Sivut

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Fetasalaatti karamellisoiduilla päärynöillä

Jukan grillatessa kukonpojankoipia jäi minun kontolleni salaatti. Ensin ajattelin edetä perinteisellä tyylillä, mutta sitten silmäni osuivat päärynöihin. Karamellisoin päärynät pannulla, kun vain ensin olin paahtanut kuivalla pannulla pinjansiemeniä. Salaatin pohjalle laitoin erilaisia salaatinlehtiä ja pinaattia. Maustoin kokonaisuutta suolalla ja mustapippurilla lorauttaen päälle öljyä. Tähän pinosin makeat päärynät, murustin ylle suolaista fetaa ja ylimmäiseksi vielä paahdetut pinjansiemenet. 

Salaatti oli hurjan hyvää ja sai monia kehusanoja Jukalta. Pohdimme että pieni hapokkuus olisi tehnyt terää. Juuri silloin muistinkin mistä keksin karamellisoida päärynät. Teimme niin taannoin Lihatukku Tammisen kokkailuillassa, kun kokosimme yhteen entrecote-salaattia rotukarjan lihasta. En löytänyt silloin saatuja keittiömestari Mika Palosen ohjeita nyt mistään, mutta onneksi kanssabloggajat ovat niitä jo naputelleet eetteriin. Soppaa ja silmukoita-blogin Marja oli ansioituneesti kirjoittanut ylös entterisalaattimme ohjeen, josta löytyy myös aivan loistava vinegretin ohje. Laitan sen nyt tähän salaatin kaveriksi, koska uskon sen passaavan salaatille oikein mainiosti - ja vinegretin ansiosta myös kaivattua hapokkuutta tulisi kehiin. 

FETASALAATTI KARAMELLISOIDUILLA PÄÄRYNÖILLÄ
kahdelle lisukkeeksi

omena-Dijon-vinegretti:
1/4 Granny Smith -omenaa
1 rkl karkeaa Dijon-sinappia
1,5 rkl oliiviöljyä
2 rkl rypsiöljyä
½ tl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria


salaatti
kourallinen pinjansiemeniä
1 päärynä
voita 
2-3 rkl sokeria
fetaa maun mukaan
erilaisia salaatteja

Valmista ensin vinegretti: Pilko omena pieniksi puolen sentin kuutioiksi. Sekoita muut ainekset kattilassa  ja lisää omenakuutiot. Lämmitä, mutta älä keitä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Valmista salaatti: Paahda pinjansiemenet pannulla. Siirrä syrjään odottamaan. 
Paloittele tai siivuta päärynä (kuorineen). Sulata sokeri pannulla. Älä sekoita sokeria tässä vaiheessa ettei se paakkuunnu. Lisää sulan sokerin joukkoon voinökäre ja päärynäpalat. Sekoittele hetken aikaa, kunnes päärynöissä on kaunis karamellisoitunut pinta. Siirrä hiukan jäähtymään. 

Kokoa salaatti: Pohjalle erilaisia salaatinlehtiä ja päälle päärynät. Tähän ylle voit murustella fetan ja ylimmäiseksi lisätä paahdetut pinjansiemenet. Vinegrettiä voi jokainen lisätä itse makunsa mukaan. 

9 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen salaatti. Pitääpä kokeilla tuota päärynää.

    VastaaPoista
  2. Kaupoissa onkin nyt jostain syystä erityisen ihania päärynöitä - niitä on meilläkin pilkottu monenlaiseen tarkoitukseen - myös salaattin.
    Näin arki-iltoina olemme todenneet sellaisen valmiin balsamico-siirapin olevan itse asiassa ihana ja nopea vaihtoehto, kun tarvitaan makeuden taittajaa... Vaikka on se tietysti vähän makeaa itsessäänkin...

    VastaaPoista
  3. Puhuttiin Minna ihan samaa Jukan kanssa. Ovat oikein tirskuvan makeita. Ja mikä hämmentävää, luomuappelsiinit ovat vielä tähänkin aikaan hurjan hyviä!

    VastaaPoista
  4. Kokeiluun menee, kun kerran kehutaan :)

    VastaaPoista
  5. Ihana salaatti, tämä menee ehdottomasti kokeiluun.

    VastaaPoista
  6. mama ja Minna, kiva kuulla että kuulostaa kokeilemisen arvoiselta, sillä sitä se kyllä on!

    VastaaPoista
  7. Tämä oli ihanaa grillatun lihan kanssa. Kiitos tästä(kin) ohjeesta.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa laura että annoit palautetta! Kiitos!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat