Sivut

tiistai 29. tammikuuta 2013

Possun paahtokylki grilliin eli tahmaiset ribsit



Ennen blogitapaamista Jasulla avauduimme porukalla mitä kukin toisi tapaamiseen. Joku lie kuullut Jukan grillausinnostuneisuudesta, sillä mieheltä tilattiin "jotain grillistä". Tämä sopi Jukalle hyvin, varsinkin kun pakastimessamme on vielä runsaasti erinäisiä paloja luomupossua. Sulamaan nostettiin kaksi paahtokylkipalaa ja  mies hieroi niistä esiin oikein maittavia ribsejä. Jo grillin tuoksu on omiaan nostattamaan nälkää...Hymy nousee kasvoille viimeistään siinä vaiheessa, kun eteen kannetaan kiiltävä ja paahtunut, läskinen lihapala...

MAUSTESEOS eli RUB
noin parille kiloa possun paahtokylkeä tai ribsejä

1 dl fariinisokeria
3 rkl karkeaa merisuolaa
½ rkl paprikajauhetta
½ rkl SantaMaria Roasted Cumin & Pepper-mausteseosta

Pilko paahtokylki luun viereltä valmiiksi paloiksi. Tämä nopeuttaa kypsennystä. Samalla saat myös joka puolelle maustetta. 
Jauha mausteet morttelissa ja hiero possupalojen pintaan. Anna maustua ainakin 10 tuntia jääkaapissa.

BBQ-KASTIKE

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3/4dl kasvisöljyä
1 tölkki (0,33l) colajuomaa
1 rkl punaviinietikkaa
1 dl fariinisokeria
2 rkl worcestershire-kastiketta
1,5dl ketsuppia
1/2 rkl tulista chilikastiketta (tai chilijauhetta maun mukaan)
mustapippuria ja suolaa
½ rkl SantaMaria Roasted Cumin & Pepper-mausteseosta

Kuullota kattilassa tilkassa öljyä hienonnettuja sipuleita kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää muut aineet ja keittele miedolla lämmöllä kokoon, noin puoleen alkuperäisestä. Tähän menee puolisen tuntia. 

Grillaa possupalat grillissä kypsiksi.

Tarjoile kypsät possut kylmän BBQ-kastikkeen kanssa. 

18 kommenttia:

  1. Voi elämä että nämä oli hyviä!

    VastaaPoista
  2. Väitänpä rohkeasti että luomupossun läskirunsaudella on tekemistä asian kanssa. Plus tietty taitavalla miehellä!

    VastaaPoista
  3. Siis niin ihana lukee teidän Bloggia ja saada tipsejä! Pitänee laittaa grilli täällä kans päälle ja nautiskella!

    VastaaPoista
  4. Melkein arvaan kuka siellä kommentoi :)

    VastaaPoista
  5. Oli kyllä hyvää! Söin bbq-kastin jämiä eilen lampaan kanssa. Oliko muuten ihan Jukan oma ohje?

    VastaaPoista
  6. Voi kun tuokin näyttää ja kuulostaa herkulta. Ei vaan taida meidän pallogrilli tuolta lumen alta ihan heti olla toimintakunnossa... Pitäisköhän ensi kesänä vähän investoida laitteisiin ?

    VastaaPoista
  7. Slurps, alkoipa tehdä mieli ribsejä! Taitaa mennä resepti kokeiluun, kunhan kelit tästä vähän lämpenevät!

    VastaaPoista
  8. BBQ kastike oli oma sovellus. Erityisesti halusin kokeilla Roasted Cumin -mausteseosta, jonka uskoin toimivan hyvin tällaisessa tarkoituksessa. BBQ kastikkeeseen voi tunkea mausteeksi melkein mitä vaan, kunhan pohjana on fariinisokerin, ketsupin ja nesteen seos.

    Grillaaminen on hienoa puuhaa myös talvella. Ei kannata odottaa kelien lämpenemistä!

    VastaaPoista
  9. Jep, kunnon ribsit kaipaa tahmaisen kastikkeen lisäksi reilun kerroksen pläskiä, joka kärvääntyy grillissä. Eikä sitä pläskiä tosiaan ole kuin luomupossussa. Rypsillä kidutettujen tehopossuparkojen ribsit on niin kuivia, että niitä täytyy ensin keittää tuntitolkulla, ennen kuin ne voi grilliin laittaa.
    Kylläpä tuli nälkä näitä ribsejä katsellessa!

    VastaaPoista
  10. Ja toi kastike oli kyllä aivan super sekä tuoksultaan että maultaan. Mahtava sovellus, Jukka!

    VastaaPoista
  11. rasvaiset tahmaiset sormin syötävät ribsit kunniaan!! possunlihan rasvan puute ei muuten valitettavast ole ainoastaan sen tehotuotannon syytä vaan myös miten se possuparka paloitellaan koska "tavallinen peruskuluttaja" välttää rasvaa eikä siitä halua maksaa..ja siinähän se maku on! voihan sen rasvan toki kypsennyksen jälkeen leikata pois jos nyt välttämättä haluaa haaskata hyvää.

    VastaaPoista
  12. Tämä oli ihan törkeän hyvää. Olen selvästi läskinaisia, koska se paksu rasvakerros toimi ihan loistavasti.

    Mistä te hankittekaan possunne?

    VastaaPoista
  13. Totta joka sana!

    Sianliha on ostettu suoraan tilalta, Kiven Säästöpossusta Karkkilasta. Ja tilattu ajoissa etukäteen.

    VastaaPoista
  14. Te olette siis restauromeja! Tipai kun Turkuun mennäään!!??

    VastaaPoista
  15. Ja tänne me pääsemme herkuttelemaan viikon päästä....http://wpk.fi/
    Toivottavasti vastaa odotuksia
    Ter. Anne Skånesta

    VastaaPoista
  16. Nää oli mahtavia! Ja grillisapuskan syöminen keskellä talvea oli vaan niin luksusta.

    VastaaPoista
  17. Onko Tipai Tintå? ;)

    Anne vastasiko?

    Riitta: Aika harvoin mekään talvella grillataan, mutta toisinaan sentään. Kesällä melkein joka päivä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat