Sivut

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Yltäkylläisyyttä ruokabloggaajien tapaan

Yltäkylläinen on kyllä paras sana kuvaamaan eilistä iltaa. Yllin kyllin naurua, hurjan hyvää ruokaa ja juomaa, naurua ja rentoa meininkiä. Sanoinko jo naurua? Tapasimme ruokabloggaajien kesken ihan parhaan Chez Jasun ja vaimonsa kutsumina heidän kodissaan. Jokainen vei nyyttärityyliin herkkuja yhteiseen pöytään, joka lopulta notkui kaikesta maistuvasta. Siinä on melkein pakahtua, kun istuu samasta asiasta innostuneiden ihmisten kanssa yhteiseen pöytään ja keskustelu polveilee uskomattomiinkin asioihin lasien kilistessä ja makujen tanssiessa suussa.
 
Paikalla oli meille paljon uusia tuttavuuksia, mistä olin hurjan iloinen. Myös vanhoja tuttuja oli ilo nähdä. Ruokapöytään katettiin erilaisia leipiä, tahnoja, mätiä ja salaatteja, kun ensin oli shampanjan kanssa naposteltu pikkusuolaisia. 
Ihastuin aivan hurjasti Nannan cajun-maustettuun lohipastramiin. 
 
Miehet lampaanviulua leikkaamassa. Jasun sitruunainen lammas oli oikein raikas! 

Me veimme pöytään maa-artisokkasipsejä alkumaljojen kanssa naposteltavaksi  ja jälkiruokapöytään mesiangervobebejä. Jukka grillasi paikanpäällä luomupossun paahtokylkipaloja.


Aamulla meitä yöksi jääneitä hellittiin vielä herkkuaamiaisella lumimaiseman äärellä. Pöydältä löytyi mm. kotimaisia juustoja, erikoiskahvia kauniilla koristevaahdolla, heppaleikkelettä ja kuohuvaa. Melkein liikaa. 

Grillattujen possupalojen ohje tulee myöhemmin. Muita reseptejä ja osallistujia voi käydä kurkkimassa Jonnan suolaa ja hunajaa-blogin linkityksien myötä.  Minun näppissormeni ovat meinaten vielä päikkäreidenkin jälkeen hiukan uuvuksissa ja tekstintuottosuoneni jäässä.

Nyt myös Soul Kitchenin Anna on summannut iltaa hienosti yhteen, samoin Nanna. Joo, ihan peruslauantai

15 kommenttia:

  1. Ihania tarjottavia! ja noita bebeitä pitää kyllä joskus kokeilla,tosin ehkä hieman eri vivahteella kun täällä ei taida olla mesiangervoa...

    VastaaPoista
  2. Keskustelu polveilee uskomattomiinkin asiohin...no todella! Ruuan lisäksi parasta antia!

    Kiitos seurasta!

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Jos haluat mesiangervoa, voin lähettää sinulle kyllä. Laita vaikka privana osoite jos kiinnostaa :).

    Nanna: Kiitos seurasta sinullekin. Se sun esitys rahin päällä oli ihan huikea!

    VastaaPoista
  4. Naurua, paljon naurua. Kyllä täytyy sanoa, että aikamoisia heittäytyjiä porukka pullollaan.

    Minä olen kihnuttanut täällä niitä ranteita auki, nuo sinun maa-artisokkasipsisi olivat niin paljon parempia kuin ne minun surkeat esitykseni.

    Mistä te olette saaneet sitä mesiangervoa? Sinä nimittäin sait minut bebeuskovaiseksi, ja olen aina, toistan aina, inhonnut niitä.

    VastaaPoista
  5. Jonna: Mikäköhän niissä sinun sipseissäsi sitten meni pieleen? Onko sulla digitaalinen paistolämpömittari jolla mitata öljyn lämpöä?

    Jostain ojanpenkalta sitä on tullut kesällä kerättyä. Voihan tuohon tilalle laittaa vaniljaakin jos haluaa, mutta mesiangervo antaa siihen kyllä oman spesiaalin makunsa. Voin minä sinullekin sitä antaa jos haluat. Sitä on ylettömän helppo löytää / kerätä kesäisin. Mä en kyllä vieläkään voi ymmärtää että joku ei tykkää bebeistä.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ja ompa kunnioitettavaa että maistoit mun bebejä vaikket yleensä tykkää. Kiitos luottamuksesta!

    VastaaPoista
  8. Sä loit minuun uskoa että bebejä kannattaa tehdä myös itse, eipä olisi aikaisemmin tullut mieleen. Ne oli ihania!

    VastaaPoista
  9. Kai minä nyt tähtibloggaajaan luotan (ja jos et kerro kenelläkään, paljastan, että söin niitä kaksi...).

    On minulla se mittari, pitää vaan ensi kerralla olla huolellisempi. Mutta nyt tiedän, miten hyviä niistä on mahdollista saada aikaan.

    VastaaPoista
  10. Ja joo, siis todella mielellään otan mesiangervoa, jos teillä muka on liikaa.

    VastaaPoista
  11. Anna: Ne on ihan helppojakin tehdä - kun vain saa pohjat pysymään kasassa. Mä en ole kyllä ennen saanut rikki niitä noin huolella. Olen kyllä kumonnut ne vuuasta hiukan jäähdyttyään ja nyt annoin jäähtyä kokonaan. Voisko siinä olla se juttu?

    Jonna: Pistäppä osoitetta privana niin minä pistän tulemaan pienen pussukan postissa. Meillä on sitä hyvä satsi lasipurkissa eikä saada kyllä kulumaan seuraavaan sesonkiin mennessä kaikkea.

    VastaaPoista
  12. Kiitos, superkokit Merituuli ja Jukka, kun tulitte, hauskuutitte ja maistatitte! Milloinkas me tuodaan teidän viinilasit takaisin? :-)

    Alleviivaan erittäin painokkaasti, että noi keittiön verhot tuossa kuvassa ei ole meidän.

    VastaaPoista
  13. Akvamarin: Kiitos itsellenne kovasti kutsusta ja järjestämisestä. Oli aivan ihanaa, vaikka kovin virkistyneen oloinen en ole vieläkään ;).

    Ihan milloin vain sovitaan!

    Mikä vika verhoissa?

    VastaaPoista
  14. Kyllä ne verhot ovat meidän, vaikkeivät valitsemamme, kun roikkuvat siinä edellisen omistajan jäljiltä. Mustakin ne alkaa näyttää jo ihan kivoilta...

    Kiitos teille mahtavasta seurasta ja tuhansista hauskoista jutuista!

    VastaaPoista
  15. Chez Jasu: Silmä tottuu :).

    Kiitos vielä itsellenne! Kyllä se hauskuus taitaa olla kuulijan korvassa.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat