisoa jääkaapissa ainakin 4 tuntia.

Revi tai pilko liha possunkyljistä pieneksi silpuksi. Sekoita vähän tuoretta chiliä tai chilijauhetta majoneesiin.
Valitse salaatista mahdollisimman isot lehdet. Painele lehdistä ruoto kevyesti rikki, niin että saat lehden paremmin käärityksi. Ruodin voi myös leikata ohuemmaksi. Kokoa rullat laittamalla salaatinlehdelle possua, majoneesia, etikkakurkkuraastetta ja maun mukaan tuoretta chiliä ja korianteri. Sido rullat ruohosipulin varsilla. Nauti viileänä.

Juomasuosituksena Copenhagen, Garage Hard Lemonade, KOFF tai Kronenbourg 1664.
Ja hei - keittiön siivosi ja kaiken tiskasi joku muu.

2 kommenttia:

  1. Tuo Joku Muu olis kyllä kaikkein parasta!

    Ihanalta kuulostava päivä!

    VastaaPoista
  2. Joku Muu siivosi myös välillä. Ihan pööfekt. Ja Joku Muu myös tarjoili. Ja korjasi pöydän. Ikäänkuin tekisi ravintolassa itse ruokansa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat