Luomon lumoa

Miten aateloittaa tiistai? Tai no, ihan mikä tahansa päivä. Yksi hyvä tapa on treffata kamua ja syödä samalla, vaikkapa Luomossa. Näin me teimme Jaanan kanssa viime tiistaina ja olimme ratikkapysäkillä kotimatkaa odotellessa varsin tyytyväisiä naisia.

Nautintomme alkoi mustekalatikkarilla ja pikkusuolaisilla, joista suolainen macaron oli varsin mainio. Mustekala oli ihanan pehmoista ja paprikainen mauste sopi siihen todella hyvin. Kolmannen pikkusyötävän sisältöä en millään muista, mutta sen muistan että se oli hieno!

Valitsimme listasta viiden ruokalajin menuun, jolloin pääruuista ja jälkiruuista sai valita jomman kumman. Olin yrittänyt nettisivuiltakin tiirata hintoja niitä löytämättä. Jaanan opastuksesta osaan nyt katsoa sivuun, jossa viiden ruokalajin kokonaisuus kerrottiin 72:n euron arvoiseksi. Otimme ruuan keralle kaksi lasia viiniä tarjoilijan suositusten mukaan. Aluksi  Antonio Lopes Ribeiro, Vinho Verde ja sitten Chablis Grand Cru Valmur 2007. Bortch olisi annoksista kuulemma se, joka kärsisi eniten tällaisesta suppeasta viinivalikoinnista, mutta mielestämme sekin meni valinnan kanssa oikein hyvin.

  

Ja sitten itse ruokaan. Mozzarella basilikagranitella ja passionhedelmällä ei sytyttänyt meistä kumpaakaan. Mieleen hiipi pelko siitä, josko ravintolan linja ei olekaan oman maun mukainen, mutta se oli turhaa. Muut annokset olivat upeita!

Tämä pallura oli pestoleipä. Huonokuuloinen minä ehdin kommentoida Jaanalle, että ompa hassua että leipä on nimetty Ristoksi. (Oliko pakko kirjoittaa tämä).

"Hummeria ja rapeaa possua" oli lempiannokseni. Lautaselle oli saatu upeita tekstuureja ja makuja. Hummerivaahto oli todella hummerista ja possun nahka hienon rapeaa. Possun liha oli muistaakseni pitkään muhitettua possun jalkaa.

"Bortch" oli upea. Punajuuri oli hyytelönä ja smetana "lumena". Liha oli piiiitkään kypsennettyä lampaan välikyljystä, jonka läskejä ei onneksi oltu perattu pois. Raitajuuret olivat rapean kovia olematta raa'an oloisia.

Tässä vaiheessa keittiö tervehti meitä suunraikastajalla jäisten mustikoiden ja wasabin muodossa. Yllättävä yhdistelmä toimi minulle hurjan hienosti!

"Whitefish Umami" sisälsi pehmeeäkin pehmeämpää kalaa, savustettua munakoisoa ja sieniä. Pöydässä kaadettu liemi oli hieno.

Valkoisen kalan kanssa tarjoiltiin merileväleipää, joka umamiliemeen dipattuna tuplasi merellisen makunsa. Luomossa leivät todella jatkoivat annoksia olematta "vain" lisä.

Jälkiruokaa edeltävä ananassorbetti maistui makoisan raikkaalle, mutta jätti mieleen kysymysen miksei kotona ja muissakin ravintoloissa voi olla prejälkiruokaa. Jälkiruoka sisälsi poksuna-elementinkin, joka vie minulla välittömästi aatokset lapsuuden rätinäpurkkaan ja -jätskiin. Tosin nyt poksuna äityi paikoitellen jopa yllättävänkin rajuksi.

Jaanan varsinainen jälkiruoka, Xococoulat a la minuit, oli tarjoilultaan kutkuttava juttu. Pöytään tuotiin lieriö ja kello. Putkeen kaadettiin sulaa suklaataikinaa ja kello naksautettiin päälle muutamaksi minuutiksi. Piippauksen alettua lieriö otettiin pois ja lautaselle oli ilmestynyt suklaaleivonnainen. Seurakseen suklaisuus sai jäätelöä ja kukkakaalikastiketta. Viimeksimainittu toimi upeasti suklaan kanssa, mikä oli itselleni aikamoinen yllätys. Tosin ovathan Luomon Jouni Toivasen kotikeittiöversiojälkiruuat todettu toimiviksi ennenkin.

Illan kauneimman annoksen tittelin vie minun jälkiruokani "Lemon Pie", joka oli ihanan raikas ja samalla mukavan makea. Kinuski ja rapsakat murut mielenkiintoistivat annoksen. Paahtovanukkaan poltettu pinta oli ohuen ohut, joten Amelie-efektiä en lähtenyt yrittämään.

Ostin Luomon visuaalisesti upean kirjan "Vuosi Luomoa", josta aion kokeilla ainakin "Metsä"-annosta. Tuohon ruokaan kuuluu kuusigranite, rosmariinicreme ja metsämarjoja. Annokseen käytetään mm. kuusenhavuja ja metsäyrttejä. Sain kirjaani vielä nimmareitakin, jotka omassa mielessäni nostavat kirjan arvoa huomattavasti.

Tarjoilukin oli sujuvaa ja ystävällistä, joten Luomo on kaikin puolin suositeltava ruuastanauttimiskohde.