Sivut

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Grillihampurilainen itävivahteisesti

Meillähän ei keväisin varsinaisesti avata grillikautta, sillä grilli kuumenee satunnaisesti ympäri vuoden. Kesägrillikauden avauksena voisi meidän huushollissamme pitää sitä, kun ensimmäistä kertaa istumme terassilla nauttimaan grillatuista herkuista. Näin kävi viikko sitten, kun natustimme menemään Jukan pyöräyttämiä mainioita hampurilaisia. Mies haki hiukan erilaista maustamistyyliä possun jauhelihasta muotoiltuun pihviin. Me aikuiset olimme oikein tyytyväisiä lopputulokseen.  Osa lihoista päätyi myös vartaisiin ja sitä kautta seuraavan päivän työeväisiin.

Kuivatun korianterin tilalla voi varmasti käyttää tuorettakin, sikäli kuin sellaista on. Pian on meidänkin ryytimaassamme jahka se jaksaa ponnistaa kunnolla alkuun.

JAUHELIHAPIHVIT- / KEBAKOT

500 g luomupossun jauhelihaa

1 ½ rkl soijakastiketta
1 rkl korppujauhoa
2 tl kuivattua korianterinlehteä
1 tl paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria

Sekoita mausteet ja korppujauho soijan kanssa. Lisää tähän jauheliha. Sekoita hyvin. Muotoile kebakoiksi tai pihveiksi ja grillaa molemmin puolin kypsäksi asti.
Jokainen täytti hampurilaisensa millä lystää. Tarjolla oli grillattua juustoa, marinoitua punasipulia, grillattua tuoreananasta, salaatinlehtiä ja tietysti sämpylöitä.

2 kommenttia:

  1. Itse tehdyt hampurilaiset on parhaita :) Meilläkin grilli kuumenee läpi vuoden, puoliavonaisen keittokomeron toisella puolella eli ruokailutila/olohuoneessa... Tuulettaa täytyy kyllä kovasti, mutta on se aina sen väärti.

    VastaaPoista
  2. te olette kyllä aika hc-kokkaajia :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat